sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Sen päiväsen vilakka juhannus!


Juhannus alkoi erikoisissa tunnelmissa. Takana oli jo toukokuun alussa alkanut kuuden viikon hellejakso, joka on ajanut koko maan kuivuuden vuoksi kriisitilaan. Viljapeltojen sadosta on merkittävä osa menetetty, kevään sienisato korva- ja huhtasienineen kuivui kokoon ja kukaan ei tiedä, miten myöhäisempien lajikkeiden rihmastot ovat kärsineet. Maastopaloja on syttynyt mitättömältäkin tuntuvasta kipinästä, jopa mökkirantaani vastapäätä sijaitsevassa saaressakin syttyi uhkaava maastopalo varhaisena sunnuntaiaamuna. Sattuman kaupalla siitä selvittiin vähäisin vahingoin. Eli näin poikkeuksellisen helteinen ja kuiva kevät takana, niin mitä tapahtuu juhannuksena? SATAA! Tietenkin, sillä suomalaiseen juhannukseen kuuluu kylmyys ja sade, mitä sitä perinteitä rikkomaan! Tosin lämpötila oli noin tuplaten enemmän, mitä vuosi sitten, mutta silti......

Vietin juhannusta itsekseni, sekä kotona, että mökillä. Onneksi mökkimatkani on vain parikymmentä kilometriä! Ja vaikka olin yksin, ruokaa on kuitenkin tehtävä ja tulin siihen tulokseen, että juhannusruokieni pääainekset (lähinnä karitsa) löytyvät kyllä melko täysinäisestä pakastimestani. Näinhän se  periaatteessa olikin.......


Lähdin kauppaan 8 tuotetta sisältäneen kauppalapun kanssa ja näin kävi! Varmuuden vuoksi sitä sun tätä. Jos vaikka joku tulee käymään..... Ja kyllähän päiväykset riittävät vielä seuraavaankin viikonloppuun...... Voi näitä selityksiä! Kahdeksan tuotetta listalla ja lähes 200 euroa meni. Ruokahan saattaa yhtäkkiä loppua. Ja varsinkin viini...... Olen ns. toivoton tapaus!


Pääruoka-aineena siis karitsa. PAKASTIMESTA. Herrankunnan lammastilan karitsakuutioita, joille tein karitsan kareelle alunperin ohjeistetun marinadin ja lisukkeet.

Karitsankare ja sitruunabataatit
Anna-lehti 20.6.2018
4 annosta

2-3 valkosipulinkynttä
1 rkl silputtua timjamia
1 rkl silputtua rosmariinia
½ tl savupaprikaa
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria
3 rkl öljyä
800 g karitsan kyljysriviä

Bataatit
2 pientä bataattia
1 rkl sitruunarypsiöljyä
1 sitruunan raastettu kuori
½ tl sormisuolaa
50 g pistaasipähkinöitä rouhittuna



Karitsaa oli noin 500 g kuutioina. Marinadia tein kuitenkin täyden annoksen, enkä juurikaan piittaa tuollaisista mitoista, että tuoreita yrttejä 1 rkl. Mikä se sellainen mitta on? Tuoreita yrttejä pitää laittaa runsaasti. Samoin valkosipulia.....


Lihat sitten muhimaan muovipussiin marinadin kanssa ja odottelemaan seuraavan päivän mökille siirtymistä. Lopulta liha odotteli marinadissa juhannuspäivään saakka, sillä ilmasto-olosuhteista johtuen grillaaminen oli unohdettava aattoillalta.

Vesisade ja suoranainen myrsky riepottelivat oikein kunnolla. Mökkitonttini sitkeät männyt onneksi pitivät pintansa, mutta lähiseuduilla ja lähes näköetäisyydelläkin puita kaatui. Juhannusaatosta viitisen tuntia vietin mökkiä siivoten. Remontin vuoksi kun vasta nyt pääsen toden teolla käynnistämään mökkikautta.


Pinnassa on uusi maali ja terassin laajennus rakentuu hyvää vauhtia. Terassilta puuttuu portaiden (nyt tilapäisviritelmä) ja kaiteiden lisäksi myös valokate, joten siinä suurin syy grillaamattomuuteen ja siihen, miksi vedin aaton karkkien ja karjalanpiirakoiden voimalla. Myrskytuuli paiskoi vettä vaakasuoraan, joten  karitsa sai muhia marinadissaan. Kelissä oli muuten kyllä se hyvä puoli, että hyttysistä ei ollut tietoakaan......

Juhannuspäivä valkeni sateettomana, mutta kuitenkin napakan tuulisena. Päätin, että kerään kamat ja siirryn kotiin. Jo riitti kärvistely! Minähän olen kauniin kelin mökkeilijä, voin mainiosti siirtyä kodin lämpöön, kun siltä tuntuu.


Mutta koska olen nainen, voin muuttaa mieltäni ihan niin usein kuin huvittaa ja niinpä jäinkin :) Grilli kuumaksi ja kokkaamaan! Aurinkokin pilkahti esiin. Hetkeksi.

Karitsan kuutiot siis olivat jo toista, vaiko jo peräti kolmatta päivää marinadissa, joten seuraavaksi työstämään lisukkeita.



Bataatit pestään juuresharjalla ja leikataan lohkoiksi. Lohkot laitetaan kulhoon ja joukkoon lisätään öljy, kuoriraaste ja sormisuola. Sekoitetaan.


Ohjeen mukaan mennään näin: Kuumenna grilli 250 asteiseksi ja grillaa kyljysrivit kauniin ruskeiksi molemmin puolin. Vähennä lämpöä vähän ja nosta liha ritilän päälle epäsuoraan lämpöön jälkikypsymään 15-20 minuutiksi. Kääri kare folioon ja anna tasaantua 10 minuuttia ennen viipalointia. Lihan tekeytyessä grillaa bataatit, nosta tarjolle ja ripottele pinnalle pistaasirouhe.


Minä siis heitin kaikki muurikalle. Ihan valtavan innoissani en ollut näistä varraskuutioista, ne olivat hivenen "klönttimäisiä", mutta nyt ne on hoidettu pois pakastimesta ja syöty. Marinadi oli hyvä ja pääsee jatkoon, ehkä seuraavalla kerralla kaivankin karitsankareen pakastimesta. Kaikkeahan  siellä näkyy olevan! Kiitos REKO-lähiruokatoiminnan.


Tarkkasilmäinen saattaa huomata, että bataatin lisäksi lautaselta löytyy muutakin oranssista. Lisukkeen ohje alla.

Persikkainen caprese

8 persikkaa
250 g bufalamozzarellaa
2 rkl oliiviöljyä
1 tl (samppanja)viinietikkaa
1 tl sormisuolaa
mustapippuria
basilikanlehtiä

Perusohjeesta riittää kyllä monelle (4-6), sillä itse käytin vain yhden persikan sekä puolikkaan mozzarellapallukan ja se oli yhdelle ihmiselle sopivasti. Leikkaa persikat lohkoiksi tai puolikkaiksi, sipaise vähän öljyä (unohdin) ja paista raidat grillissä. Nostele lautaselle juuston päälle grillatut persikat, ripottele suola, pirskota viinietikka ja öljy päälle. Viimeistele basilikalla. Unohdin senkin.


Näin on tämäkin juhannus paketissa. Nyt, sunnuntaina, ei tuule, eikä sada, on kylmä, eikä auringosta ole tietoakaan! Järvi on tyven, linnut laulavat. Kohta on aikata pakata kimpsut ja kampsut autoon, hurauttaa kotiin ja valmistautua työviikkoon. Viikolle luvataankin aurinkoa ja yli 20 asteen lämpötiloja. Niinpä tietenkin :) Perjantaina suuntaan näihin maisemiin takaisin, silloin on jo terassi rakentunut asteen pidemmälle. On ehkä kaiteet ja väliaikaiset portaat hahmottuneet lopullisiksi. Vielä siirrän lyhdyt sivuun rakennusmiesten tieltä.....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti