sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Sunnuntain suppissoppa

Heti alkuun haluan kiittää teitä kaikkia, jotka luette blogiani, sillä edellisellä jutullani tavoitin sen, mitä en edes ole tavoitellut, vaan pitänyt korkeintaan kaukaisena haaveena eli ykkössijan Parhaat ruokablogit-sivustolla. Olen onnellinen, olen iloinen, olen intoa täynnä! Sijoitukset elävät, tulevat ja menevät, mutta aivan mahtavaahan se oli kokea! En tee tätä työkseni, tämä on rakas harrastus ja iloitsen, jos voin tätä kautta tuottaa iloa ja innostusta myös muille. Kiitos ja pus.


Sitten tämän päivän teemaan. Kesän ja mökin hyvästelyn lomassa on myös käyty metsällä. Sienimetsällä. Kiitos ihana metsä antimistasi! Takaisin kotiin päästyäni ryhdyinkin sopan keittoon.....


Suppilovahvero-savujuustokeitto
Koti ja Keittiö Syyskuu 12/2018
4 annosta

200 g suppilovahveroita
200 g savunmakuista sulatejuustoa
1-2 valkosipulinkynttä
1 rkl tuoretta rosmariinia
2 rkl voita
2 dl kuivaa valkoviiniä
8 dl vettä (ehkä 7 dl on riittävä)
4 rkl kantarellifondia
3 rkl vaaleaa Maizena -suurustetta + 1 dl vettä
3-4 rkl hienonnettua ruohosipulia



Puhdista sienet ja paloittele suuremmat pienemmiksi paloiksi. Kuori tarvittaessa sulatejuustosta tumma kuori pois ja paloittele juusto. Hmmm, tässä oli ihan selkeää ottaa paksu vahamainen kuori pois, mutta vielä sen jälkeenkin juustoa ympäröi ruskea ohut kuori. Kuori oli tiukassa, eikä oikein irronnut. Maistoin sitä, sen pystyi syömään, joten en sitten ottanut sitä pois. Vielä.


Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Hienonna rosmariini. Kuumenna voi kattilassa. Lisää sienet, valkosipuli ja rosmariini. Paista 3-5 minuuttia, kunnes sienistä irronnut neste on haihtunut. Lisää valkoviini. Anna kiehua pari minuuttia. Kaada joukkoon vesi ja fondi. Minulla oli kasvisfondia, sopi varsin hyvin. Lisää savujuustopalat. Kiehauta ja keitä miedolla lämmöllä 8-10 minuuttia.


Ruskeat kuorisuikaleet eivät kuitenkaan keittoon liuenneet, joten pihdeillä niitä sitten poimin pois. Että näin. Mikä sitten olisi ollut yksinkertaisempaa?

Sekoita Maizena -suurus ja vesitilkka tasaiseksi. Kaada seos ohuena nauhana keiton joukkoon, kiehauta ja keitä pari minuuttia. Maista ja mausta tarvittaessa suolalla.

Soseuta keitto sileäksi sauva- tai tehosekoittimella. Hienonna tarjolle laitettaessa keiton päälle ruohosipulia.


Oih, mikä maku! Keitossa maistui syksy ja metsä. Sekä savu. Makuun ihastuin, mutta rakenteeseen en ollut niin tyytyväinen. Keitto jäi hivenen litkuksi, joten ehkäpä vaikka desi vähemmän nestettä, niin se ois sitten siinä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti