maanantai 19. marraskuuta 2018

Loman aloittajaiset

Minulla alkoi loma. Perinteinen marraskuinen kodinhoitoloma. En matkusta mihinkään, vaan keskityn kotiini ja siinä sivussa vähän myös itseenikin. Kesällä viihdyn mökillä niin hyvin, että koti jää silloin vähemmälle huolenpidolle, nyt on aika korjata se!

Miten olenkaan tätä odottanut! Pää tosin pursuaa niin paljon ajatuksia ja ideoita, että ehkä kodinhoitokuukausi olisi ollut paikallaan, mutta yritän nyt olla hosumatta ja hoitaa asian kerrallaan. Tänään sunnuntaina en vielä ihan varsinaisesti ole ryhtynyt toimeen, mietiskellyt vain. Käynyt ulkoilemassa ystävän kanssa ja sitten kokannut. Rauhassa ja kiireettä. Ihan luksusta!


Viikonloppuun ja varsinkin lomaan, kun olen joka päivä kotona, liittyy se, että on tuoreet kukat keittiössä. Jälleen kerran pullokukat löytyivät riihimäkeläisestä kukkakauppa Hortensiasta, jossa on usein hauskoja, vähän erilaisia kukkia tarjolla. Mitkä lie nämäkin nimeltään......

Riihimäen Rekosta olin hankkinut hämeenlinnalaiselta kalastajalta kuhafileitä. Niistä yhden kaivelin pakastimesta esiin. Pidän kalasta, mutta valmistan sitä harmillisen harvoin. Pääruoka-aine siis oli selvillä ja lisukekin selvisi jääkaappiin tuijottamalla. Persimon!


Meri-Tuuli Väntsin ja Pipsa Hurmerinnan kirjasta Samassa liemessä se sitten löytyi. Salaatti linssikrutongeilla. Tehdään ensin krutongit. Niitä tulee reilusti ja voit käyttää niitä sekä salaattien, että keittojen viimeistelyssä.

Linssikrutongit

1 l vettä
1 tl suolaa
1 laakerinlehti
2 dl vihreitä tai mustia linssejä
3 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
1/4 tl sokeria
1/4 tl juustokuminaa
1/4 tl chilijauhetta
mustapippuria


Laita vesi, suola ja laakerinlehti kattilaan. Kiehauta. Lisää hyvin huuhdellut linssit kiehuvaan veteen ja anna kiehua 10-12 minuuttia. Huuhtele linssit kylmällä vedellä.


Kumoa valutetut linssit keittiöpyyhkeen päälle ja painele varovasti pyyhkeellä ja/tai talouspapereilla. Mitä kuivemmiksi saat linssit, sitä rapeampia niistä tulee.


Sekoita kulhossa loput ainekset, kaada linssit joukkoon ja sekoita vielä kerran varovasti niin, että linssit maustuvat kauttaaltaan.

Kaada linssit pellille ja paahda niitä 200 asteisessa uunissa 15 minuuttia, aina välillä sekoittaen. Minä paahdoin 20 minuuttia. Linssit ovat valmiita, kun ne ovat rapsakoita ja tummentuneita.

Persimoni-mozzarellasalaatti linssikrutongeilla
4 annosta

2 persimonia
1 burrata tai buffalomozzarella
oliiviöljyä
omenaviinietikkaa
tuoretta basilikaa
suolaa
mustapippuria
linssikrutonkeja

Tämä on helppo! Tein annossalaatin suoraan lautaselle. Eli ohuita persimoniviipaleita, päälle revittyä mozzarellaa, oliiviöljyä, omenaviinietikkaa ja tuoreita basilikanlehtiä. Viimeistele suolalla, pippurilla ja krutongeilla. Kaikkea maun mukaan!

Voit tehdä salaatin myös isolle vadille tai lautaselle. Persimonit ovat parhaimmillaan näin talvella, mutta voit korvata ne myös vaikkapa luumuilla, viikunoilla, aprikooseilla, nektariineilla, persikoilla tai hunajamelonilla. Nyt jo mietin, että kesällä jos heittäisi nektariinisiivuja muurikalle paahtumaan, niin voisi olla melkoisen maukasta!


Kuhafileet suolasin ja pippuroin kevyesti, sitten paistoin ruskistetussa voissa ja paiston aikana vielä valelin fileiden päälle pannulta voisulaa.



Todellinen sunnuntairuoka! Aivan täydellistä, en keksi mitään moitteen sanaa. Kylkeen vielä kiva viini, niin pyhäpäiväni oli täydellinen.


Viininä runsas ja paahteinen Iniesta Finca El Carril Valeria 2016 (14,40 €) Espanjasta. Kuiva, hapokas, keltaluumuinen, kypsän sitruksinen, persikkainen, hennon kermatoffeinen, tamminen. Viini -lehdeltä kolme tähteä (=laadukas ja hyvin tehty) monikäyttöiselle kala- ja kasvisruokien viinille.

Aurinkoisen pyhäpäiväni täydellisyyttä lisäsi vielä se, että ystäväni pyysi minua retkeilemään Hatlamminsuon pitkospuille. Olen asunut Riihimäellä nyt 32 vuotta, enkä ole tällä suolla koskaan käynyt. Jo oli aikakin! Suo on Riihimäen tärkein ja arvokkain luonnonsuojelualue ja sen luonnonsuojelullinen arvo perustuu useaan eri suotyyppiin, joita on yhteensä 40. Pitkospuut on uusittu kesällä 2018 ja meno oli paikoitellen vähän vaappuvaa ja notkuvaa, mutta ajan myötä puut asettuvat tukevasti paikoilleen. Ensimmäinen, vaan ei viimeinen kerta. Loppuun kuvatykitys suolta. Marraskuun 18. päivä, ei kuvista uskoisi!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti