keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Voihan persimon!

Ystäväni hehkutti aamujunassa persimonien saapuneen kauppaan. Hän paljasti myös ainakin hänet koukuttaneen herkun, jossa persimon yhdistetään ruisleipään. Olihan sitä kokeiltava, vaikka yhdistelmä ensikuulemalta vaikuttikin hivenen erikoiselta.



Persimonleivät
persimonia siivutettuna
tuoretta basilikaa
ruisleipää (suosituksena 
Vaasan ohuet täysjyvärukiiset ruispalat)

Paahda leivät tai ole paahtamatta. Laita rasvaa tai ole laittamatta. Laita kuitenkin reippaasti tuoretta basilikaa ja päälle ohuita persimonsiivuja. Nauti. Pakko myöntää; herkku, mikä herkku! Itse tykkäsin ehkä enemmän paahdetusta versiosta.



Päinvastoin mitä luulisi, persimon ei  tarkalleen ottaen suinkaan ole hedelmä, vaan marja. Tosin siitä usein puhutaan hedelmänä, mutta tämä tieto on kuitenkin hyvä, mikäli tulee saivartelun tai muuten vaan pätemisen tarve! Tämä pullea oranssi marja tunnetaan myös nimillä sharon ja kaki. Nimi vaihtuu aina sen mukaan, mistä päin marjat on poimittu. Persimonit tulevat Espanjasta, sharonit Israelista ja kakit Japanista, kyse on saman hedel..... siis marjan eri lajikkeista. Ja juuri parhaillaan näin marraskuussa on persimonin satokausi parhaimmillaan. Vähän väriä tähän harmauteen!

Persimonit ovat oivia lisukkeita juustotarjottimelle tai salaattiin. Itse asiassa olen kerran tehnyt sharonsalaatin, joka sai perheen keskuudessa ristiriitaisen vastaanoton. Löydät reseptin siihen täältä, klik.

Persimonit ja sharonit ovat kovinakin syöntikelpoisia, kypsyessään ja pehmentyessään ne muuttuvat makeammiksi. Ainoastaan kaki on sellainen, että sitä ei pidä raakana/kovana syödä, mutta harvemmin tähän japanilaisversioon kaupassa törmääkään. Persimonissa on runsaasti kuitua, magnesiumia ja kalsiumia, joten tämähän vaikuttaa monikäyttöisyyden lisäksi jopa terveelliseltä! Taidankin viikonloppuna etsiä lisää reseptejä......


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti