Aurinkoisen ystävänpäivän tai lälläripäivän, kuten tyttäreni päivää nimittää, vietin Turussa tyttären perheen luona. Ilma oli aivan käsittämättömän kaunis! Kuin kesä tai vähintäänkin kevät. Sinistäkin sinisempi taivas, Aurajoki peilityyni. Talvisää minun mieleeni!
Tämän yksittäisen lomapäivän järjestin, koska tyttären pojan (1 v 3 kk) päiväkodissa vietettiin Tärkeän ihmisen iltapäivää. Siispä mumu paikalle! Puolitoistatuntinen yksivuotiaiden ryhmässä vietettiin lattialla leikkien. Tai lähinnä estellen nappuloita karkailemasta luvattomiin puuhiin tai hakkaamasta toisiaan leluilla päähän. Kommunikointi oli hivenen haasteellista, koska kukaan ei vielä osannut sanoa sanaakaan.
Toki ehdin tyttäreni kanssa lounaallekin ja koska paikat, joihin olisimme halunneet, eivät tarjonneet lounasta, päädyimme Sokos Wiklundille uudehkoon Rapidoon. Ja kuten nimestäkin jo voi päätellä, on ripeys Rapidon valtti. Ruuat tilataan ja maksetaan tiskillä, annokset saapuvat nopeasti pöytiin. Vaan saapuvatko kenties liiankin nopeasti? Palataan siihen.
Ravintolan menu koostuu lähinnä burgereista ja salaateista. Päädyimme burgereihin. Ystävänpäivän kunniaksi saimme lisäksi pienet suklaasydämet. Pieni, huomaavainen ele.
Bacon Burger (10,20 €). 100% kotimainen naudanlihapihvi, rapeaa pekonia, Rapidon majoneesia, romainesalaattia, Monterey Jack -juustoa, tomaattia, marinoitua punasipulia ja maustekurkkua. Lisukkeena bataattiranskalaiset (3,90 €) ja aioli (1,50 €). Hyvät raaka-aineet ja maku kohdillaan, mutta mikä vikana? Juusto ei ollut sulanut ja sämpylä oli, jos nyt ei viileä, niin hailea. Eniten silmään sattui tuo juustoviipale, joka ei todellakaan kylmänä näyttänyt mitenkään herkulliselta. Juuston kuuluu hivenen sulaneena valua hampurilaisen välistä. Eli oliko liian kiire pöytään toimittamisen kanssa? Ehkä. Hyvää kuitenkin oli ja annos katosi hyvällä vauhdilla parempiin suihin.
Vielä illan hämärtyessäkin Aurajoki tyynenä kylpi kauniissa auringonlaskussa. Kertakaikkisen huikea sää!
Seuraavan päivän, lauantain, viilettelinkin itsekseni myrskytuulen ja sateen tuivertaessa. Miten voikin ilma vuorokaudessa muuttua aivan totaalisesti! Lounaalle päädyin vuonna 1896 avattuun, Suomen toiseksi vanhimpaan Kauppahalliin, jossa onkin varsin monipuolinen ruokatarjonta. Kaihoten katselin kalatiskien lounastarjontaa (mm. ostereita, tonnikalaa), mutta vaikka pariinkin kertaan kiersin hallin, niin paikkoja ei näistä pöydistä vapautunut.
Salu - Salaatti ja lusikka valikoitui sitten lounaspaikakseni. Ramenit ja poke bowlit löytyvät tämän ravintolan listalta. Kalat ja lihat hankitaan hallin naapurikauppiailta, joten raaka-aineet ovat taatusti tuoreita ja raikkaita.
Valitsin Teriyakilohi bowlin (14,50 €). Kulhossa riisipohjan päällä teriyakikastikkeessa paistettua lohta, punakaalia, avokadoa, porkkanaa, edamame papua ja teriyakikastiketta. Ah, aivan huikean hyvää! Ja kurkatkaapa herkulliset kuvat Instagramista, klik.
Hyvän ruuan lisäksi hyvään päivään sisältyy myös annos kulttuuria. Wäinö Aaltosen museossa vierailin ensimmäistä kertaa ja ehkä vähän petyin siihen, että Aaltosen omaa tuotantoa oli esillä perin vähän.
Wäinö Waldemar Aaltonen (1894-1966) oli aikansa näkyvimpiä suomalaisia kuvanveistäjiä. Aaltosen tunnetuimpia teoksia ovat varmaankin Paavo Nurmen patsas Olympiastadionin edustalla sekä Aleksis Kiven muistopatsas niin ikään Helsingissä, Rautatientorilla, Kansallisteatterin edessä. Eikä kukaan Tampereella käynyt ole voinut välttyä näkemästä Hämeensillan neljää Pirkkalaisveistosta. Lisää taiteilijasta ja hänen töistään voit lukea täältä, klik. 1920 -luvulla taitelijasta otetuista valokuvista käy ilmi, että Wäinö oli varsin komea kaveri!
Esillä olevat installaatiot olivat kolmen kuvataiteilijan Hyäryllistä -ryhmän teoksia. Pidin näistä kovasti!
Ristipistotyöhön lisätty ABBA sai suupielet hymyyn. Ristipistotöistä tulee niin mummu mieleen ja olenpa niitä itsekin joskus nuorena tehnyt. Tosin kehystämättä ovat jääneet.....
Kantokyky, 2020. Varmaan potkukelkat olivat se juttu, josta viehätyin. Lapsuus? Kelkat ovat peräisin Turun museokeskuksen opetuskokoelmista.
Potkukelkkojen takana näkyy teos Tuhkat pesästä, 2019/2020.
Tangolaisia, 2016. Teos, jonne olisin halunnut työntää pääni, kuten moni muukin on halunnut. Kurkkaa vaikka, klik.
Siinä se sitten oli, pari päivää Turussa, jälleen kerran. Maaliskuussa toivottavasti uudelleen, viimeistään huhtikuussa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti