Paisano, filippiiniläistä Helsingissä

Tapaamme ystäväni kanssa yleensä aina keväisin, kun pikkukenkäkausi alkaa. Noh, tänä talvena ei ole kunnolla edes talvikenkäkelit alkaneet, niin treffasimme poikkeuksellisesti jo tammikuun lopussa. Ja jälleen se sama pohdinta, että minne sitä oikein mentäisiin. Syödäänkö viimeisen päälle hienosti vaiko arkisesti tai kenties jotakin siltä väliltä. Hartaudella tutkin eri ravintoloiden ruokalistoja ennen valintaa ja päädyimme sille välille. Tai miten sen nyt ottaa.....

Valitsimme Paisanon, filippiiniläisen ravintolan Helsingin Korkeavuorenkadulta, aivan Etelä-Esplanadin välittömästä läheisyydestä. Visiitti oli meille kummallekin ensimmäinen. Siis ensimmäinen tämän ravintolan olemassaolon aikana, sillä samalla paikalla aiemmin peräti 14 vuotta sijainnut italialainen Gastone oli kyllä vuosien varrella tullut hyvinkin tutuksi. 

Sisustus oli kovin nykytrendien mukainen, naapuripöytään ei juuri etäisyyttä ollut ja tiskin taaksekin näki vaivatta. Illan edetessä ja ravintolan täyttyessä myös melutaso lisääntyi jopa vähän häiritsevästi. Tilassa ei juurikaan ollut tekstiilejä ääniä pehmentämässä.

Menu alkaa jaettaviksikin sopivilla alkuruokatyyppisillä snackseillä. Mikäli nautit vain niitä, on suositeltu määrä 4-5. Näitä kohtuuhintaisia annoksia valitsin kaksi.

Entrecôte Pares & Barley (12 €). Suolattua Pesolan tilan entrecôtea, Gobbas Gård -farmin ohrattoa, punasipulimarmeladia, suolattua kananmunan keltuaista, aromaattista soijakastiketta. Ohratto ja raaka keltuainen olivat lihasiivujen alla ja annos kuuluikin sekoittaa ennen nauttimista. Liha oli ihan ok, mutta ohrattoa en vaan voi ymmärtää. Ja miten se kuuluu filippiiniläiseen keittiöön? Vai enkö vaan ymmärrä? Sekin on tietysti mahdollista, mutta kokonaisuudessaan melko mauton setti. 

Squid Sugba (11 €). Grillattua kalmaria, höyrytettyä sipulia ja tomaattia, Budbod -kalajauhetta, soija-vinegrettekastiketta. Enpäs sitten pitänyt tästäkään. Pidän kyllä mustekalasta, mutta nämä kalmaripallukat lähinnä vain muljuivat suussa ja mausta en muista mitään. Olin harmissani näistä valinnoista. Olisiko sittenkin pitänyt tyytyä vain yhteen ja valita kiinnostavalta kuullostava hiillostettu munakoiso? Myöhäistä rutista tässä vaiheessa, mutta maut vaan eivät olleet minun makuuni.

Ystäväni valitsi alkuun Cauliflower not-hummus -annoksen (9 €). Kukkakaali-kookospyreetä, Perilla -maustettua romainesalaattia, raastettua soija-cashewta, paahdettuja mustia seesaminsiemeniä. Ystäväni antoi annokselle arvosanaksi 9- eli hän piti siitä, vaikka kookospyreetä oli niin vähän, että sitä tuskin huomasin romainelehtien alta.

Alkuruokien jälkeen jätin likaiset aterimet lautaselle, kuten mielestäni kuuluukin. Oikeasti en uskonut silmiäni, kun tarjoilija tyynen rauhallisesti siirsi nämä tahmaiset aterimet pöydälle! Siis mitä ihmettä? Miksi niitä ei voinut vaihtaa? Tästäkö ravintolan kehuttu rentous muodostuu? Että rennosti vaan soosit pitkin pöytiä.

Pääruokavalinta oli helppo, päädyimme molemmat samaan annokseen. En edes harkinnut muita vaihtoehtoja, sillä en tainnut edes huomata niitä! Prawn Sugba (19 €). Grillattuja tiikerirapuja, inkivääri-purjomarmeladia, calamansi -kalakastiketta. 

Lisukkeena Kamote (6 €) eli uppopaistettua bataattia Al Morenafraichella ja Kanto -kastikkeella. Kastikkeet olivat minun suuhuni armotta liian tuliset, mutta bataatti muutoin varsin herkullista. Tämä pääruoka-annos heittämällä korjasi alkuruokien aiheuttaman pettymyksen.

Kaunis ja herkullinen jälkiruoka oli nimeltään Keso de Bola (8 €). Comte -juustopallo, calamansimango -coulilla, valkosuklaamuruilla. Tämä annos hipoi täydellisyyttä!

Ja koska olen herkkusuu, teki vielä mieli jälkiruokadrinkkiäkin. Juoma oli herkullinen ja kokeilun arvoinen, vaikkakin melko pieni kooltaan (13 €). Ainesosat käyvätkin ilmi ylläolevasta kuvasta.

Laskun maksun koittaessa leuka loksahti. Edullisista ruoka-annoksista huolimatta laskun loppusumma kolkutteli fine dining -tasoa. 94 euroa! Tarkistin laskuni useampaankin kertaa. Kaksi alkuruokaa, pääruoka, jälkiruoka. Cava-lasillinen alkuun, yksi lasillinen viiniä ruokien kanssa ja jälkiruokadrinkki. Lasku oli aivan oikein, uskottava se oli. Mutta oliko valkoviinilasillinen 17 euron arvoinen? No ei ollut! Ja kun pääruuan lisukkeet oli erikseen hinnoiteltu, niin edullinen pääruoka muuttuikin äkkiä, jos ei nyt kalliiksi, niin hinnakkaammaksi kuitenkin. Satasella olen syönyt laadukkaita aterioita viineineen laadukkaissa paikoissa. Ja saanut samaan hintaan puhtaat aterimetkin! Anteeksi vaan Paisano, emme näe uudelleen, mutta sen opin, että luen menut vieläkin tarkemmin ennen ravintolan valintaa.

Mikäli filippiiniläinen keittiö ja ruokakulttuuri kiinnostaa, niin siitä voit lukea lisää täältä, klik.