Tuntuu, että tästä Tampereen reissusta on jo ikuisuus! Ja niinhän siitä tavallaan onkin, ikuisuuksia kun on eri mittaisia. Nyt puolentoista kuukauden mittainen ja ties vielä kuinka pitkään jatkuva koronaeristys on omanlaisensa ikuisuus. Kaukaiselta tuntuu ajatus, että milloin oikein seuraavan kerran pääsen näille retkilleni. Ikuisuuden kuluttua. Palataan nyt hetkeksi parin kuukauden taakse ja aloituskuvaksi sopii mainiosti Patosillalla napattu kuva lemmenlukoista. Miksi ei? Kaltaiseni rakkauden hopeamitalisti aina hivenen liikuttuu tämmöisen ikuisen rakkauden uskon äärellä.
Junassa päivittäin työmatkaa kulkiessa kuulee kaikenlaista. Kuten nyt vaikkapa hämeenlinnalaisen junakaverin hehkutuksen Tampereen Teatterin Notre Damen kellonsoittajasta. Niin hyvin hän hehkutti, että oli aivan pakko varata itselle lippu ja lähteä matkaan. Ja kun matkaan lähdetään, niin silloin myös syödään. Tällä kertaa jopa kahteen otteeseen!
Näillä kotimaan päiväreissuilla suosin VR:n säästölippuja. Niitä pääsee hankkimaan, kun on liikkeellä tarpeeksi aikaisin ja tietää, mihin aikaan haluaa matkustaa. Nyt sain menopaluun yhdensuuntaisen lipun hinnalla. Säästöä se on pienikin säästö ja syntyneen säästön voi sijoittaa vaikkapa lasilliseen samppanjaa!
En enää edes muista, mikä helmikuisista myrskytuulista puhalsi Suomen yli tänä lauantaina, mutta puuskittaista tuulta ja vaakasuoraan vihmovaa sadetta kyllä riitti! Sateenvarjo meni nurinniskoin ensimmäisen kerran jo kotikaupungin rautatieasemalla! Säästä viis, kun päänsisäinen kevätaurinko kuitenkin paistoi kirkkaalta taivaalta (eli lääkitys ilmeisen kohdillaan....)!
Minulle on tullut pakkomielle hotelli Tammerista. En oikein usko itsekään, mutta en todellakaan ole yöpynyt siellä koskaan. Niinpä sitten fiilistelin ja hengailin hotellin aulatiloissa, latasin puhelinta ja odottelin, että alakerran italialainen trattoria avautuu lounastarjoiluun.
Olin siis päättänyt syödä ja juoda tällä päiväretkelläni niin paljon kuin vaan kohtuudella olisi mahdollista. Ohjelmassa siis teatterin ohella lounas, välisamppanja ja päivällinen.
Lounaskohteeksi olin valinnut Trattoria Tammerin puiston. Minulla on mielenkiintoisia kokemuksia siitä, minne ravintolassa sijoitetaan yksin ruokaileva asiakas. Lisään tämän vierailun kyseiselle kokemuslistalle. On totta, että en ollut varannut pöytää etukäteen, mutta olihan tämä silti näkymältään ankeuden huipentuma.
Viereisessä pöydässä, samoin näkymin, istuin niin ikään yksin ruokaileva asiakas. Siinä me sitten katselimme narikkaa ja kuuntelimme tiskikonetta, joka tehokkaasti äänellään peitti taustamusiikin. Huoh.
Ravintolaan minut toi lauantaisin tarjolla oleva La Apericena, joka sisältää antipastipöydän sekä päivän risoton (23 € / vihreäkorttisilta asiakasomistajilta 19,90 €). Tosin kävin asiasta mielenkiintoisen keskustelun tarjoilijan kanssa, jonka mukaan olimme perjantaissa, eikä pöytä valitettavasti ollut tarjolla. Vasta tarkistettuaan omasta puhelimestaan, ei siis uskonut minun ajatustani meneillään olevasta viikonpäivästä, hän ymmärsi, että oho, nythän on lauantai.
Pienen väännön jälkeen siis kohti pöydän antimia. Ruoka oli hyvää, hinta oli kohdillaan, mutta olisin odottanut, että Tammerin eksklusiivinen tunnelma olisi jollain tavoin valunut tänne alakerran ravintolaankin. Ei se nyt niin vakavaa ollut, että tarjoilija oli sekaisin viikonpäivistä, me itse kukin aina välillä olemme samassa tilanteessa. Mutta tiskikoneen jymyn lisäksi oikeasti häiritsi sellainenkin pieni asia, että likaisia astioita ei korjattu pöydästä pois.
Ei vaikka yritin niitä siirtää vihjeenomaisesti etäämmälle, jotta tarjoilijan tuomalle risottolautaselle olisi tilaa. Ikävä ajatukseni oli, että ketjuravintolameininkiäkö? Niin tai näin, niin tämä vierailu Tammerin puistossa todennäköisesti jäi viimeisekseni, vaikka edelleenkin haluan kokea yön Tammerissa.
Tampereen Teatterin Notre Damen kellonsoittaja oli kieltämättä elämys vailla vertaa! Aivan huikea esitys loistavine laulajineen ja mahtavine lavastuksineen. Minä oikeasti tunsin olevani siellä katedraalissa. Ja nuo patsaat! Miten valloittavat ja miten olisikaan mahtavaa pukeutua patsaspukuun! Esitykset olivat talven mittaan loppuunmyytyjä ja on kyllä sanottava, että melkoinen tuuri kävi, kun onnistuin saamaan tämän näytöksen viimeisen vapaan paikan. Riviltä 7, keskeltä. Ehkä koko salin paras paikka!
Ei käyntiä Tampereella ilman käyntiä Champagne bar Santéssa. Pienen ravintolan hyvä palvelu ja huikea valikoima vaikuttavat joka kerta. Täällä haluan maistaa aina jotain erilaista ja niinpä lasistani löytyi Champagne Fallet Dart Millésime Extra Brut (15,80 €). 70% Chardonnay, 30% Pinot Noir. Hasselpähkinää, sokeroitua päärynää, mausteisuutta, mantelia ja kukkaisuutta.
Fallet Dartin samppanjatalon juuret löytyvät satojen vuosien takaa, vuodesta 1610, jolloin Claude ja Pierre Fallet aloittivat viininviljelyn. Fallet Dart -brändi sitä vastoin on varsin nuori, vasta 1970 syntynyt. Lisää tilan historiasta voit lukea täältä, klik. Santevinin maahantuomia kohtuuhintaisia Fallet Dart -samppanjoita löydät myös Alkon valikoimista, klik.
Päivälliselle/varhaiselle illalliselle olin varannut pöydän uudehkosta Plate -ravintolasta, joka sijaitsee aivan ytimessä, Hämeenkadun alkupäässä, lähellä rautatieasemaa, mutta silti vähän piilossa, toisessa kerroksessa.
Ihana ravintola! Kaunis sisustus ja yksin ruokaileva ohjattiin salin keskelle, siitä suuren suuri plussa!
Menu oli sopivasti vähän erilainen, kiinnostava. Oli useampiakin vaihtoehtoja, joita puntaroin, mutta seuraaviin päädyin.
Umami (9,20 €). Hiillostettua sipulia ja juuriselleriä, soijalla marinoituja sieniä, savuvoivaahtoa ja omenahilloketta. Ja katsokaa, miten silmiähivelevän kaunis annos! Tätä ruoka on parhaimmillaan, ravintoa kaikille aisteille.
Alkujuomaksi olin valinnut lasillisen kuohuvaa, Champagne Charles-le-Bel (11,20 € 12 cl). Tyystin tuntematon entuudestaan, enkä valitettavasti löytänyt viinistä edes maahantuojatietoja. Samppanja sopi mainiosti myös alkuruualle.
Poro-Wallenberg (23,40 €). Leipämurulla leivitetty miedosti savuinen poron jauhelihapihvi, perunamuhennosta, ruskistettua voita, herneitä ja pinaattia. Vesi herahtaa kielelle vielä näin kuukausienkin jälkeen kuvaa katsoessa.
Pääruuan viininä argentiinalainen Callia Esperado, rypäleinä Malbec 30% ja Shiraz 70%. Voimakas, täyteläinen, makean hedelmäinen, runsas.
Jälkiruuankin jo ehdin valita, mutta valitettavasti aika loppui kesken ja oli kiiruhdettava junalle. Makeat jäivät seuraavaan kertaan. Ja mikäkö oli valinta? Palsternakkaa ja anista eli vaniljasiirapissa kypsennettyä palsternakkaa, anisgranitaa, raakalakritsikastiketta ja vegaanista marenkia. Toivottavasti tämä on vielä listalla, kun ravintolat jälleen avaavat ovensa ja voi lähteä kotimaan retkille, ilman koronapelkoa. Tampere on silloin retkilistani kärkipäässä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti