sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Poikkeuksellinen vappumeininki


Vappuja on vuosien varrella ollut hyvinkin erilaisia. Vappulounaita, vappupiknikkejä. Mantan lakitusta. Kotibileitä ystävien ja perheen kanssa. Viime vuosina myös viileät mökkivaput ovat tulleet mukaan kuvioihin. Yhteistä on ollut se, että aina on ollut tarjolla hyvää ruokaa. Ehkä poikkeuksena vappu nuorena aviovaimona, kun kutsuimme "maalaisserkut" vappua viettämään pääkaupungin hulinoihin. Silloin meinaan löimme pöytään noutoruokaa Mc Donaldsista. Kananugetteja, ranskalaisia kaikkine mahdollisine dippeineen. Jep, totta se on! Mäkkäriä (avattiin vasta 1996 ja suljettiin 2015) tai ylipäätänsä mitään hampurilaisravintolaa ei silloin vielä nykyisessä kotikaupungissani Riihimäellä ollut, joten päätettiin näin tehdä vaikutus riihimäkeläisiin ystäviimme. Mitä tästä nyt on aikaa? Yli 30 vuotta. Huh. Tyttäreni ovat nauraneet tätä jo ennen heidän syntymäänsä tapahtunuttta ruokaspektaakkelia moneen kertaan. Eikä ihme.


Ja tätähän ei ole tapahtunut, ellei ole kuvaa todisteeksi. Tässä se on. Vuosi 1986 ja ehtoisa esbolaisrouva on pistänyt pöydän koreeksi vieraille. Silloin en näemmä ymmärtänyt hyvän ruuan lisäksi myöskään kauniin kattauksen päälle. Voi tätä häpeän määrää!

Nyt sitten poikkeusvappu. Koronavappu. Kotivappu. Maailman tylsin vappu. Yksinäinen vappu. Mutta hyvää ruokaa silti! Ei nakkeja, ei perunasalaattia, eikä varsinkaan kananugetteja.....


Japanilaiset broileripullat eli tsukune
Glorian Ruoka&Viini 4/2020

800 g broilerinjauhelihaa
2 kevätsipulia
2 valkosipulinkynttä
2 rkl inkivääriä raastettuna
2 rkl soijakastiketta
2 rkl miriniä
1 rkl seesamiöljyä
½ tl valkopippuria myllystä
1 iso kananmuna
1 dl panko- tai korppujauhoja

Kastike
1 valkosipulinkynsi
1 dl soijakastiketta
1 dl miriniä
2 rkl fariinisokeria

Lisäksi
hienonnettua kevätsipulia
paahdettuja seesaminsiemeniä


Hienonna sipulit ja valkosipulit. Kuori ja raasta inkivääri. Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi taikinaksi.


Pyöritä lihapulliksi ja paista öljyssä pannulla tai 225 asteisessa uunissa noin 12 minuuttia. Taikina oli melko löysää ja vähän vaikeasti muotoiltavaa. Ohjeen mukaan annoksesta tulee 24 pullaa, minä sain aikaan 29. Paistoin pullia uunissa ehkä viitisen minuuttia enemmän, jotta sain vähän väriä niiden pintaan.

Tee kastike. Kuori ja hienonna valkosipuli. Yhdistä soijan, mirinin ja sokerin kanssa. Tarjoa lämpimät pullat kastikkeen kanssa. Viimeistele annos hienonnetulla kevätsipulilla ja kuivalla pannulla paahdetuilla seesaminsiemenillä.

Pähkinäinen kukkakaalisalaatti
Glorian Ruoka&Viini 4/2020
4 annosta

125 g cashewpähkinöitä
1 keskikokoinen kukkakaali
1 rkl oliiviöljyä
½ tl hienoa merisuolaa
1 granaattiomena
1 ruukku lehtipersiljaa


Levitä pähkinät leivinpaperoidulle pellille ja paahda 200 asteisessa uunissa 5-10 minuuttia, kunnes pähkinät ovat paahtuneet kauniin ruskeiksi. Kääntele välillä. Siirrä paahtuneet pähkinät suoraan salaattikulhoon.

Pilko kukkakaali kukinnoiksi. Levitä kukinnot leivinpaperoidulle pellille, pirskota päälle oliiviöljyä ja ripottele suolaa. Paahda uunissa noin 10 minuuttia tai kunnes kukkakaali saa hieman väriä, mutta jää kuitenkin napakaksi.

Irrota granaattiomenan siemenet omalla tyylilläsi. Tässähän on lähes niin monta tyyliä, kuin on tekijääkin. Itselläni oli siemeniä valmiiksi irrotettuna pakastimessa. Kyllä, voit siis vallan hyvin pakastaa niitä!


Hienonna vielä lehtipersilja ja yhdistä kaikki ainekset salaattikulhoon. Lisää vielä vähän oliiviöljyä ja suolaa, anna salaatin maustua jääkaapissa vähintään tunti ennen tarjoilua.


Tämä kaikki oli niin hyvää! Kanapullat olivat mehevän mehukkaita ja kastike! Miten herkullista ja yksinkertaista. Dippailin kuumia kanapullia kastikkeeseen jo ennen varsinaista ruokailua.... Kukkakaalisalaatti tuli tähän taloon jäädäkseen. Täydelliset maut.


Juomana Champagne Jacquesson Cuvée 732 Brut. Non-vintage, johon on käytetty 2004 sadon (79%) lisäksi reserviviinejä. Rypäleinä Chardonnay 39%, Pinot Meunier 36% ja Pinot Noir 25%. Erittäin voimakas väri. Kehittynyt, briossinen, voimakas. Kompleksinen. Ikääntynyt. Ensin ajattelin, että tässä on minulle liikaa ihan kaikkea, oliko jopa jo ikääntynyt liikaa, mutta varsinkin ruuan kanssa erittäin hyvä. Jacquessonin tuotteita löytyy myös Alkosta, mutta tämän yksilön olen todennäköisesti tuonut vuosia sitten joltain reissulta.

Ja kun valitsee Riedel Vinum XL -sarjan lasin, niin pullokin näyttää piccololta. Tuli nyt tämäkin sitten paljastettua!

Jälkiruuaksi valmistin viimeaikojen todellisen somehitin, Dalgona -kahvin amarettotujauksella. Onhan Vappu!

Dalgona-kahvi
1-2 annosta

2 rkl pikakahvijauhetta
2 rkl hienoa sokeria
2 rkl kiehuvaa vettä
2-4 dl maitoa
(jäitä)

Lisukkeet oman maun mukaan, minulla 2 cl Amaretto -likööriä per lasi sekä lakritsi-kookosströsseliä.

Laita pikakahvijauhe, sokeri ja vesi kapeahkoon kulhoon. Vatkaa ensin sähkövatkaimen pienimmällä teholla ainekset sekaisin, nosta nopeutta ja vatkaa, kunnes on muodostunut kuohkea vaahto. Vaahto syntyi yllättävän nopeasti, nopeutta nostamatta. Vähän vatkaimesta riippuen aikaa menee 1-3 minuuttia.



Kaada kylmä maito (halutessasi lisää jäitä ja/tai mieleistäsi likööriä) kauniiseen lasiin, lusikoi tai pursota kahvivaahto päälle ja koristele. Ihastele hetki ja sekoita sitten vaahto maidon joukkoon ja nauti. Mikäli tekee mieli lämmintä juotavaa, niin lämmitä maito. Olipa hyvää tämäkin! Kiva ja herkullinen tarjottava jälkiruuan sijaan. Kannattaa kokeilla.


Lasi on Timo Sarpanevan  vuonna 1974 Iittalalle suunnittelema Kimara, jota sivupersoonaltani Happyhamsterilta löytyy muutama kappale kolmessa eri koossa. Kaiken kaikkiaan lasia on valmistettu viidessä eri koossa. Sain näitä muutaman äidiltäni ja kun lasiin tykästyin, niin yksittäsiä on kertynyt mm. kirppareilta.

Myös Nuutajärven lasitehdas on valmistanut vuosina 1953-1967 Kimara -nimisiä laseja, jotka tunnetaan paremmin Kaj Franckin suunnittelemina Kartio -laseina. Tämä on hyödyllinen tieto, mikäli laseja etsii vain nimen perusteella.

Näillä eväin sujui siis vappu. Viileän, tyypillisen vappusään vuoksi pysyttelin kotioloissa. Kuten kaikki suomalaiset! Onnekseni mökki on saman sairaanhoitopiirin alueella, onhan turhanpäiväistä vapaa-ajan matkustusta yli piirirajojen edelleenkin vältettävä, niin siirryn sinne, kunhan ilmat hivenen lämpenevät. Koronavappu on nyt vietetty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti