keskiviikko 27. toukokuuta 2020

Kalapullat

Pidän kalasta, mutta valmistan sitä harmillisen harvoin. Enkä kyllä oikeasti tiedä siihen edes syytä. Viime vai oliko se jo toissa viikolla päätin korjata asian. Tässä tulos.



Kalapullat kookosliemessä
4 annosta

500 g kalaa fileinä (esim. lohta, kuhaa tms) 
½ dl korppujauhoja (käytin pankojauhoja)
1 kananmuna
2 tl paprikajauhetta
2 tl curryjauhetta
1 tl chilijauhetta
½ tl maustepippuria
1½ tl suolaa

Kookosliemi
2 rkl ruokaöljyä
1 punainen chili hienonnettuna
1 sitruunaruoho paloiteltuna
4 dl kookosmaitoa
8 dl hyvää kala- tai äyriäislientä
1 limetin mehu
1 rkl hunajaa
1½ tl suolaa

Viimeistelyyn
1 dl hienonnettua lehtipersiljaa tai korianteria

Mikäli käytät fileitä, paloittele ne jääkaappikylminä ja jauha tehosekoittimella hienoksi massaksi. Lisää  loputkin kalapullataikinan ainekset, sekoita ja laita kulho jääkaappiin. Minulla oli käytössäni valmista kalamassaa, jossa on kuhaa ja vähän haukea. Olen hankkinut sen Riihimäen Rekosta suoraan kalastajalta. Huipputuote, ei voi olla helpompaa! 


Kalamassa ja kaikki muut ainekset kulhoon ja käsin sekaisin. Laita kalapullataikina jääkaappiin tekeytymään.


Tee seuraavaksi liemi. Kuullota öljyssä chili ja sitruunaruoho. Ohjeessa mainittiin myös inkivääri, mutta kun sitä ei ainesosaluettelossa mainittu, niin sitä ei minulla ollut. Mutta varmasti sopii hyvin kokonaisuuteen. Sitruunaruohon otin pakastimesta, sen siis voi pakastaa, koska yleensähän se myydään muutaman kappaleen pakkauksissa, eikä kaikkea useinkaan kerralla käytetä. Pakastaessa ulkonäkö kärsii, mutta maku ei. 


Lisää kattilaan liemen muutkin ainekset ja anna hiljalleen kiehua, kunnes maut voimistuvat. Tarkista maku ja lisää mausteita makusi mukaan. 

Ohjeessa mainittiin hyvä kala- tai äyriäisliemi. Mikä on hyvä? Tämähän on makuasia, mutta minä hifistelin tässä kohdin sitten oikein huolella! Perheen elokuisten rapujuhlien jälkeen en suinkaan potenut kipeää päätä tai väsymystä, vaan keittelin talteen ottamistani ravun kuorista, saksista ja panssareista rapulientä. Noin 150 rapua, niin paahtamista ja keittämistä kyllä riitti! Ohjeen liemeen löydät täältä, klik


Pyöritä kalapullataikinasta tasakokoisia pullia, joita minä sain aikaiseksi 23 kpl. Nosta kalapullat poreilevaan liemeen kypsymään. Kalapullat kypsyvät koosta riippuen 10-15 minuutissa.


Kypsentelin pullia vartin ja kuten huomaat, kypsyminen ei juurikaan vaikuttanut pullien väriin.


Viimeistele annokset yrttisilpulla ja tarjoa riisin tai nuudelien kanssa. Kastikkeeksi lusikoin herkullista kookoslientä.



Liemi todellakin on niin hyvää, että se kannattaa jatkokäyttää. Tässä annoksessa kastikkeena, mutta sopii hyvin myös pastakastikkeen tai keiton pohjaksi. Mietin jopa, että olisin valmistanut siinä sinisimpukoita, mutta se jäi suunnittelun asteelle. Älä siis missään tapauksessa heitä hyvää lientä viemäriin!









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti