perjantai 19. kesäkuuta 2020

Myrskyisä täydenkuun viikonloppu


Uusi viikonloppu ja ei uusi, vaan vanha, itseasiassa elämäni ensimmäinen ystävä mökillä kylässä. Ilma ei meitä suoranaisesti suosinut, mutta kuten Suomen suveen kuuluu, kaikkea oli, satoi ja paistoi. Tuuli oli sangen napakka koko viikonlopun ja lauantaina osuimme Riihimäelle käymään juuri silloin, kun myrsky iski oikein kunnolla. Tontiltani rysähti puu kadulle ja piipunhattu lensi, jos ei nyt ihan taivaan tuuliin, niin palasina nurmikolle. Lähiseudulla kaatui puita enemmänkin. Onneksi mökkiseutu välttyi tältä myräkältä, vaikka hivenen jännitti ajella sinne takaisin. Muutoin viikonloppu sujui rauhallisesti kokkaillen, neuloen ja jutustellen. Ja olipa meillä myös upea kuutamo!


Vieraiden tullessa on aina kiva kokeilla uusia reseptejä. Eikä tämäkään kerta tehnyt siihen poikkeusta. Tosin perjantai-ilta mentiin tutulla ja turvallisella, tänä kesänä jo suosikiksi nousseella pähkinäisellä kukkakaalisalaatilla, jonka ohje löytyy linkin takaa, sekä Salsiccia -makkaroilla.

Mutta sitten aamiaisen pariin. Mökkiaamut ovat verkkaisia, välillä jopa vähän liiankin verkkaisia ja piilee vaara, että aamiainen muuttuu lounaaksi. Toisaalta, eipä sen ole niin väliä! Mihinkään kun ei ole kiire.

Naanleipä muurikassa
Glorian Ruoka&Viini 5/2020
4 kpl 

4 dl + ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl sokeria
½ tl suolaa
2 dl maustamatonta jogurttia
2 rkl öljyä
1-2 rkl maitoa
½ dl siemeniä (esim. auringonkukan)
½ ruukku korianteria

Maustevoi
4 valkosipulinkynttä
5 g voita
½ dl öljyä
½ ruukku persiljaa


Aloitetaan maustevoista. Kuori ja hienonna valkosipulit. Sulata voi kattilassa, lisää valkosipulit ja öljy ja keitä hiljalleen 5 minuuttia. Siirrä pois liedeltä. Hienonna persilja ja lisää se seokseen. Minä vaihdoin persiljan basilikaan ja nakkasin yrttisilpun jo heti alkajaisiksi mukaan kiehumaan. Hyvä tuli!

Yhdistä kulhossa 4 dl jauhoja, leivinjauhe, sokeri ja suola. Tähän sellainen vinkki, että teen jauhoseokset leivontaan tai muurinpohjalettuihin jo kotona, pakkaan muovirasiaan ja siinä mökille. Sekoita öljy jogurttiin ja lisää jogurttiseos jauhoihin. Sekoita. Lisää ensin 1 rkl maitoa ja tarvittaessa toinen lusikallinen, jos taikina tuntuu liian kovalta. Minä pärjäsin yhdellä. Vaivaa taikinaa 5-10 minuuttia, kunnes se on kimmoisaa. 


Jaa taikina neljään osaan ja kauli jauhotetulla (tähän se ohjeen ½ dl, jos on tarvetta jauhotella) alustalla noin 2 cm:n paksuisiksi soikeiksi (tai ihan minkämuotoinen nyt sattuu tulemaan) leiviksi. Ripottele siemeniä ja korianterinlehtiä pinnalle ja kauli kevyesti niiden yli ohentaen leivät vajaan sentin paksuisiksi. Pyyhi jauhot varovasti leipien pinnalta. Vaihdoin korianterin kevätsipulin varsista leikkattuihin rinkuloihin, enkä jauhottanut alustaa. 



Kuumeenna muurinpohjapannu (tai paistinpannu). Paista naanleipiä kuivassa pannussa tai grillissä 3-5 minuuttia molemmilta puolilta. Sivele maustevoita lämpimille leiville ja tarjoa heti. Leivät olivat herkullisia, mutta jäivät ehkä hivenen liian paksuiksi, varsinkin kun kohosivat vielä paistaessa. Seuraavalla kerralla teen tällä samalla ohjeella joko kuusi leipää tai kaulin neljä huomattavasti suuremmiksi ja ohuemmiksi. 

Leipien kanssa tarjosin hieman mukaeltua versiota seuraavasta, siskojen kanssa jo hyväksi todetusta reseptistä.

Brunssi uunipellillä
3 annosta

1-2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
200 g herkkusieniä
1 rkl öljyä
1 tl kuivattua rakuunaa tai oreganoa
½ tl mustapippuria
½ tl suolaa
250 g varsiparsakaalia
2-3 viipaletta hiivaleipää
öljyä
100 g pehmeää vuohenjuustoa tai fetaa
4 munaa
sormisuolaa
mustapippuria

Tämä on siis alkuperäinen ohje, mutta käytännössä voit laittaa pellille juuri niitä kasviksia, joista pidät ja/tai joita sinulla sattuu olemaan. Alkuperäisohjeen mukaisesti kasviksia kuullotetaan ennen uunipellille laittamista öljyssä pannulla, mutta minä jätin sen vaiheen kokonaan tarpeettomana väliin. Oikaisin. Lohko sipulit ja sienet, viipaloi valkosipulit, puolita suurimmat varsiparsakaalit. Levitä kasvikset pellille, pirskota päälle öljyä ja ripottele mausteet. Leikkaa leivät kolmioiksi, sivele öljyllä ja lisää pellille. Paista 200 asteisessa uunissa 7 minuuttia. Ota pelti uunista ja tee ainesten väleihin kolot munille. Valuta munat varovasti pellille. Murenna päälle juusto. Jatka kypsennystä, kunnes munanvalkuaiset ovat hyytyneet. Ehkä kuutisen minuuttia, ehkä jopa vähän vähemmän. Keltuaiset näyttävät hämäävästi löysiltä, vaikka ovatkin hyytyneet jopa liiaksikin. Mausta munat kevyesti sormisuolalla ja pippurilla.


Tässä kuvassa on oma mökkiversioni. Broccolinilla eli varsiparsakaalilla saat hyvin "aidattua" kananmunille omat alueet. Sama onnistuu tosin hyvin myös vaikkapa paprikarenkailla.


Ja tässä taasen siskojen mökillä kuukausi sitten tehty. Kasvikset voivat siis olla lähes mitä vain, mitä nyt saatavilla sattuu olemaan.

Ja jos aamiaisen valmistaminen venyy, niin todentotta venyy myös illallinen. Varsinkin jos päätetään saunoa ensin ja käydä illallispöytään puhtaina. Yötön kesäyö, niin edes ajankulua ei huomaa. 

Paahdetut savupaprikaperunat
Maku 4/2020
4 annosta

1 kg uusia perunoita
3 rkl öljyä
1-2 tl savupaprikajauhetta
suolahiutaleita

Lisäksi
2-3 rkl lehtipersiljaa hienonnettuna

Pese perunat hyvin ja keitä kokonaisina juuri ja juuri kypsiksi, valuta ja jäähdytä. Tähän ruokaan voit mainiosti käyttää myös vaikkapa edelliseltä aterialta ylijääneitä perunoita. 



Sekoita öljy ja mausteet perunoiden joukkoon. Paahda perunoita grilliparilalla tai muurikalla sellaisenaan välillä käännellen 10-15 minuuttia, kunnes ne saavat väriä ja rapeutuvat. 

Nämä perunat olivat tosi maukkaita! Sunnuntaiaamuna lisäsin näitä brunssipellille ja loput napsin ihan vaan kylmiltään. 

Lohivartaat ja grillattua kevätsipulia
Elle mat&vin / Grillfest 2020 -numero
4 annosta

400 g lohifileetä
1 dl soijaa
4 rkl sitruunamehua
2 tl hunajaa
600 g kevätsipulia


Poista nahka ja leikkaa lohi 2 cm siivuiksi. Sekoita marinadin ainekset ja laita lohi marinoitumaan muutamaksi minuutiksi. No, minä marinoin kyllä muutaman tunnin! 


Pujota lohisiivut vartaisiin. Minulla ei ollut sipuleita, mutta jos sinulla on, niin grillaa niitä muutama minuutti. Broccolinit ovat kesän suosikkejani grillissä, niin myös tälläkin kerralla.


Grillaa lohivartaita 1-2 minuuttia jokaiselta sivulta kuumalla lämmöllä. Lohesta tulee mehevän herkullista, kun et paista sitä läpikypsäksi. 



Viimeistele annokset tuoreella korianterilla, iduilla tai millä vaan makusi mukaisilla yrteillä tai versoilla. Hyvää tuli! Kalan grillailu on jäänytkin viime aikoina vähemmälle, mutta tästä tuli kyllä luottoresepti. Aineksia sopivan vähän, mutta lopputulos herkullinen. Osansa on kyllä myös sillä, että saa kokkailla ja nauttia ruokansa sekä viininsä kauniissa järvimaisemassa!


Grillatut mansikat ja basilikajäätelö
Glorian ruoka&viini 5/2020
4 annosta

500 g mansikoita
2 rkl voita sulatettuna
2 rkl juoksevaa hunajaa
2 rkl sitruunamehua
ripaus suolaa

Hapankermajäätelö
½ l vaniljajäätelöä
1 ruukku basilikaa
1 prk (150 g) ranskankermaa


Aloita jäätelöstä, koska sitä pitää pakastaa 4 tuntia ennen tarjoamista. Voit hyvin tehdä jäätelön valmiiksi vaikka jo edellisenä päivänä. Anna vaniljajäätelön sulaa noin 15 minuuttia huoneenlämmössä. Hienonna basilika ja sekoita se ja ranskankerma hieman sulaneen jäätelön sekaan. Laita seos pakastimeen 4 tunniksi.


Perkaa mansikat ja työnnä ne kokonaisina varrastikkuihin. Sulata voi ja sekoita hunaja ja sitruunamehu siihen. Valele seos mansikoille. Grillaa mansikoita 1-2 minuuttia/puoli. Ripota niille varovasti suolaa. Koska kello tässä kohdin jo lähenteli keskiyötä, niin oikaisin ja valelin mansikoille vain juoksevaa hunajaa. Suolan unohdin. Hyvin meni!


Tarjoa mansikat kuumina basilikajäätelön kanssa. Jäätelö on syytä ottaa hyvissä ajoin sulamaan, ranskankerma aiheuttaa sen, että ei ihan vartissa ole sulaa, vaan kivikovaa. Sunnuntailounaalla oli enemmän aikaa sulatteluun ja jäätelön maut tulevat silloin paremmin esiin. Superhyvää ja basilika on varmasti korvattavissa hyvin vaikka mintulla tai sitruunamelissalla. 

Jälleen takana yksi hieno viikonloppu, seuraavaksi kohti juhannusta. Mökkimaisemissa, tietenkin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti