sunnuntai 4. elokuuta 2013

Sienikauden avaus

Sienikauden avaus jäi tänä vuonna näin myöhäiseen vaiheeseen, koska korvasienet tulikin poimittua Stockmannin Herkun hyllystä. Ja siihen kaikkeen vaivaan ja kulutettuun bensaan nähden, mitä aikaisempina vuosina on korvasienten, niiden muutamien naurettavien, eteen pistetty likoon, oli tämä vaihtoehto huomattavasti helpompi. Ja edullisempi :) Hei oikeasti, 4.50 € per rasia!!!!! Ja saalista enemmän, mitä on vuosiin nähty!


Eli nyt tämä varsinainen kauden avaus tapahtui heinäkuun viimeisinä päivinä mökkimaastossa, Kanta-Hämeessä. Kantarelleja kuulemma oli jo saatu ja niitä meidänkin koriimme löytyi. Vaivalloisen alun jälkeen kantarellien lisäksi löytyi myös orakasta, lampaankääpää sekä pari herkkutattia. Kyllä niistä aivan kelpo soossin sai väännettyä grillibroilerin kaveriksi.









Resepti ei ole sen kummoisempi kuin, että kaikki kerätyt sienet palasiksi, punasipulia (ja vähän myös tavallista kevätsipulia) kaveriksi, paistetaan (voissa) nesteet pois, kuullotetaan hieman, ruokakermaa sekaan ja mausteeksi vain ja ainoastaan (sormi)suolaa ja mustapippuria. Se on niin helppoa!


Broilerin marinoimattomat rintafileet maustettiin myös Maldonin sormisuolalla sekä Kotigastronomien Rubino -pippuriseoksella (josta perheemme on riippuvainen). Päälle vielä suihkaus Muurikan Basilika-maustesuihketta. Ei äly nyrjähdä tässäkään! Hauska havainto oli se, että kotikaupungin Prisma ei tunne lainkaan näitä Muurikan mainioita maustesuihkeita, vaan käyn ostamassa ne Rautiasta!!!! Oikeasti suihke on rautakauppavierailun arvoinen, löytyy myös muita makuja, kuten valkosipulia ja merisuolaa. Ja päinvastoin kuin voisi äkkiä luulla, kyse ei ole mistään lisäainepommista, vaan rypsiöljypohjaisesta mausteesta. Suosittelen!



Tässä vielä kokkausmaisemaa ja kokkausjuomaa. Tämän kesän uusi löytö on Hartwallin vodka-lime -lonkero. Kivan kesäinen väri, joka nyt tietenkään ei tuon jo vihreän lasin läpi näy!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti