tiistai 8. elokuuta 2017

Kesäkurpitsaa, halloumia ja limeä


Jostain uutisvirrasta oli silmiini osunut houkuttelevan herkullinen kuva kesäkurpitsapihveistä, mutta siinä vaiheessa, kun olin kurpitsat hankkinut, ei ohjetta löytynyt mistään. Niin tyypillistä! Maailman on täynnä toinen toistaan herkullisempia reseptejä ja sitten sitä jää haikailemaan yhden perään. Hah, vähän samoin on muuten myös miesten kanssa......

Muutamana päivänä etsin ja googlailin, siis niitä reseptejä. Sitten juuri se oikea napsahti eteeni yllättäen Pinterestistä. Nyt olin vahingosta viisastunut ja nappasin ohjeen heti talteen. Sekä kokkaukseen.


Kesäkurpitsa-halloumipihvit ja lime-jogurttikastike
8 pihviä

1 kesäkurpitsa
150 g halloumia
1 kananmuna
mustapippuria


Raasta kesäkurpitsa ja halloumi karkeaksi raasteeksi. Jos kesäkurpitsaraaste vaikuttaa kovin kostealta, valuta sitä hetki. Sekoita ainekset keskenään ja lisää kananmuna sekä mausta pippurilla. Tein tupla-annoksen, kesäkurpitsani painoivat noin 350 g kappale. Luomukananmunat tuntuivat kovin pieniltä, joten lisäsin seokseen yhden ylimääräisen.


Kuumenna öljy pannussa ja paista pieniä pihvejä molemmin puolin kohtuullisessa lämmössä. Ensin tuntuu haasteelliselta saada pihvit pysymään kasassa, mutta niitä on helppo muotoilla uudelleen, mikäli ne kääntäessä rikkoutuvat.

Lime-jogurttikastike

1 dl turkkilaista jogurttia
½ limen raastettu kuori ja mehu
mustapippuria
suolaa
sokeria

Sekoita kastikeainekset ja anna tekeytyä kylmässä hyvän aikaa ennen tarjoilua. Minä en malttanut ja kastike oli todella hyvää välittömästi sekoittamisen jälkeenkin. Mitähän se onkaan hetken kuluttua?


Herkullinen annos, jonka kastike todella kruunasi. Helppo ja nopea valmistaa varsinkin, jos kone hoitaa raastamisen. Lisukkeeksi voit laittaa lautaselle vaikkapa pienen salaatin, minulle menivät iltapalaksi ihan vain kastikkeen kera.


Pihvejä tuli ehkä kolmannes enemmän, mitä ohje sanoo, mutta sehän on täysin kiinni siitä, minkäkokoisia paistelet. Minä paistoin melko pieniä, sillä 12 pihviä päätyy perheen taaperolle. Siitä hänelle riittääkin purtavaa monelle aterialle! Loput pakkasin itselleni töihin evääksi. Samat eväät siis taaperolla ja mumulla. Hauskaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti