maanantai 7. tammikuuta 2013

Kauneus hiipi yläkertaan


Yläkerran olohuone on oikeastaan jo 26 vuotta eli koko täällä asumisen ajan ollut jonkinmoinen ongelma. Vinon katon, pylvään ja läpikulkupaikan luonteen vuoksi sen sisustaminen on ollut haasteellista. Tai siihen ei ole jaksettu edes oikein paneutua. Kun lapset olivat pieniä, oli meillä, kuten varmaan tuhansissa muissakin 80-luvun kodeissa näpsäkkä Rocky-vuodesohva. Niitä oli peräti kaksi kappaletta. Apua, muistan vieläkin sen kirjavan kuosin! Jumalalle kiitos, että olen päässyt niistä eroon, eivätkä ne ole esim. siirtyneet autotalliin, joka on muodostunut monen muun roinan saattohoitolaksi.

Rockyt väistyivät aikanaan, kun äitini kunnostuttama vanha puusänky siirtyi lasten käytöstä olohuoneen puolelle. Tarkoituksena oli, että sitä voi telkkarin katselun lisäksi käyttää vierasvuoteena. Siinä kun nukkuu erityisen syvää ja liikkumatonta unta, niin petiä on kutsuttu (ja kutsutaan edelleen) kuolinvuoteeksi. Ja siis oikeasti siinä on äitini isoäiti kuollut keuhkokuumeeseen, jonka jälkeen sänky siirrettiin maalla navetan vintille, eikä oma mummuni halunnut missään nimessä, että kukaan meistä ottaisi sen käyttöönsä. Olisi kuitenkin ollut sääli antaa vanhan ja kauniin huonekalun rapistua ja äiti sen sitten pelasti. Kiitos siitä hänelle!

Käytännössä sängyllä ei voi istua. Eli siitä ei ollut sohvaksi, jolla perhe olisi voinut löhötä tylsistyttämässä aivojaan telkkarin edessä. Siinä pystyy olemaan vain makuuasennossa. Ja huonekalun luonne huomioonottaen, makuuasennossa ei pysy kauaa hereillä. Työpaikan toimiston  muuton ja remontin alta pelastin sitten kaksi nojatuolia. Eipä sitä juuri tullut mietittyä, että miten ne asettuvat huoneeseen. Tai että sopivatko ne ylipäätään. En vaan halunnut niiden päätyvän roskalavalle. Tuolit ovat koko ajan olleet kulkuväylällä, niihin törmäillään, niille heitetään vaihtovaatteet ja yleensäkin kaikki, mitä nyt siinä kohdilla sattuu kädessä olemaan. Se taas on johtanut siihen, että niistä vain toisessa mahtui yleensä istumaan. Juu, hienoa. Oli ikäänkuin sohva ja kaksi nojatuolia, mutta vain yksi istuma- ja yksi makuupaikka. Jotain oli siis tehtävä.




Ja kuten jo aikaisemmin kerroin, syksyn kortikirppiskarnevaalien jäämistö siirtyi varastolaatikoissa yläkertaan. Ja jäi niille sijoilleen, kun en jaksanut roudata niitä kolmanteen kerrokseen tai kirpparille tai tehdä huutonet-ilmoituksia. Lopputulos oli ruma ja kaoottinen huone, jolla ei ollut selkeää funktiota, eikä sitä halunnut vieraille esitellä, kun ei itsekään siellä viihtynyt.

Viikko ennen joulua esikoistytär A oli käymässä. Silloin yhdessä mietimme, miten jatkan kodinraivausprojektia eteenpäin. Blogin syntysanatkin lausuttiin juuri silloin. A:lla on loistava tyylitaju niin pukeutumisen, kuin sisustuksenkin suhteen. Hänen jos kenen pitäisi pitää omaa tyyli- ja designblogia! A kertoi, mitä hän tekisi, jos saisi vapaat kädet. Näitä ehdotuksia sitten makustelin ja nyt laitoimme hihat heilumaan.

Ensimmäisenä lähtökäsky kajahti 80-luvun mäntylipastoille. Kai niitäkin löytyi aikoinaan lähes joka kodista. Jykevä kaluste, jonka laatikoihin mahtuu paljon tavaraa. Juu, niin mahtuu. Kyniä, kyniä, askartelutarvikkeita, leluja, paketointitarvikkeita, valokuvia, itsenauhoitettuja VHS-videoita.  Ja vaikka mitä pask....., siis roskaa. Lopputuloksena kahden ison ja yhden pienen lipaston säästettävä sisältö mahtui yhteen pieneen, jonka sai lähestulkoon kadotettua vierashuoneen nurkkaan. Sekin sieltä lähtee, kunhan saan hankittua olohuoneeseen yhden uuden säilytyskalusteen. Valkoisen.


Erinäisten, sinänsä värikkäiden vaiheiden jälkeen haltuuni on päätynyt vaaleasävyinen, ilmeisesti käsinsolmittu, valtavan kokoinen matto. Se on ollut vuosikausia säilöttynä rullalla (kuolinvuoteen alla), koska en ole ns. mattoihminen. Kokonsa ja tyylinsä puolesta matto periaatteessa sopisi saliin ruokapöydän alle, mutta ......... Näen jo sieluni silmin sille kaatuneet punaviinit!!!! En kestäisi sellaista stressiä!  Eli matto pysyi rullalla. A ei ollut edes koskaan nähnyt sitä! Heh.... Ja nyt matto päätyi kuin päätyikin käyttöön.

Näytetäänpä tässä nyt vähän kuvia, kuvahan kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja tässä tapauksessa ehkä jopa vähän enemmän...

ENNEN:

Tässä kuvassa näkyy kaikki, mikä on rumaa. Eli toi fucking mäntylipasto, rikkinäinen matkatelevisio, kirpparikamaläjät, kaikkien kulkuväylällä olevat nojatuolit, niiden päälle heitetyt kamat. Ikävä sanoa, mutta tätä kuvaa ei ole edes lavastettu, sillä silloin kun en ole tyytyväinen johonkin asiaan, en juurikaan siitä välitä. Ja sen huomaa.

JA NYT:

Kuolinvuoteesta kutsuvaksi daybediksi. Mikäs tuossa on löhöillä lueskelemassa, katselemassa näkymiä parvekkeen ikkuinoista, torkahtamassa päiväunille ja kun löydän jostain sievän, pienen tiikkipöydän tuohon vierelle, niin sitten tämä kokonaisuus on täydellinen. Ja matto, mulla on matto! Lukunurkkauksessa ei siis saa nauttia punaviiniä, kuin korkeintaan nokkamukista. Vai pitääkö levittää muovia maton päälle? Seinälle A laittoi kauniisti esille kaksi mekkoani varhaiselta 60-luvulta. Sinisen äiti on tehnyt, vaaleanpunaisen olen saanut mummun siskolta Kanadasta.

TOINEN ENNEN -KUVA:


Periaatteessa tässä näkyy samat sekavuudet, mitä ensimmäisessäkin "ennen" -kuvassa, mutta pääosassa on epämääräiseen pituuteen viritetty kuolinvuode (nyt otettiin jatkopala pois ja lyhennettiin sänkyä) ja dvd/VHS-kärryt.

JÄLKEEN:

Tätä nyt ei siis samaksi mestaksi oikein edes tunnista. Tuolit eivät enää ole kulkuväylällä, tolppa asettuu mukavasti pöydän jatkeeksi, eikä sekään enää tunnu olevan väärässä paikassa. Ja mun ihana itsekutoma torkkupeitto sopii väreiltään tänne täydellisesti, vaikka olin suunnitellut sen kirjaston sohvilla pidettäväksi. Ja puisessa viinilaatikossa säilytetään lankoja ja puikkoja :)

Sitten A sanoi, että kuulehan äiti, miten tuohon tuolien yläpuolelle sopisi sellainen vanhanaikainen valaisin, jossa on kaksi taivuteltavaa lamppua...... No, kyllähän hamsterilta sellainen löytyi! Vuosia sitten kirpparilta hankittu ja eteisen kaappiin säilötty :) Se oli vaan odottanut tätä hetkeä!


Ja jotta totuus ei unohtuisi, niin kyllähän kauneudella on kääntöpuolensa eli hetken aikaa huoneen toinen laita näytti todella järkyttävältä.......


Ylläolevassa kuvassa näkyy kolmanteen kerrokseen johtavat portaat. Ne ovat hivenen jyrkät ja hankalat siihen nähden, että ylös on roudattu ja pitäisi roudata vielä vaikka mitä. Tarkoitus on, että yläkerran parvi järjestellään siistiksi varastoksi oikeasti tarpeellisia tavaroita varten ja ylhäällä oleva kolmas makuuhuone siistitään vieraskäyttöön. Siitäkin tulee blogiprojekti :)


Mutta nyt nämäkin on jo raivattu. Lipastot odottavat autotallissa kunnostusta/maalausta ja siirtymistä siskojen mökille. Vanha tv-rakkine vielä jäi, mutta myös sen lähtölaskenta on alkanut. Ei kai kenelläkään enää ole tuollaista möhkälettä? Mutta mikäli jollakin on ylimääräinen 32 tuumainen taulutv, niin sen voi kierrättää meille. Tai sitten vaan aloitan aktiivisen hintaseurannan ja hankin uuden.

On mulla nyt niin hyvä mieli, kun kauneus viimeinkin hiipi yläkertaan. Yksin sitä vaan oli jotenkin voimaton, eikä saanut mitään aikaan. Piiskaa siis tarvittiin. Nyt mä olen jo kaksi iltaa istuskellut nojatuolissa ja ihaillut tätä kaikkea. Jo näkymä portaita ylös noustessa saa hymyn huulille :)


Ja innoitukseksi muille, me käytimme tähän kaikkeen muutokseen vain yhden sunnuntaipäivän. Toki aikaa menee vielä viimeistelyyn, kuten siihen, että seinävalaisin on kiinnittämättä, yksi patteri saa lähteä, pari kalustehankintaa Ikeasta tehtävä, mutta sitten se on siinä. Oi ihanuus!


6 kommenttia:

  1. Kuvissa varsinkin se vanha näytti kamalalta. Ja ehkä se oli niin, että kirppishomman jälkeen kaikki vaan räjähti käsiin. Täällä on ihan älyttömästi tilaa nyt! Vaikka on samat kalusteet, mutta järjestys vaan uusi. Olen tosi iloinen!

    VastaaPoista
  2. No ei uskoisi samaksi huusholliksi - kuolinvuode rocks edelleen, siinä on monet hyvät unet nukuttu. Onnea muodonmuutokselle!

    VastaaPoista
  3. Hyvältä näyttää vieläkin! Hoidetaan se portaiden puoli sitten seuraavalla kerralla, jooko? :) Ja nyt ihan kuule rykäset sellaisen pienehkön telkkarin vaikka Prismasta, ei ne mahdottomia maksa. Mieti nyt sitä iloa, kun voit sanoa so long sucker sille rotiskolle!

    Mutta kuules, näitä kuvia voisi ehkä vähän laittaa suuremmaksi. Puhelimesta ja iPadista ne näkyvät ihan hyvin, mutta tässä pöytäkoneen näytöllä ovat niin pieniä, ettei niistä huonompisilmäinen lukija kyllä näe yksityiskohtia.

    -Anni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista