Ystäväni kanssa olen julistanut vuoden 2013 kulinarismin vuodeksi. Viime vuosi meillä oli kulttuurivuosi ja se sisälsikin kiitettävän määrän teatteria, leffoja ja konsertteja. Nyt sitten uudet kuviot! Homman nimi on sellainen, että yhdessä ystäväni kanssa valitsemme kuukausittaisen kohteen, lyömme päivän lukkoon ja mukaan voi liittyä ken haluaa.
Ja koska emme kärvistele tipatonta, hiilaritonta, sokeritonta ja ilotonta kuukautta, niin luonnollisestkin starttasimme teemavuotemme liikkeelle nyt heti tammikuussa. Kohteena naapurikaupunkimme Hyvinkää ja sieltä valitsimme peräti kaksi kohdetta.
Joitakin vuosia olen kuulunut hyvinkääläisen ravintola Paloman viiniklubiin. Klubi ei kuitenkaan toimi kovin säännöllisesti ja sen jatkuminen on vaakalaudalla, koska ilmeisesti myös tämän ravintolan toiminnan jatko on mietinnän alla. Sääli sinänsä. Ravintola sijaitsee vanhalla villatehtaalla eli miljöö on todella viehättävä, mutta illoiksi ja viikonlopuiksi ei asiakkaita tunnu riittävän, joten aukioloaikoja on juuri nyt muutettu niin, että ruokaa saa vain lounasaikana. Ja muuten tilauksesta. (Päivitetty myöhemmin: ravintolan toiminta päättyi 2013 aikana.)
Nyt kuitenkin osallistuimme viiniklubin järjestämään ja viinikonsultti Jari Koiksniemen vetämään kuohuviinitastingiin. Kuuden viinin ohjatussa maistossa oli tarkoitus miettiä vastauksia sellaisiin kysymyksiin, kuten onko samppanja parempaa kuin normaali kuohuviini? Mitä on Cava? Miten italialainen Prosecco eroaa Franciacortasta? Haastaako Franciacorta samppanjat? Onko samppanjoissa eroa?
Ensimmäinen maistopari oli tietenkin se halvin ja laadullisesti vaatimattomin. Ilman pullojen paljastamistakin se asia oli selvä. Ja paljastuksen jälkeen vielä selkeämpi, koska toinen oli Elyseetä ja toinen puolimakea espanjalainen cava. Huh huh. Jo sananakin valkoherukkaviini saa aikaan puistatuksen ja Elysee päätyi sylkyastiaan. Cavan olisi ehkä voinut kuvitella tarjottavaksi hyvin viilennettynä vaikkapa onnittelumaljana, mutta yhtä lasillista enempää en kyllä sitä itse nauttisi.
Toinen maistelupari tuli Italiasta. Kesäisen keveän kukkainen ja pirteä prosecco vastaan perinteisellä samppanjamenetelmällä valmistettu franciacorta. Franciacorta oli minulle uusi tuttavuus. Tosin tuttavuuden teko oli vähällä jäädä hyvin lyhyeksi, kun ensimmäinen nuuhkaisu oli kaikkea muuta kuin miellyttävä. Jos prosecco tuoksui kesän kukilta, niin tämä puolestaan edellisen kesän kukilta. Kesti aikansa, että viini avautui lasissa ja tuoksu tasaantui. Sen jälkeen tuttavuuden tekoa jatkettiin. Franciacortat ovat melko hinnakkaita ja kun tämänkin yksilön hinta oli noin 30 euroa, niin pistämällä kympin päälle, saa jo ihan kelvollista samppanjaa. Erikoista oli se, että viini oli kirkkaassa pullossa, yleensähän pullot ovat tumman vihreitä tai muuten hyvin tummia.
Viimeisenä laseihin kaadettiin kaiholla odotetut samppanjat. Ensimmäinen, Billecart-Salmon edusti suurten tuotantomäärien perussamppanjaa, jota valmistetaan noin 800.000 pulloa vuodessa. Billecart oli minulle entuudestaan tuttu ja hyväksi koettu juoma. Mutta toinen se vasta herkkujen herkku olikin! Larmandier-Bernier, Blanc de Blancs-samppanja (100% chardonnay), jota valmistuu vain noin 120.000 pulloa vuodessa. Myös tämä samppanja kuuluu Alkon valikoimiin, eikä hintakaan huimaa!
Tiesitkö muuten, että 1800-luvun alussa samppanjat olivat makeita ja kuplattomia ja ne nautittiin laakeista laseista? Nykytyylin mukainen ensimmäinen kuiva samppanja tuli Pommerylta 1870. Yhdessä mietimme, että mitähän näihin samoihin aikoihin Suomessa tehtiin? Todennäköisesti olimme erikoistuneet kiljun tuotantoon......
Parin tunnin kuplasession jälkeen olimmekin sitten jo melko nälissämme ja otimme suunnan kohti uutta grilliravintola Hiillosta.
(huom. Hiillos on sulkenut ovensa kesällä 2015)
Tämän ravintolan suhteen ainakin minulla oli odotukset hyvin korkealla. Ehkä jopa hivenen liian korkealla. Ja miksi ihmeessä? Yksi syy oli omistajissa, kysymys kun on Paloman omistajien ravintolasta. Toinen syy oli tuo Josper puuhiiligrilli. Ajatuksellisesti sellaisesta grillistä ei voi tulla kuin hyvää ruokaa.
Sisustukseltaan Hiillos oli hyvin moderni ja pelkistetty. Ovathan hyvinkääläiset jo paikan nimenneet akvaarioksi, koska ravintola on kolmelta seinältä avointa lasiseinää. Huonona puolena näin pelkistetty ympäristö tuo sen, että akustiikka on järkyttävän kehno, kun mikään ei pehmennä ääniä. Myöhemmin illalla, kun ravintola oli täynnä, sen varsinkin huomasi.
Alkuruuaksi valitsin etanat sinihomejuustolla (9,50 €). Yleensäkään en oikein pysty ohittamaa etanoita, mikäli niitä listalta löytyy.
Esillepano ei ollut kovin houkutteleva, mutta maku oli mahtava! Kyllä kaiken rasvan imuroin tarkkaan talteen. Neljän hengen porukastamme puolet päätyi etanoihin ja toiset kaksi ottivat viiden euron valkosipuli-yrttileivät. He eivät valintaansa olleet lainkaan tyytyväisiä. Vaaleaa leipää, joka oli sivelty vihreällä öljyllä. Yrtit eivät edes erottuneet siitä. Ankea, arkinen ja mitäänsanomaton oli tuomio.
Pääruokapuolella päädyimme jokainen omaan valintaamme. Itse otin härän sisäfileetä 200 g pekonivyöllä (17 €), bataattiranskalaiset (3 €) ja viskivoin.
Tyytymättömyyteni tähän oli oikeastaan tai ainakin osittain oma vikani. Tilasin pihvin medium miinuksena ajattelematta lainkaan, että eihän niin lyhyellä paistoajalla pekoni paistu kunnolla. Pekoni kuuluu mun mielestä olla rapeaa, joten eihän tämä sitä todellakaan ollut, vaan se oli paremminkin raa'ahko läskipanta pihvin ympärillä. Annoksen parasta antia oli ehdottomasti bataattiranskalaiset. Ne olivat ihania!!!!!
Seuralaiseni päätyivät valitsemaan härän entrecoten, sitruuna-rosmariinimarinoidun kananpojanfileen sekä teryaki lohen. Lohen valinnut oli tyytyväisin valintaansa.
Viinilista puolestaan oli varsinainen vitsilista. Jokaista sorttia oli kolme vaihtoehtoa ja niistä yksi oli hanatuote. Eli esimerkiksi punaviiniä oli siis todellakin tarjolla vain kolmea erilaista. Yksi oli talon viini hanasta (ei kiitos), toisen, La Vendimia Riojasta, hinta 37 euroa pullolta ja kolmannen eli kelvollisen Boom Boom Syrahin hinta peräti 56 euroa. Hui. Maistoin molempia ei-hana-vaihtoehtoja, joista siis Boom Boom oli todella hyvää, mutta pihiyksissäni en sitäkään raaskinut ottaa kuin 16 cl (=12 €). Valkoviinin ystävät eivät olleet sen onnellisempia, mutta päätyivät niinikään kolmesta vaihtoehdosta valitsemaan sekä lohelle että kanalle hyvin sopineen Riffin Pinot Grigion.
Ja jotta nirppanokkien ilta olisi täydellinen, jätimme jälkiruuan väliin ja päädyimme sisareni kanssa tilaamaan Cafe Nero drinkit kauniiksi lopuksi. Jep jep, maku oli kyllä hyvä, MUTTA juoma tarjottiin tavallisesta kuuman juoman lasista, mistä nyt kahvidrinksut ja glögit usein tarjotaan. Cafe Nero kun kuuluu tarjota samppanjalasista ja siinä pitää olla poltettu sokerireunus!
Ravintolan salihenkilökunta oli melko nuorta ja palvelu hyvin ystävällistä. Laskua tosin jouduimme odottelemaan lähes puolituntia, joten olimme vaarassa myöhästyä ajatellusta junasta ja joutua olutravintola Joutseneen, mutta vältimme sen!
Kokonaisuus Hiilloksen osalta siis jäi pettyneen haileaksi. Mikään ei ollut pahaa, mutta kun jotain odottaa niin kovasti ja odotukset on korkealla, eivätkä ne toteudu, niin sitten käy näin. Illan lasku oli osaltani 57,40 €, sisältäen alku- ja pääruuan, 2 lasia punaviiniä ja väärennetyn Cafe Neron :)
Helmikuussa kulinaristikaksikko kokkailee ystävilleen kotioloissa Gourmet-Marttoina, mutta maaliskuussa lähdemme Forssaan (lausutaan Vorssaan) ja kohteena on ruokalehdissä jopa Michelin-tasoiseksi kehuttu Köökki. Ja odotukset jälleen kerran taivaissa!!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti