sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Viikonloppukokkailua

Suhtaudun ruokaan suurella intohimolla. Käyn mielelläni tutustumassa uusiin ravintoloihin, olen riippuvainen Glorian Ruoka & Viini -lehdestä, seuraan aktiivisesti useita ruokablogeja ja kirjahyllystäni löytyy parisataa ruoka- ja viiniaiheista kirjaa.

Rakastan ruokakutsujen järjestämistä. Vaikka olenkin yleensä valmisteluvaiheessa ihan hermoraunio ja varma siitä, että mikään ei onnistu tai ei ainakaan ole ajoissa valmista. Perhebileitä kolmen sukupolven voimalla vietetään muutaman kerran vuodessa ja monille ystäväporukoille on salini ruokapöytä niin ikään tuttu. Pöydän kun venyttää täyteen mittaansa, niin 10-12 henkeä mahtuu vaivatta ruokailemaan. Ja vähän kun tiivistetään, niin saadaan pari paikkaa lisää.


Viime syksynä saimme ystäväni kanssa idean illallisesta, joka rakennettiin hummerin ja samppanjan varaan. No, homma lähti vähän lapasesta, tarjosimme lopulta alkupalojen lisäksi siianmätileipiä, pariloituja kampasimpukoita, herkkutatticappccinoa, hummeria ja jälkkäriksi oli lämmitetty camembert hunajalla ja rosmariinilla.

Vieraiksi kutsuimme neljä ystäväämme, joiden tehtävänä oli pukeutua kauniisti ja tuoda mukanaan valmiiksi viilennetty samppanjapullo. Ilta oli menestys, ruuat onnistuivat, pääsimme maistamaan ihania juomia ja saimme nimeksemme Gourmet-Martat :)

Tämähän on otettava uusiksi ja seuraavat ruoka-/samppanjabakkanaalit pidetäänkin laskiaisen kunniaksi. Menua en luonnollisestikaan voi paljastaa etukäteen, koska se tulee vieraille yllätyksenä. Mutta paljastan kyllä sen, minkä ruuan voimalla Gourmet-Martat lauantai-iltana viimeistelivät menun, tekivät kauppalistan ja suunnittelivat kattauksen.

Kutsuin siis ystäväni kylään ja päätin tehdä vain ruokia, joita en ole aikaisemmin tehnyt. Jouluksi olin hankkinut kotimaisia punajuuria ja olinkin jo pitkään halunnut kokeilla, että minkälaisen keiton niistä saa aikaan.


Sopivanoloinen  punajuuri-vuohenjuustokeitto löytyikin sitten Hesarin nettisivuilta. Punajuuri on niin hyvää, että miksi ihmeessä sitä ei ole tullut käytettyä enemmän? Noh, onhan punajuuren käsittely valkoisessa keittiössä hivenen haasteellista, mutta onneksi kokki on aina pukeutunut mustaan :) Käsien värjäytymisen estän hankkimillani ohuilla kertakäyttöhanskoilla, ne ovat hyvät myös esim. kalan käsittelyssä. Olenkin ostanut niitä laatikollisen!

Tässä soppa-ainekset:
1/2 kg punajuuria
8-10 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 punasipuli
tilkka öljyä
200 g pehmeää vuohenjuustoa
1 dl kermaa
rouhittua mustapippuria
(suolaa)
Pinnalle:
tuoretta basilikaa
Kuullota sipulisilppua kattilan pohjalla öljytilkassa. Lisää vesi ja kasvisliemikuutio.Kuori ja pilko punajuuret lohkoiksi ja lisää kattilaan. Keitä kypsiksi ja soseuta. Keittäminen kesti ja kesti, vesi kiehui lähes loppuun ja joudunkin sitä lisäämään. Monitoimikoneen käyttö soseuttamisessa olisi ehkä ollut sauvasekoitinta siistimpää......Lopuksi sulatetaan sekaan vuohenjuusto ja lisätään kerma (vettä/kermaa voi laittaa ohjetta enemmän, jos soppa tuntuu liian paksulta) ja maustetaan.
Tarjoiluvaiheessa laitoin koristeeksi vähän vihreää sekä lusikallisen vuohenjuustoa. Keitto näytti ihanalta turkoosilla lautasella. Kuvassa värit eivät ole niin makeat, mitä ne luonnossa olivat.....


Tammikuun Gloriasta olin suurella mielenkiinnolla lukenut ravintoloitsijoiden ja Safkaa -ruokakirjan kirjoittajien Alexander ja Hanna Gullichsenin haastattelua. Mukana oli myös pari kalaohjetta, joista sitruuna-rosmariinilohi vaikutti erityisen hyvältä. Eikun sitä kokeilemaan! Kannattaa myös vilkaista Hannan Chicling-blogia.


Ohje on niin simppeli, että kuka tahansa onnistuu tällä. Lohiköntti laitetaan nahkapuoli alaspäin öljyllä sivellylle foliolle uunivuokaan. Päälle ripotellaan suolaa ja mustapippuria. Sitten pinta päällystetään ohuilla sitruunaviipaleilla ja tuoreella rosmariinilla. Vielä olisi ennen uuniin laittamista pitänyt lisätä päälle voinokareita, mutta mä unohdin sen tehdä. Sitten liemi valkoviinistä ja soijakastikkeesta kaadetaan vuokaan. Uuniin maksimilämpö ja vielä grillivastus päälle, kypsennys ylätasolla ohjeen mukaan noin 9 minuuttia, mutta tämä filee oli niin paksu, että vaati 5 lisäminuuttia.

Sitruuna-rosmariinilohi
4 annosta

600-800g lohifileetä
suolaa
mustapippuria
1 sitruuna ohueksi viipaloituna
noin 50g voita
muutama oksa rosmariinia
4 rkl soijakastiketta
1 dl valkoviiniä


Lisukkeeksi löytyi viimeisestä Glorian Ruoka& Viini -lehdestä maissiletut.

2 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
2 kananmunaa
1½ dl maitoa
200 g maissinjyviä
3 rkl öljyä
Ainekset vaan sekaisin taikinaksi ja paistamaan. Maissinjyviä ei mitenkään pilkota, kokonaisina vaan mukaan.


Käsi taisi nälästä täristä, kun kuva on näin epätarkka. Viiniksi oli suositeltu Uusi-Seelantilaista chardonnayta, mutta minä avasin pöytään toissasyksyiseltä Alsacen-matkalta hankitun Walterin rieslingin. Ja voi, miten se maistuikin ihanalta! Ikävä vaan, että oli viimeinen pullo laatuaan. Ehkä on uuden matkan aika! Tai nettitilauksen......

Jälkiruokana kauden ensimmäinen Runebergin torttu. Sinuhelta. Namskis!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti