perjantai 27. heinäkuuta 2018

Päivä Päijät-Hämeessä

Kesä ja kesäloma kuuluvat erottamattomasti yhteen autoretkien kanssa. Nyt tein ystäväni kanssa retken Vääksyyn. Edellisestä Vääksyn retkestä voit lukea täältä, klik , mutta epäilenpä, että seuraavaa ei taida toviin tullakaan. Vaan eipä mennä asioiden edelle, lähdetään matkaan!

Kesälomasta huolimatta tai ehkäpä juuri siitä syystä, onnistuimme kiskomaan itsemme varhain aamulla ylös, jätimme aamiaiset kotona nauttimatta ja suuntasimme kulkumme Lahteen. Aamiaiselle.


Kahvila Oskari sijaitsee 117 -vuotiaassa puutalossa, joka tunnetaan nimellä Oskarin piha. Hirsitalo huokuu historiaa, onhan se viimeinen ydinkeskustassa jäljellä oleva kauppalan aikainen rakennus.



Tarjolla on herkkuja niin suolaisen, kuin makeankin nälkään. Aamiaisen ollessa kyseessä, kallistuimme suolaisen puoleen.


Talo on remontoitu vuonna 2014 perusteellisesti, vanhaa kunnioittaen. Sisätilojen lisäksi asiakaspaikkoja löytyy myös pihalta. Oskarin pihalta.


Vääksyssä on hämmentävä määrä erilaisia sisustusliikkeitä. Olen aina ihmetellyt, miten näihin putiikkihin riittää asiakkaita, sillä ymmärtääkseni lomasesongin ulkopuolella paikkakunta on melko hiljainen. Monessa liikkeessä on vieläpä hyvin samantyyppistä tavaraa tarjolla, sekä vaatteita. Rekkitolkulla vaatteita, jotka ovat omaan makuuni joko liian koristeellisia / värikkäitä / hinnakkaita.



Ensimmäinen kohteemme oli Zoom Design, joka suorastaan huokui ylellisyyttä. Merkkeinä mm. Lexington, Gant, Ralph Lauren, Lacoste, Odd Molly ja Balmuir. Ystäväni osti kynttilän, minä vaan kuljeskelin leuka lattiassa ja silmät ymmyrkäisinä..... Ristiriita ulkoasultaan hivenen kulahtaneen ostarin ja luksusta pursuavan liikkeen sisätilojen välillä oli valtaisa.


Ranskalaisen Kyläkaupan julkisivuremontti oli saatu valmiiksi sitten viime visiittini ja onhan se upea!




Alakerrassa on herkkukauppa, kahvila ja sisustustavaroita, yläkerrassa muoti-outlet. Ruokatuotteet kiinnostivat meitä ruokafriikkejä eniten.



Lauran Kauppa on legendaarinen! Aikaisemmin siellä oli suloisesti sekaisin uutta ja vanhaa, nyt lähinnä uutta tai vanhan näköiseksi tehtyä uutta. Se oli minulle pienoinen pettymys. Harmillista oli myös se, että varsinkin pihaosastolla oli paljon tuotteita ilman hintoja. Tavaraa ja vaatteita kyllä on huikeat määrät, joten varmasti kauppa käy.


Aivan kanavan rannassa, viehättävässä puutalossa sijaitsee Sisustuskahvila Kardemumma. Kahvilatuotteiden ja sisustustavaroiden lisäksi valikoimissa myös vaatteita. Hinnakkaita vaatteita.


Sitten Kanavan Kunkkuun, jonka taitaa jokainen vääksynkävijä tuntea, sijaintihan ei juuri keskeisempi voisi olla.


Ravintola on suosittu ja jäimmekin sinne lounaalle. Kuvaan ihan nyt vahingossa jäi tuo tumma komea mieshenkilö, joka kiltisti kanniskeli rouvansa Louis Vuitton -laukkua ja ostoksia :)


Söin Caesar-salaatin jokiravuilla. Kuvan väri on vähän outo, koska ruokailimme terassilla keltaisen katoksen alla. Salaatti oli erinomainen ja jokirapuja runsaasti.

Kunkussa on ravintolan lisäksi sisustusmyymälä, joka minun silmin nähden myy ihan samanlaista tavaraa, mitä muutkin liikkeet. Valkoisia asioita, joihin on kirjoitettu, mitä ne ovat :)


Kävimme myös katsomassa Taidevinttitalolla Sanna Lappalaisen töiden näyttelyä. Töiden, jotka kaukaa katsottuna näyttivät maalauksilta, mutta lähemmin tarkasteltuna huomasikin, että ne olivat ommeltuja tekstiilitöitä. Tuossa alemmassa lähikuvassa tikkauksetkin näkyvät.


Seuraavaksi nostimme kytkintä, sanoimme heipat Vääksylle ja otimme suunnan kohti kotia.



Kotimatkalla ajoimme vielä Hollolan kirkon kautta tarkistamassa, mitä on tarjolla Pian Makasiinissa. No, en jaksa edes tarkemmin kertoa..... Ihan sitä samaa, mitä joka paikassa.

Yhteenvetona sanoisin, että Vääksy on nyt nähty. Oma sisustusmakuni suosii vanhoja esineitä tai sitten uudetkin kelpuutan, jos ne ovat persoonallisia ja sopivalla tavalla rosoisia. Tällä reissulla en ostanut kuin 2 euron metallikulhon Arjen Aarteet -kirpputorilta Salpakankaalta. Halpa reissu, mutta mukava päivä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti