sunnuntai 19. elokuuta 2018

Serkkupäivä Tampereella

Äitini on ainoa lapsi ja isälläni on vain yksi sisar, tästä johtuen minulla sisarieni kanssa on vain kaksi serkkua. Vaan eipä ihminen enempää tarvitsekaan, kun on hyvät serkut! Laatu siis korvaa määrän. Säännöllisen epäsäännöllisesti yritämme tavata muutoinkin kuin vain sukujuhlissa, nyt jälleen oli tapaamisen aika.

Helteistä päivää päädyimme viettämään Tampereelle. Serkut tulivat meitä asemalle vastaan ja suuntasimme suoriltaan Laukontorille lounastamaan. Enemmän kuin varsinaisia torikauppiaita, siellä näyttää nykyisin olevan erilaisia ruokia tarjoavia yrittäjiä. Sopi meille! Itse kurvasin hakemaan Tapolan mustaa makkaraa, nääs kun Tampereella kerran ollaan. Tosin yksi musta pötkylä oli minulle aivan riittävä annos.




Siitä sitten siirryimmekin saunaravintola Kuumaan, torin laidalle, Ratinan suvannon rannalle. Emme kylläkään saunaan, vaan helteiselle terassille, vilvoittavien juomien pariin. Lämpötila saattoi auringossa kyllä hipoa hyvinkin saunan vastaavia.....



Päivämme ei suinkaan mennyt ihan terasseilla istuskeluun, vaikka kieltämättä sekin houkutti. Kävimme mm. ihmettelemässä Rosa Liksomin taidetta ja tutustuimme Vakoilumuseon näyttelyyn. Harmi vaan, että museossa ei saanut kuvata!





Päivällistä/illallista varten olimme varanneet pöydän uuden kauppakeskus Ratinan huipulta, Arto Rastaan pyörittämästä ravintola Periscopesta. Ennen ruokailua Aperol-hetki ravintolan terassilla, huikeiden näköalojen äärellä.



Ja sitten syömään. Näköalat vain paranivat ja iloitsimme saamastamme ikkunapöydästä!



Alkuun gin&tonic, paikallisittain.  Tampere Brewing & Distillingin valmistama Tampere GIN on uutuus, jota ei vielä löydy Alkonkaan valikoimista. Ja voi olla, että ei tule löytymäänkään, sillä tässä vaiheessa juomaa on valmistettu vain 270 pulloa ja parhaiten sen makuun pääset valikoiduissa tamperelaisissa ravintoloissa. Valmistajan mukaan juomassa maistuu neljä vuodenaikaa eli keväisten yrttien tuoreus, auringon kypsyttämät hedelmät, syksyn mehevät marjat ja joulun lämpimät mausteet. Gin-makuni on selvästi kehittynyt ja olen huomannut pitäväni näistä uusista suomalaisista huipputuotteista (esim. Napue), maut ovat todella pehmeitä. Tampere GIN tarjottiin basilikalla ja limellä maustettuna.


Sitten ruuan pariin. Menun alkuruuat on ajateltu niin, että ne on helppo jakaa kahden ruokailijan kesken. Näin kun olimme ensimmäistä kertaa asiakkaina, niin teimme kuten suositeltiin eli jaoimme alkuruuat.



Annoksien koon puolesta se ei olisi todellakaan ollut tarpeen. Kuvassa siis puolikas rapukakku-annoksesta eli yksi kakkukikkare. Lisänä paahdettua pimiento-paprikaa, vihreää tomaattikastiketta ja fingerlimeä (10 €, josta osuuteni siis 5 €). Viininä slovakialainen Château Bela 2016.


Pääruuaksi valitsin grillattua naudan sisäfileetä (180 g), chili-valkosipulivoita, paahdettua valkosipulia, tomaattia, padron-paprikaa ja grillattua limeä (28 €). Tilasin pihvin mediumina, sain sen kypsänä. Ystävällinen tarjoilijamme oli valmis tuomaan minulle uuden annoksen, mutta sanoin, että se on tarpeetonta, koska liha oli todella herkullista! Ja minulla oli hillitön nälkä, en olisi myöskään enää jaksanut odotella uutta. Todella hyvä annos!


Lisukkeiden kanssa oli sitten vähän säätämistä. Kuuden hengen seurueemme tilasi neljä kertaa Chips'n Dips eli rapeaa bataattia ja lehtikaalia, sekä aiolia ja piparjuurijogurttia (5 €), sekä kaksi kertaa sokerisuolattua avokadoa ja tomaattia (5 €). Kuvassa on neljälle tarkoitettu kulho ensin mainittua. Tätä oli todella vähän! Mietimme, että jos vaikka kaksi olisi tilannut, niin todennäköisesti pöytään olisi saatu tämä sama kulho. Nyt maksoimme tästä yhteensä 20 euroa, mikä on todella paljon kipollisesta  bataattisipsejä ja lehtikaalia! Hyvää oli, mutta kun sitä oli vähän, niin sitä vaan oli vähän. Ja sillä selvä.


Pääruokani punaviini Gran Cerdo 2017 olikin vanha tuttu Espanjan Riojasta, joka löytyy myös Alkon tilausvalikoimasta (13,90 €). 90% Tempranillo, 10% Graciano. Keskitäyteläinen, keskitanniininen, aromikas, vadelmainen, tumman kirsikkainen. Lisää tuottaja Gonzalo Gonzalosta ja kumppaneista voit lukea maahantuojan sivuilta, klik.


Jälkiruoka päättää kaikki hyvät ateriat, niin myös nyt. Suklaapavlovaa, paahdettua valkosuklaavanukasta, kirsikkaa ja suolakaramellikastiketta (10 €). Huomaan, että jos listalla mainitaan nykyisin suolakaramellikastike, niin siitä en pääse yli enkä ympäri! Näinhän kävi myös Turku Food & Wine -festareilla....... Miellyin tähän makeaan päätökseen kovin!


Ja ei jälkiruokaa ilman jälkiruokaviiniä! Eihän? Itävaltalainen Nittnaus Beerenauslese Rosé Exquisit 2015 löytyy myös Alkon tilausvalikoimasta (17,10 € / 0,375 l). Makea, hapokas, aprikoosinen, persikkainen, trooppisen hedelmäinen. Hieno päivä, hieno viini, hienot maisemat. Loppulaskuni ravintolassa oli 101,50 €. Alku- ja jälkiruuat oli aivan maltillisesti hinnoiteltuja ja kyllähän se niin on, että tänä päivänä liha-annoksesta tuon melkein 3kymppiä joutuu pulittamaan. Laskuani nosti juomilla keuliminen....... Jälleen kerran! Lasillinen Gran Cerdoa maksoi enemmän mitä pullollinen Alkossa, enhän minä sille mitään voi. Enhän? Selittelyä....... Tyytyväinen olin kokonaisuuteen, palveluun, ravintolaan kaiken kaikkiaan, vaikka annosten jakamisesta en olekaan innostunut. Varmasti tulen tänne uudelleen!


Yhdeksän tunnin mittainen serkkupäivä sujahti kuin siivillä! Juttua ja naurua riitti, onneksemme omaamme hyvin samanlaisen, hivenen ehkä omituisenkin huumorintajun. Samaa sukua! Nääs.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti