keskiviikko 1. elokuuta 2018

Ihan naattina

Kolmas lomaviikko meneillään ja tiedän, ei pitäisi valittaa, mutta nyt maailman historian kuumimman heinäkuun jälkeen on pakko sanoa, että olen ihan naattina. Rakastan kesää, lämpöä ja aurinkoa, mutta kun lomalla oli ajatuksena myös tehdä jotain hyödyllistä, niin se on jäänyt vain haaveeksi. Tänään söin lounasta ystäväni kanssa kaupungilla ja mittari näytti 34 astetta! Ihan huikeaa. Ja hikistä. Tiedän, että kadun näitä sanoja helmikuussa......tai ehkä jo jopa marraskuussa, kun vettä ja räntää vihmoo vaakasuoraan......


Mutta sitten varsinaisiin naatteihin. Varmasti olemme kaikki törmänneet kauppojen vihannesosastolla siihen vähän outoon ilmiöön, että ihmiset riipivät porkkanoista naatit ja kukkakaaleista lehdet irti. Tätä toimintoa varten on varattu usein oikein omat laatikot.  Heitetään siis roskiin sellaista, josta voi valmistaa ruokaa ja vieläpä herkullista sellaista. Kuten nyt vaikkapa pestoa porkkanoiden naateista. Minä kokeilin sitä tänään.

Naattipesto

noin 4-5 uuden sadon porkkanan naattien lehdet
3-4 isoa oksaa basilikaa
1½ rkl pinjansiemeniä tai muita pähkinöitä
3 rkl parmesaaniraastetta
1 rkl sitruunamehua
1 valkosipulinkynsi
½-3/4 dl oliiviöljyä
ripaus sormisuolaa
mustapippuria

Porkkanat olin hankkinut Lohenojan Luomutilalta Hyvinkään Farmarinmarkkinat REKOn kautta. Pinjansiemenet vaihdoin auringonkukansiemeniin ja sitruunan puuttuessa käytin sitruunalla maustettua oliiviöljyä.


Paahda siemenet/pähkinät pannulla, irrota naattien varsista lehdet, paksuja varsia ei käytetä. Huuhdoin lehdet kevyesti.


Laita kaikki ainekset monitoimilaitteen kulhoon ja aja tasaiseksi pestoksi. Laita öljyä ensin ½ dl ja lisää tarpeen mukaan.


Kannatti ehdottomasti kokeilla! Pestoahan voi tehdä yllättävistäkin aineksista, valkosipulinkukkavarsista olen tehnyt usein, ohje löytyy täältä, klik. Ja vihreästä parsasta, ohje tässä, klik. Unohtamatta tietenkään sitä tuttua peruspestoa, johon löydät ohjeen täältä, klik. Rohkeasti vain kokeilemaan!



Myös muiden tuoreiden kasvisten varret kannattaa ottaa talteen. Napakat sipulienvarret pilkon ja laitan pakkaseen, sieltä on sitten helppo lisätä sipulia vaikkapa aamiaismunakkaaseen tai piirakoiden täytteisiin. Kaikki syötävä vaan talteen, eikä roskiin!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti