torstai 28. helmikuuta 2013

Darshan, Intia Riihimäellä?


Ravintola Darshan, tunnelmallinen  ruoka- ja seurusteluravintola Riihimäellä. Häh? Enkä ole käynyt. No en, koska ravintola sijaitsee kauppakeskuksessa ja suhtaudun tämäntyyppisiin sijainteihin karsastaen. Muutamalta suunnalta on kuitenkin kuulunut sen sortin kehuja, että pakkohan sitä oli poistua mukavuusalueelta ja käydä kuppila testaamassa.

Ajankohdaksi valikoitui lauantai-ilta klo 18. Pöydänkin olin varannut itselleni ja ystävälleni, mutta se ei todellakaan olisi ollut tarpeen, sillä vain kahdessa muussa pöydässä oli asiakkaita. Itse asiassa koko illan (3 tuntia) aikana ravintolassa oli kaikenkaikkiaan 13 asiakasta, joten mistään ryysiksestä ei todellakaan ollut kyse.

Kauppakeskusfiilis oli onnistuttu peittämään paksuilla viininpunaisilla verhoilla, jotka hivenen toivat mieleen venäläisvaikutteita, mutta onneksi vain hivenen. Tunnelma oli oikeasti nettisivun mukaisesti tunnelmallinen, taustamusiikki oli miellyttävää, neutraalia, ei aiheuttanut sen suurempia tuntemuksia. Henkilökuntaa ei ilmeisesti ollut kuin kaksi, intialaisperäiseltä näyttävä mieshenkilö keittiössä ja miellyttävä (suomalainen) naistarjoilija salissa. Ainoa ja iso miinus oli wc-tilat, ne kun olivat ne kauppakeskuksen yleiset, ankeat jne. tilat. Mutta emmehän me olleet tulleet wc-vierailulle, vaan syömään!

Ystävälläni oli aikaisempi kokemus paikan lounaasta, mutta itse olin siis ensikertalainen. Intialaiseen ruokaan olen tutustunut sekä ravintoloissa että itse kokaten. Helsinkiläisessä Samratissa reilut 10 vuotta sitten kokemus oli kamala. Pyysin silloin ruuat miedosti maustettuna, mutta lopputulos oli niin tulista, että lopulta en enää puhunut mitään, vaan kaikki energia meni tulenlieskojen sammuttamiseen. Silloin päätin, että never ever again. Kunnes vierailin sisareni luona Dublinissa ja nautin taivaallisen ihanan, pehmeän mausteisen intialaisen aterian. Suhtautumiseni muuttui täysin. Siitä innostuneena osallistuin kansalaisopiston järjestämälle intialaisen ruuan kurssille ja olenkin jonkinverran harjoitellut ruokia kotona. Sisälläni asuva hamsteri on luonnollisestikin hankkinut myös pari aiheeseen liittyvää kirjaa, joista  aloittelijalle ehkä suositeltavin on suomenkielinen Anjumin helpot intialaiset. Tätä kirjaa taitaa saada paikallisen ABC:nkin halpiskirjakaupasta.


Eli tältä pohjalta mentiin ja päädyimme yhdessä valitsemaan listalta 26,50 euron hintaisen keittiömestarin suositteleman maistelumenun. Kaikki kuvissa näkyvät ruoka-annokset oli tarkoitettu jaettavaksi kahdelle. MUTTA pitäähän aperitiivi nauttia ja kun ystäväni päätyi valitsemaan intialaisen oluen, niin minäpä otinkin oikein cocktailin! Goan martinin. Ja koska olin aivan varma, että drinkki löytyy nettisivuilta, eikä löytynytkään, niin en tietenkään laittanut ainesosia muistiin, otin vain kuvia. Eli tässä teille kuvat alkujuomista, ei enää aavistustakaan, mitä ne sisälsivät. Tai että mitä siis sisälsi tuo minun drinkkini. Hyvää se kuitenkin oli! Ananasta oli ainakin.....




Maistelumenun alkuun saimme maistiaiset neljästä eri alkuruuasta. Kasvissamosa, kasvispakora, tandoorikana sekä kala-amritsaria oli kauniisti aseteltu salaattien ja minttu-, tamarind- ja jugurttikastikkeen kanssa esille. Kasvispakora ja kala olivat suosikkejani, tandoorikana ehkä makuuni hivenen liian tulinen. Kastikkeita olisi ehkä voinut olla runsaammin ja selkeämmin, sillä nyt kastikkeet olivat annoksen päällä ja salaatin seassa kaikki kolme ja vaikeasti eroteltavissa.



Pääruokia kuului menuun kaksi. Shahi Paneer eli paistettu ja marinoitu kotijuusto tomaattikastikkeessa oli aivan taivaallista! Eikä Mutton Rogan Josh eli hitaasti haudutettu lampaanpaisti mausteisessa masalakastikkeessa ollut huono sekään. Vähän jännitti maininta mausteisesta kastikkeesta, mutta maku oli mielestäni huomattavasti miedompi, mitä alun tandoorikanassa. Lisukkeena tarjottiin riisiä, mielettömän ihanaa naan-leipää sekä raita-kastiketta. Naan-leipää on saatavilla myös valkosipulitäytteellä, sitä on ehdottomasti kokeiltava seuraavalla kerralla (seuraava kerta siis on tulossa!). Erityismaininnan antaisin tässä kohdin tarjoiluastioille ja esillepanolle yleensäkin. Ja tämä on siis positiivinen maininta!


Shahi Paneer

Mutton Rogan Josh
Raita-kastike


Menun jälkkäri oli ricottajuustotorttu, jonka seuraksi tilasin intialaisen maitokahvin (3,30 €).



Tyylillä koristeltu lautasen reunus
Intialainen maitokahvi
Ruokajuomana oli Yalumban Viognieria (32 € plo), joka sopi mukavasti kaikkien ruokalajien kanssa. Kokonaisuus oli sellainen, että suosittelen kaikkia kokeilemaan ja aion aivan varmasti mennä myös itse uudelleen. Laskuni oli 52,70 €, joka siis sisälsi maistelumenun lisäksi puoli pulloa valkoviiniä, alkudrinkin sekä kahvin.

Seuraavan herkkuaterian Happylobster nauttiikin sitten Silja Linen Happy Lobster -äyriäisravintolassa. Sitä odotellessa........

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti