Nyt päädyin Turkuun laivaseminaarin vuoksi. Seminaarin, jonne en ensin ajatellut edes lähteväni, kun se noin logistisesti kuulosti kovin hankalalta. Sitten keksin yhdistää reissuun visiitin tyttären ja vävypojan luo. Sehän muutti koko asian! Tyttäreni sai vielä lauantailta vaihdettua työvuoronsa niin, että pystyimme viettämään koko päivän yhdessä. Ja syömään, syömään niin, että napa ruskaa!
Yllä olevassa kuvassa ei ole napaa, on vain ruskaa :) Se, kun napa ruskaa, tarkoittaa syömistä isosti. Siinä venytetään vatsalihaksia sisältäpäin. Tyttäreni käyttää tätä sanontaa erittäin usein ja jäimmekin miettimään, että onko se itsekeksitty vaiko lainattu. Asia ratkeaa jutun lopussa......
Vatsanahan venyttäminen aloitettiin Radisson Blu Marina Palace -hotellin (luojan tähden, mikä nimi!) Grill It! -ravintolan brunssilta (19,50 €, S-Etukortilla 17,50 €). Olimme ravintolan oven takana jo hieman ennen sen aukeamista, emmekä olleet ainoita! Brunssi on tarjolla tällä erää viimeisen kerran lokakuun viimeisenä lauantaina ja milloin uudelleen, en tiedä, mutta asia kannattaa tarkistaa nettisivuilta.
Ravintolasali on sangen mukavasti sisustettu, tarjoilupöydät täynnä herkkuja ja näkymät ikkunapöydästä suoraan Aurajoelle.
Ylläoleva kuvakollaasi on tyttäreni kuvaama. On helposti havaittavissa, miten paljon hän himoitsi vihreää chili-basilikamajoneesia. Teemalla "Forget the fitness, feel the fatness" hän dippasi siihen jopa pekonia! Hmmmm....Lähtikö vähän käsistä?
Vietimme brunssin äärellä leppoisat puolitoista tuntia, nauttien ehkä noin neljän lautasellisen verran herkkuja. Kylmiä alkupaloja, lämpimiä ruokia, jälkiruokia, juustoja. Kun vähän ennen kahta lopettelimme, ymmärsimme myös sen, että illallispöydän varaukseen oli enää neljä tuntia aikaa. Miten ikinä pystyisimme selviytymään kolmen ruokalajin dinneristä? Siirsimme pöytävarausta tunnilla......
Iltapäivän sanomalehtikatsaus viileiden juomien parissa. Tästä tulee niin mieleen aika, jolloin tyttäreni vielä asui kanssani samassa kaupungissa. Silloinkin usein lauantaisin kävimme kantispubissamme juomassa yhdet, lukemassa iltapäivälehdet ja täyttämässä ristikoita. Those were the days.....
Illalliselle oli pöytävaraus Stefan´s Steakhouseen. Vierailu oli minulle ensimmäinen laatuaan, tyttärelleni toinen.
(EDIT: ravintolan toiminta on päättynyt 31.5.2016, mutta uusia tiloja etsitään)
Varsinainen ravintolasali on rakennuksen toisessa kerroksessa ja onnistuimme saamaan paikan kenties parhaan pöydän mahtavilla jokinäkymillä. Kuivan kaupungin asukki ei väsy tuijottamaan vettä....
Niin sitä vaan päivän ylensyönnit äkkiä unohtuivat, kun pääsimme tutkailemaan menua ja valitsemaan ruokia. Ehkä Campari jäillä raivasi vatsasta tilaa.....
Oma alkuruokavalintani oli talon erikoisuus, valkosipulilla ja chilillä maustetut etanat (10 €). Todella onnistunut annos. Ja kun sanoin tarjoilijallemme, miten ruoka olikaan hyvää, niin hän ei mitenkään sitä kiitellyt, vaan totesi, että se on kyllä tiedossa..... Jep.
 |
| Tyttäreltä lainattu kuva |
Pääruuan suhteen olimme liikuttavan yksimielisiä. Koska olimme pihveihin erikoistuneessa ravintolassa, niin tokihan valintamme oli hyvin lihaisa. Grillattu kotimainen 180 grammainen sisäfileepihvi (29 €), Stilton -voinapilla (2 €), konjakki-viherpippurikastikkeella (3 €) ja Parmesan-maustetuilla maalaisranskalaisilla (4 €). Tällä hinnoittelumallilla annokselle tuli hintaa peräti 38 €, mutta voin vinkkinä kertoa, että kaikki lisukkeet olisi kannattanut jakaa. Sekä kastikkeesta että ranskalaisista jäi noin puolet käyttämättä.
Kaikenkaikkiaan minulle jäi ravintolasta positiivinen fiilis, vaikka on myönnettävä, että jostain syystä minulla oli paikkaa kohtaan pientä ennakkoluuloa. Ruoka oli erittäin hyvää, ravintolan sisustus miellytti, samoin näköalat. Myös palvelu oli hyvää, vaikka meille osui perin huonomuistinen tarjoilija. Ensin hän unohti leivät, sitten hän unohti tyttäreni oluen (järkytys) ja kolmanneksi sen, että Stilton -voinappi oli tarkoitus jättää annoksen vierelle jaettavaksi. Ei nyt siis mitään fataaleja unohduksia, paitsi se olut, mutta vähän ehkä liikaa yhden pöydän osalle.
Lempeän leudon syysillan pimetessä kannoimme vatsamme kotiin eli tyttäreni ja hänen miehensä kotiin. Emme tarvinneet enää mitään ilta- tai yöpalaa, emmekä oikein sen puoleen aamupalaakaan. Napa ruskasi. Ja täältä sanonta on tyttäreni sanavarastoon aikoinaan tarttunut! Klik......
Loppuun jälleen kerran kuvia kauniin kaupungin näkymistä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti