maanantai 12. lokakuuta 2015

Ruskaa lautasella

Mökkipihalla
Viikonloppu oli kaunis ja aurinkoinen. Oranssi. Ruska hehkui parhaimmillaan ja pihani on kuorrutettu vaahteran lehdillä. Lauantaina paketoin mökin talvikuntoon, siitä tulee aina vähän haikea mieli, kevääseen ja uuteen mökkikauteen kun on niin tuskastuttavan pitkä aika. Ainakin tässä vaiheessa se tuntuu siltä. Sunnuntaipuuhana oli sitten kotona roudata pihakalusteet patiolta pois ja heittää kesäkukat menemään. Noh, enpähän ollut niitä enää aikoihin mitenkään edes hoitanut. Kaikki on nyt valmiina talven tuloon, lumilapiota en kuitenkaan vielä ottanut esille.....

Muutama viikko sitten olin printannut talteen kanapata-reseptin, joka sitten loppujen lopuksi sopi vallan mainiosti tähän syksyiseen päivään. Myös väreiltään. Siitä kun tuli oranssi.


Portterinen kanapata
Alkon reseptit

4 kanankoipea
voita
suolaa
mustapippuria
grillimausteseosta
3 valkosipulinkynttä pilkottuna
½ bataatti kuutioituna
3 dl portteri- tai stout-olutta
2 dl kanalientä
maizenaa
2 rkl espressoa tai vahvaa kahvia
1 dl kermaa

Kanankoipia ei ollut, muistelin, että pakastimessa on rasiallinen broilerin rintafileitä, mutta olikin sisäfileitä. Päätin edetä niillä. Prisman oluthyllyllä meni sitten taas tovi, koska ei ollut mitään aavistustakaan oluesta, joten piti lukea tuoteselosteita, kunnes oikea pullo löytyi. Ja sanomattakin selvää, että ohjeen valkosipulimäärän tuplasin.



Ruskista kanankoivet/fileet voissa padassa tai pannulla. Mausta suolalla, mustapippurilla ja grillimausteella.


Laita lihat pataan valkosipulin ja bataatin kanssa, kaada päälle portteria niin, että padan pohja peittyy kunnolla. Kaadoin koko pullollisen eli puoli desiä ohjetta enemmän. Ja patahan oli sitten vanha kunnon savipata kultaiselta 80-luvulta. Oikeasti oiva väline pataruokien valmistukseen. Muista vaan liottaa sitä vedessä ennen käyttöä! Pata sitten pariksi tunniksi 175 asteiseen uuniin.

Kastiketta pääset tekemään, kun pata on valmista, sillä tarvitset siihen paistonestettä. Eli suurusta 1 dl paistolientä ja 2 dl kanalientä kastikkeeksi (maizenalla) ja lisää joukkoon kahvi ja kerma. Survo vielä siivilän läpi vähän padassa hautunutta bataattia ja valkosipulia kastikkeen sekaan.

Bataattimuusi
4 annosta

1 kg bataattia
kasvisliemikuutio
vettä
voita


Kuori ja lohko bataatti. Laita lohkot kattilaan kasvisliemikuution kanssa ja lisää vettä, kunnes lohkot peittyvät.


Keitä kypsiksi, ota neste talteen, survo muusiksi, viimeistele voilla ja jos on tarpeen, niin notkista muusia keitinvedellä.



Ruuasta tuli oikein hyvää. Ja sitä tuli reilusti, joten tiedänpähän, mitä pakkaan töihin mukaan lounaaksi parina seuraavana päivänä.....

Kotiterassilla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti