torstai 14. toukokuuta 2015

Teemana pakastimen tyhjennys, vuorossa lohi


Pakastimen systemaattinen tyhjennys jatkuu. Teeman ydin on siis siinä, että valmistettavan ruuan pääraaka-aine on kaivettava pakastimen syövereistä. Nyt kaivoin sieltä muhkean lohifileen. Kaivoin, koska törmäsin ohjeeseen karamellisoidusta lohesta. Sitä sitten kokeilemaan. Tämä projekti vaatii sen verran ennakkosuunnittelua, että ihan ex-tempore ei mitään tehdä, vaan pitää aina varata aikaa siihen, että raaka-aine saa rauhassa sulaa. Tämmöinen suunnitelmallisuus ja hitaasti eteneminen tekee meikäläiselle kyllä näin silloin tällöin ihan hyvää.


Karamellisoitu lohi

lohifilee
n. 5 rkl raastettua inkivääriä 
5 valkosipulinkynttä pieneksi hakattuna
1 dl kalakastiketta
1 dl soijakastiketta
1 dl Japanin soijaa (ei välttämätön, voit korvata tavallisella)
½ dl kookossokeria (tai ruokosokeria, sitä minä käytin)



Valmista marinadi. 



Paloittele lohi annospaloiksi. Kaada marinadi kalapalojen päälle, kelmuta ja siirrä hetkeksi jääkaappiin. Nostele kalat uunivuokaan (tiskiä säästääksesi voit hoitaa marinoinnin jo uunivuoassa), kaada kastike päälle. Ripottele pinnalle vielä hivenen sokeria. Paistele 175 asteisen uunin keskitasolla puolisen tuntia. Puolessa välissä paistoa valele kalaa kastikkeella. Tarkista kypsyys.


Lisukkeeksi keittelin/höyrytin parsakaalia. Ja kaiken päälle vielä vähän tätä ihanaa kastiketta...... Slurps. Kaunista oli myös tuo auringon valo. Aurinko, jota tänä keväänä ei ole liiemmin nähty, piti ikuistaa kuviin!


Jos pidät soijasta ja inkivääristä, tämä on todellakin sinun juttusi. Soija tekee ruuasta melko suolaisen, joten älä missään tapauksessa lisää kalaan suolaa. Sokeri maistui yllättävän vähän, ehkä soijan ja kalakastikkeen suolaisuus taittoivat sokerin makeutta.


Viininä minulla oli italialainen Triade della Campania 2013 (9,99 €), joka ei sopinut tälle ruualle ei sitten lainkaan! Kuiva, hapokas, kypsän sitruksinen, viheromenainen, päärynäinen, kevyen mineraalinen ja mausteinen viini on kyllä suositusten mukaan sopiva rasvaiselle kalalle (=lohi), mutta ilmeisesti mausteet tekivät nyt makuyhdistelmälle tepposensa. Ehkä tässä kohdin valkoviini, jossa on pientä makeutta tai vaikkapa chardonnay-pohjainen kuohuviini olisivat sopineet paremmin. Noh, mitään vahinkoa ei tapahtunut, viinin voi vallan mainiosti nautiskella myös ilman ruokaa. Vähän niinkuin jälkkärinä!

Että tämmöinen helatorstai tänä vuonna :)

2 kommenttia:

  1. Tahtoisin tetää kuinka kauan se lohi oli siellä pakastimessasi majaillut. Ihan vaan varmistaakseni tietotaitosi Lohi filee kestää kotipastimessa max 2½viikkoa pilaantumatta.

    VastaaPoista
  2. Hei Juuso. Aivan tarkkaan en tuota viime keväistä muista, mutta käytän tuoreen, pakastetun (-18 asteessa) kalan kuukauden sisään. Linkin takaa löytyvässä säilyvyystaulukossa sanotaan tuoreen kalan kohdalla, että 1-2 kk. Lohen kaltaista rasvaista kalaa en kyllä niin pitkään säilyttelisi. http://www.ruokatieto.fi/ruokakasvatus/ruokaketju-ruuan-matka-pellolta-poytaan/keittio/raaka-aineiden-sailytys-kotona/sailyvyystaulukko

    VastaaPoista