maanantai 8. kesäkuuta 2015

Tasting: Samppanjaa ja ostereita. TAAS!

Samppanja erityisesti, mutta yhdistelmä samppanja ja osterit ovat olleet tämän kevään juttu. Merimakasiinissa kävin siskoni kanssa huhtikuussa ottamassa kosketusta ostereihin, siitä voit lukea täältä, klik. Ja sitten toukokuussa ihan vaan litkimässä samppanjaa samassa seurassa Grand Champagne -tilaisuudessa, jonka annin voit tsekata täältä, klik.


Mutta nyt siis suunta ystävän kanssa kohti Hyvinkäätä, sillä kuulumme Medicin Woman -ravintolaan sidoksissa olevaan viiniklubiin ja siellä oli samppanjakirjailija Jukka Sinivirta meille luennoimassa hyvin tuntemastaan aiheesta.


Sinivirta oli varsin värikäs puhuja, enkä millään ehtinyt taltioimaan kaikkea sitä tietoa, mikä hänellä oli meille tarjota. Listaan tähän nyt muistiinpanoistani kuitenkin muutaman kohdan ennen varsinaiseen maisteluun siirtymistä.

- Epernay´n samppanjakaupungissa on liike, jonka nimi on 520. Siellä on myynnissä juuri tuon verran erilaisia samppanjoita ja lauantaisin siellä on ilmainen maistelu. Sinne siis!
- Magnum-pullo on ylivertainen samppanjan laadun kannalta.
- paljon on keskustelu samppanjalasista, koska perinteinen huilumainen malli ei ainakaan ole enää suosiossa asiaan enemmän vihkiytyneiden parissa. Chardonnay-, Riesling- ja Sauvigon Blanc -lasit toimivat hyvin.
- 30.10. on kansainvälinen samppanjapäivä ja tänä vuonna se sattuukin sopivasti perjantaille. Jotain pientä tapahtumaa voisi miettiä......
- myös samppanjan voi avata etukäteen hengittelemään, aivan kuin minkä tahansa muunkin viinin. Vaikkapa klo 14 auki, maistetaan, laitetaan kylmään ja tarjoillaan klo 18. Muista vaan, että et laita pulloa jääkaapin oveen. Viini ei pidä, kun ovea avataan ja suljetaan. Älä myöskään päästä samppanjalasia aivan tyhjäksi ennen uutta kaatokierrosta!
- samppanja = kikatussooda


Maistelussa siis kuusi erilaista jumalten juomaa, jotka lähes kaikki löytyvät Alkon valikoimista. Ellei vakiovalikoimasta, niin tilaten.


Drappier Quattuor Blanc de Quatre Blancs Brut (59,90 €) Alkon tilausvalikoimasta avasi pelin. Erittäin kuiva, hapokas, hedelmäinen, sitruksinen ja paahteinen. Juoma, joka kaipasi rinnalleen ruokaa ja Sinivirta suosittelikin tätä, ellei ihan läpi aterian, niin erityisesti alkuruualle (äyriäiset, kala, muut merelliset herkut)  tai aperitiiviksi, onnittelumaljaksi. Drappier on laajan valikoiman samppanjatalo ja Alkonkin tilausvalikoimasta löytyy tällä hetkellä (6/2015) viisi eri tuotetta.  Ja nyt olisi ollut mielenkiintoista verrata, miten ammattilaiset ovat tämän viinin arvioineet. Sinivirta antaa 91 pistettä (=erittäin tasokas), mutta muut seuraamani maistelijat eli Pekka Suorsa ja Viini -lehden asiantuntijat antavat arvionsa vain vakiovalikoiman tuotteista.


André Clouet Grande Réserve Blanc de Noirs Brut (29,90 €) on hyvän hinta-laatusuhteen omaava vain punaisista rypäleistä tehty samppanja. Erittäin kuiva, hapokas, kypsän sitruksinen, omenainen, mineraalinen, hennon paahteinen ja runsas viini olikin sitten jo enemmän minun makuuni. Hyvä, kermainen suutuntuma, viini, jota suositeltiin myös ruualle ja erityisesti carpacciolle ja itämaiselle ruualle. Sinivirta antaa 89 pistettä (=erinomainen), Suorsa 90 pistettä (=erinomainen) ja Viini -lehti vähän eri tavalla pisteyttäen 4 tähteä (=harmoninen, laadultaan erinomainen). Tällä hinnalla ja näillä arvioilla voidaan puhua jo suorastaan löydöstä! Kipinkapin tätä hankkimaan, ellet jo ole maistanut.


Benoît Lahaye Grand Cru Millésime Extra Brut 2008 olikin sitten ainoa listalla, jonka tuottaja oli minulle entuudesta tuntematon jopa nimenä. Rypäleet 70% Pinot Noir ja 30% Chardonnay. Suositeltiin vielä kellarointia. Viinin maku avautui maistelun edetessä. Tämä pikkuruiseksi maahantuojan (Vindirekt) sivuilla mainittu samppanjatalo toimii täysin biodynaamisesti, käyttää villihiivoja, välttää sokerin lisäämistä ja pyrkii mahdollisimman luonnonmukaiseen, manipuloimattomaan viinityyliin. Olen huomannut, että vähän vierastan tätä tyyliä, mikä saattoi tässä tapauksessa johtua viinin voimakkaasta mineraalisuudesta. Tätä tuotetta ei löydy Alkon hyllystä, ainakaan tällä hetkellä.


Moët & Chandon Grand Vintage 2006 (67,90 €) sitä vastoin on saatavilla tilausvalikoimasta. Erittäin kuiva, keskihapokas ja hedelmäinen juoma tuo mieleen briossit ja ranskalaisen konditorian. Ainakin Jukka Sinivirran mieleen!


Ayalan tuotteet ovat aina olleet mieleeni. Eikä Ayala Cuvée Perle d'Ayala Millésime Brut 2006 tehnyt poikkeusta, paitsi että hinta (89,90 €) on minun kukkarolleni liikaa. Harmi. Erittäin kuiva, hapokas, kypsän sitruksinen, kevyen aprikoosinen, mineraalinen, briossinen, hennon mausteinen, moniulotteinen. Samettinen, kermainen luxussamppanja toi luennoitsijallemme mieleen mantelipikkuleivät. Viini tuli muistaakseni myyntiin vasta tänä keväänä, joten ehkäpä siitä syystä ei arviota löydy Sinivirran omasta Samppanjaopas -kirjasta. Vuosikerralle 2002 hän on antanut 93 pistettä (=erittäin tasokas). Pekka Suorsa on antanut tälle maistetulle vuosikerralle 92 pistettä (=erinomainen) ja Viini -lehti täydet viisi tähteä (=tyylikäs huippuviini). Ja kyllähän tämä hehkutus ihan ansaittua on, joten eikun lottoa vetämään.


Loppua kohden tahti vain kiihtyi ja taso nousi kohisten! Viimeisenä maistoimme todellisen luxussamppanjan Bollinger La Grande Année 2004. Tämän erittäin kuivan, erittäin hapokkaan, hedelmäisen ja aromikkaan herkun saat Alkon tilausvalikoimasta lyömällä 109 euroa tiskiin. Sinivirta luonnehtii viiniä näin: "Onnittelumalja, aperitiivi. Nautiskelu, filosofointi, syy olla olemassa. Ankanmaksa, hanhenmaksa. Gastronomia. Sydämen valinta, suosikki." Ja tärskäyttää 96 pistettä (=poikkeuksellinen suuruus, jonka äärellä on lupa haltioitua). Tähän on hyvä lopettaa tämä tarina!



Niin ja olihan tarjolla toki myös ostereita. Kolme euroa per kappale. Syötiin kumpikin niitä neljä. Eikä tämän homman juju kyllä ihan vieläkään minulle auennut.....





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti