sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

Lounaalla Etelä-Helsingissä: Jackie

Jackie Bar Iso Roobertinkadulla on enemmän baari, kuin ruokaravintola, ainakin minun mielestäni. Sinne nyt kuitenkin päädyin myöhäiselle perjantailounaalle tyttäreni ja tyttärentyttäreni kanssa.



Punavuoren parhaat pizzat, näin jossain arvostelussa sanottiin ja pizzalle me olimme tulleetkin. Tosin tarkoitus olla mennä sushille, mutta ehdotus tyrmättiin kolmevuotiaan tarmokkuudella. Hän olisi halunnut hampurilaiselle, joten pizza oli tässä tilanteessa ikään kuin kompromissiratkaisu.



Sisustus oli melko pelkistettyä, baarimaista. Asiakkaita näin myöhään iltapäivällä, vaikka olikin siis perjantai, ei juurikaan ollut. Yksi hyvässä viikonloppunousussa oleva pöytäseurue lisäksemme. Siinä pöydässä ei ruokaa näkynyt :)


Pizzaa pöytään. Oma valintani oli pekoni-avokadopizza (16 €) . En nyt ehkä ihan kävisi sanomaan Punavuoreen parhaaksi pizzalätyksi kuitenkaan. Vähän olin pettynyt pizzan ulkonäköön, vaikka siinä olikin, mitä luvattiin eli pekonia ja avokadoa, niin ehkä olisi näyttänyt mukavammalta, jos avokado olisi ollut viipalena. Eipä sillä tietysti makuun mitään vaikutusta olisi ollut.....



Pikkuinen seuralaisemme nautti makupaloja herra Tossavaisen kanssa sekä minun, että äitinsä lautasilta. Loppu aika menikin sitten muuten vaan sohvalla pyöriessä :) Omalta osaltani sanoisin, että tämä taisi nyt sitten olla tässä. Ehkä seuraava kolmen sukupolven lounas on sitten sushin äärellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti