Mutta tämähän on hyödyllinen lisä vanhojen kirjojen kokoelmaani. Vaikkakaan ei ajankohtainen. Ei enää, eikä vielä.
Kyseisenä viikonloppuna tyttäreni kuitenkin sittten aivan täysin pyytämättä ja yllättäin kyseenalaisti salin kaapissa olevan kuivakukka/valkosipuli-asetelman. Siis mitä!!! Olin sen sentään 90-luvulla hankkinut Keravan valkosipulifestareilta......
Asetelma kuulemma oli haalistunut, niin ysäriä, pölynkerääjä, ruma ja vaikka mitä muuta negatiivista, että sen ainoa kohtalo oli tulla poltetutuksi. Siis poltetuksi! Se kakara, siis rakas lapseni, tulee mun kotiin ja määrää rakkaita tavaroitani poltettavaksi. Ja annanko mä tämän kaiken tapahtua.......
Kuumeisesti yritin keksiä asetelmalle uutta sijoituspaikka, hätäpäissäni olin siirtämässä sitä ulos, terassin koristukseksi tai jopa mökille, minne se nyt ei sopisi lainkaan, mutta olisi ainakin turvassa tuholta. Epätoivoiset yritykseni olivat turhia, sillä päätös oli tehty......
Kohta ahneet lieskat nielaisisivat kotini koristuksen ja tyttäreni vain hymyili......
Ja kun hökötys leimahti hetkessä tulipalloksi, niin tytär lisäsi, että tämähän on ollut kaiken rumuuden lisäksi myös erittäin suuri paloturvallisuusriski! Kieltämättä roihu oli melkoinen....
Tässä se kuulemma oli kauneimmillaan....... Noh, pakko myöntää, että olihan ne valkosipulitkin ihan ruutikuivia, ei levinnyt ilmoille odottamamme valkosipulin tuoksu..... Että kai tämä sitten oli oikea ratkaisu. Tulenlieskat silmissään tyttäreni silmäili myös muita kotini koristeita, mutta pystyin estämään uudet tragediat.
Tuossa se ylähyllyllä kuppien keskellä oli. Nyyh. Ja nyt tuhkana, tuhopoltettuna. Sen pituinen se.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti