maanantai 9. maaliskuuta 2015

Vietnamilaiset kevätrullat


Stockmannin Herkussa on meneillään Asian Fusion -teemaviikko ja kun tarjolla oli vietnamilaisten kevätrullien tarvikepakkaus (6,50 €), niin sehän piti ehdottomasti nakata kauppakoriin. Noh, näkyi näitä samoja pakkauksia olevan myös ihan kotikylän Prismassakin, joka kieltämättä aina välillä pääsee yllättämään meikäläisen valikoimallaan myös positiivisesti. Eikä aina vain sillä toisella tavalla......

Nuorin tyttäreni saapui pitkästä aikaa luokseni ja koska hän rakastaa kokkailua vähintään yhtä paljon kuin minäkin, niin kääryleistä tuli yhteistä äiti-tytärpuuhaa, jossa tosin tyttäreni kärsivällisyys joutui koetukselle......


Paketista löytyy riisipaperit, nuudelit sekä dippikastike, omien mieltymysten mukaan hankitaan täytteet. Meillä oli tiikeriravun pyrstöjä, tuoretta korianteria, salaattia, avokadoa, porkkanaa ja ituja. Kaikkea ehkä vähän liikaa......




Tiikeriravunpyrstöt olivat raakoja pakasteita, joten kokkailu aloitettiin niiden sulattamisella ja paistamisella. Nuudelit kypsennettiin pakkauksen ohjeen mukaan.




Porkkana, avokado ja salaatti suikaloitiin. Porkkanan yritin suikaloida uudella mandoliinilla, mutta miten ihmeessä se voi olla niin hankalaa! Tekniikka on ihan hukassa.....


Tässä samalla valmisteltiin myös seuraavan päivän porkkanakeittoa eli tähän ruokaan käytettiin vain yksi porkkana, ei suinkaan kolmea pussillista!



Riisipaperit pehmitellään yksi kerrallaan vedessä (laakea astia) ja sitten aloitetaan täyttö. Laita täytteet paperin alaosaan, ei kuitenkaan ihan alareunaan (siis keskemmälle, mitä tässä kuvassa). Ideana on yrittää laittaa alimmaiseksi vaikkapa kaunis korianterinlehti, joka sitten kuultaa valmiin rullan läpi, mutta tällä harjoittelulla en onnistunut saamaan aikaan visuaalisesti  haluttua lopputulosta....





Aloita rullaaminen ja käännä samantien myös sivut täytteen päälle. Rullaa napakaksi kääröksi. Tässä kohtaa tyttäreltä meni hermo, mutta ei se ollut oikeasti vaikeaa. Vaikeaa oli vain se, että ei laita täytettä liikaa. Liian täyteen ahdettu käärö vaan alkaa ratkeilemaan helposti.


Rullia dippailtiin mukana tulleeseen sweet chili -kastikkeeseen sekä samaisella kastikkeella maustettuun aioliin. Pidin näistä kovasti ja varmasti teen uudelleen. Paketista tuli riittävästi syötävää kahdelle hengelle, mutta täytteitä jäi ihan tolkuton määrä. Ja arvatkaapa mitä niille tehtiin? Kaikki laitettiin samaan kulhoon (nuudelit, porkkanatikut, avokadot, salaattia ja itujakin) ja aamulla sekaan nakattiin pari kokonaista kananmunaa plus vielä kahdesta extravalkuaiset ja niinpä oli ruokaisa munakasmassa valmis. Nam.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti