keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Pyhäpäivän pata


Sunnuntaisin on loistava tilaisuus tehdä ruokaa hitaasti ja hartaasti. Lopen Pappilanpuisto on luomutila, jossa kasvatetaan kyyttöjä, Ahvenanmaan lampaita sekä kanoja. Kesäkaudella valikoimiin kuuluvat myös luomuvihannekset.


Hyvinkään lähiruokarengas REKOn kautta ostin heiltä kyyttönaudan sisäpaistin jo joitakin viikkoja sitten, nyt oli aika kaivaa se esiin pakastimesta. 


Samalla tuli pakastimen syövereistä kaiveltua vähän muutakin. Myös näiden oli tullut aika päätyä aterian aineksiksi. 


Valkosipulinen naudanlihapata

500 g naudan sisäpaistia
2 sipulia
4 yksikyntistä Solo-valkosipulia
1 lihafondi (Knorr Fond du Chef)
2 rkl soijakastiketta
2 tl hunajaa
1 rkl Worcestershire-kastiketta
reilusti mustapippurirouhetta
suolaa
1 tl savupaprikajauhetta
7 dl vettä
2 dl ruokakermaa
150 g valkosipulituorejuustoa
250 g tuoreita herkkusieniä

Koska minulla oli lihaa enemmän, niin laitoin myös kaikkea muuta enemmän. Kuten myöhemmistä kuvista näet, vettä ei olisi kannattanut laittaa enempää..... Ja tuoreet herkkusienet vaihdoin pakastettuihin herkkutatteihin, joista paistelin nesteet pannulla pois ennen pataan lisäämistä.


On sanottava, että en ole koskaan käsitellyt näin ihanaa lihapalaa. Jos nyt lihaa voi ihanaksi sanoa, niin minä sanon. Täydellinen kimpale! 


Ota liha puoli tuntia ennen valmistamista huoneenlämpöön. Leikkaa se noin 2 cm x 2 cm kuutioiksi. 



Ruskista kuutiot voissa tai öljyssä, useammassa erässä ja mausta suolalla ja mustapippurirouheella. Laita kuutiot pataan. 



Pilko valkosipulit melko suuriksi paloiksi ja nakkaa pataan lihojen kanssa. Pilko sipulit isohkoiksi lohkoiksi, lisää öljyä pannulle, jolla paistoit lihat ja ruskista siinä sipulit kevyesti. 


Lisää 2 dl vettä sekä fondikuutio. Anna kiehahtaa ja lisää sitten joukkoon Worcestershire-kastike, soija, savupaprika, hunaja sekä reilusti mustapippurirouhetta. 


Kaada liemi pataan ja lisää loput 5 dl vettä. Jo tässä kohdassa tajusin, että hupsista..... Pataan kansi päälle ja 200 asteiseen uuniin tunniksi. Tunnin jälkeen pataan lisätään 2 dl kermaa ja sienet. Jääkaapissa pyöri vielä smetanapurkkikin, jonka sisällön nakkasin pataan. Jostain syystä tässä vaiheessa kastike juoksettui, enkä ottanut valokuvaa..... Juoksettuminen ei makua haittaa, mutta eihän se kauniilta näytä. En piitannut moisesta, vaan nostin padan takaisin uuniin vielä toiseksi tunniksi. Lopuksi tuorejuusto sekoitetaan pataan ja vielä 5 minuuttia annetaan olla uunissa. Padan voit mainiosti tehdä jo edellisenä päivänä, sillä tämmöiset ruuat vain paranevat uudelleen lämmittäessä, kun maut syvenevät (ja nesteet haihtuvat).


Pakastetut juurisellerikuutiot päätyivät lihapadan lisukkeeksi. Ohje löytyi Sillä Sipuli -blogista, vähän jouduin joustamaan yrttien kohdalla, vaihdoin timjamin lehtipersiljaan. Ei siis ollenkaan sama asia, mutta päätin käyttää niitä aineksia, mitä nyt sattui olemaan käden ulottuvilla.

Juurisellerikuutiot

1 kuorittu juuriselleri kuutioituna
oliiviöljyä
kourallinen timjamia lehdet riivittynä
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
merisuolaa
mustapippurirouhetta
3-4 rkl vettä (tai kasvislientä)



Paistele kaikkea runsaassa oliiviöljyssä viitisen minuuttia, kunnes sellerikuutiot ruskistuvat hieman. Lisää vesi ja anna hautua kannen alla noin 25 minuuttia.


Ihan kelvollinen ruoka tästä tuli, vaikka kaksi virhettä tulikin tehtyä. Ensinnäkin lotrasin sitä vettä ihan turhan kanssa. Keittojen kanssa teen usein saman virheen, että kaataa hulautan koko nestemäärän kerralla ja sitten olen sananmukaisesti nesteessä. Eli jo nyt on ihme, että en osaa jättää osaa sivuun ja lisätä sitä tarpeen mukaan. Mustapippurin kanssa liioittelin myös. Kun sekä pataan että lisukkeeseen sitä kehotettiin laittamaan runsaasti, niin minähän laitoin. Vähempikin olisi riittänyt. Söin pataa sunnuntaina, sekä töissä eväänä maanantaina ja tiistaina. Pakastimeen päätyi kolme annosta. Melko reiluja annoksia, joten sanoisin, että tästä ohjeesta (kun lihaa oli 800 g) riittää syötävää kuudelle. Toimistolla olen tehnyt lisukkeeksi kuskusia ja annoksien päälle ripotellut Goatshit Farmin rosmariinilla maustettua vuohentuorejuustoa. REKOsta sekin. Nam.



Suutelin sammakkoa, mutta se ei muuttunut prinssiksi........

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti