maanantai 1. elokuuta 2016

Parempaa mökkiruokaa


Olen lomalla ja silloin usein käy niin, että viikonloput ja viikot sulautuvat yhteen, eikä päiviä oikein erota toisistaan, eikä sillä ole edes väliä. Ystävälläni oli maanantaina vapaapäivä, joten vietimme ikäänkuin perjantaita sunnuntaina mökillä. Aurinkoa, hyvää ruokaa ja viiniä, mökkisauna, kiireettömyys. Päätin panostaa ruokaan hivenen tavallista grillaamista enemmän, mikä tarkoitti, että osan esivalmisteluista hoidinkin jo kotona. Jos kokatessa tarvitaan vähänkin enemmän kippoa ja kulhoja sekä vielä koneita, on parasta vähän helpottaa tekemistä ja miettiä, mikä missäkin on mahdollista. Mökillä tiskataan pihalla ja keittiö on pikkuruinen, joten tomaattikeiton päätin tehdä kokonaan jo kotona. Tai ainakin yritin......


Tomaattikeitto
3-4 annosta

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 porkkana
oliiviöljyä
1 kg kypsiä tuoreita tomaatteja
4-5 dl vettä
2 rkl kana- tai kasvisfondia
½ dl valkoviiniä
1 rkl sokeria
2 rkl tomaattipyreetä
1-2 tl kuivattua basilikaa
½ dl kuohukermaa
suolaa
pippuria

Koska jo seuraavana päivänä oli mökille tulossa uudet vieraat, päätin tehdä keittoa samantien tupla-annoksen, ehkä se suistikin minut ongelmiin? Eli sanon jo heti alkuun, että älä laita kaikkea ohjeessa mainittua nestettä tai muuten jatkat keittelyä tuntitolkulla. Tein tupla-annoksen ja laitoin vettä 7 dl. Ehkä viisi olisi riittänyt, sillä tomaateista irtoaa nestettä valtavasti! Muista ja minäkin yritän jälleen muistaa sen, että nestettä on paljon helpompi lisätä, kuin saada pois. Kuljetin valmiin keiton mökille (olen onnellisessa asemassa, mökkimatka on vain 20 km!) ja laitoin sen välittömästi hellalle porisemaan. Pariksi tunniksi. Oikeastaan rakenne oli parhaimmillaan vasta seuraavana päivänä, kun keittoa jälleen lämmitettiin. Tässähän on se hyvä puoli, että tomaattikeitto ei voi mitenkään ylikypsyä, oikeastaan maut vain tiivistyivät, mutta vähemmälläkin pääsee......



Mutta nyt soppaa tekemään. Kuori ja pilko sipuli, valkosipuli ja porkkana sekä lohko tomaatit.


Kuullota sipulia, valkosipulia ja porkkanaa kattilassa oliiviöljyssä, kunnes sipuli on läpikuultavaa.


Lisää tomaatit sekä kermaa, suolaa ja pippuria lukuunottamatta kaikki muut ainekset. Kiehauta ja anna porista, kunnes kasvikset ovat täysin pehmeitä. Siirrä pois liedeltä, soseuta sauvasekoittimella, lisää kerma ja mausta suolalla sekä pippurilla.


Vaikka en erityisemmin pidä tomaatista niin tämä kyllä yllätti minut. Positiivisesti! Kuvassa näkyvä focaccia-leipä on myös omatekemää ja siihen kirjoitan ja linkitän tänne reseptin myöhemmin.


Keittoon lorautettiin ja keiton kanssa nautittiin yhtä harvoista kelpuuttamistani pänikkäviineistä. 50°  Riesling (25,90 € / 2 l) Saksan Rheingausta on kuiva, hapokas, kypsän sitruksinen, viheromenainen, kevyen aprikoosinen ja hennon yrttinen. Viinin nimi tulee 50. leveyspiiristä, joka kulkee Rheingaun viinialueen halki. Viini -lehtikin on antanut arvionsa hanaviineistä ja tämä on saanut kolme tähteä (=laadukas ja hyvin tehty, edullinen ostos). Suositellaan yleisviiniksi kala- ja äyriäisruuille. Ja nyt siis tomaattikeitolle! Huomioi myös tyylikäs pakkaus, tämän kehtaa nostaa ihan pöytään saakka.

Sitten pääruuan pariin. Päättäessäni jälleen kerran systemaattisesta pakastimen tyhjentämisestä totesin, että karitsan jauhelihaa löytyy useampikin paketti. Ensin ajattelin pyöritellä pullia, mutta eihän se oikein grilliruuaksi taivu, joten päädyin burgereihin. Ja se oli hyvä valinta se!


Karitsaburgerit
4 annosta

800 g karitsan jauhelihaa
1 sipuli silputtuna
2 tl suolaa ja mustapippuria
2 tl chilijauhetta
2 tl juustokuminaa
2 tl savupaprikajauhetta
2 tl kuivattua oreganoa
1 tl jauhettua kanelia
voita paistamiseen

Lisäksi
200 g vuohenjuustoa
4 Briossi-sämpylää
pestoa


Lime-tsatsiki

250 g turkkilaista jogurttia
½ kurkku
3 valkosipulinkynttä raastettuna
1 tl suolaa ja mustapippuria
1 tl raastettua limen kuorta

Jauhelihaa minulla ei ollut kuin vähän yli 500 g, mutta siitä tuli oikein hyvät neljä pihviä. Hieman tulkinnanvaraisesti oli ilmoitettu suolan ja pippurin määrä. 2 tl kumpaakin? Vai 2 tl yhteensä molempia? Oma maku ratkaiskoon! Ja koska todellakin lihaa oli vähemmän, mitä alkuperäisohjeessa, niin suhteutin mausteita sen mukaan. Chilijauhe vaihtui chilihiutaleisiin ja muistiksi itselle, että seuraavalla kerralla laitan niitä vähemmän.

Yhdistä pihviainekset, vaivaa sekaisin ja laita viileään maustumaan noin tunniksi.


Tee sitten tsatskiki. 1 tl = 1 limen raastettu kuori. En sitä raasteen määrää erityisemmin kuitenkaan mittaillut. Sopivasti oli. Muistathan valita sitrukset luomuhyllystä, silloin kun käytetään kuoriraastetta. Raasta kurkku ja valkosipuli. Puristele kurkkuraasteesta nesteet keittiöliinaan. Yhdistä ainekset, sekoita ja anna maustua kylmässä.



Tee jauhelihamassasta neljä pihviä. Paista ne pannulla voi-öljyseoksessa tai grillaa grillissä 2-3 minuuttia per puoli. Itse paistoin vuohenjuustoviipaleet myös grillissä, mutta voit myös tehdä niin, että nostat juustosiivut pihvien päälle ja gratinoit koko komeuden uunissa grillivastusten alla tai sitten grillissä kannen alla.




Kokoa burgerit. Pihvi, juustot, pesto ja tsatsikia sämpylöiden väliin. Kuumensin myös sämpylät muurikalla. Pestona käytin tekemääni valkosipulinkukkavarsipestoa tai sitten voit tehdä tavallista pestoa tai hankkia sen kaupasta. Tietysti myös sämpylät voisi leipoa itse, mutta joskus voi vähän oikaista! Herkkua tuli! Näitä tehdään taatusti uudelleen, joten ei ole huolta, että jauhelihat unohtuisivat pakastimeen.


Viininä burgereiden kanssa tuttua ja hyväksi todettua "poikaviiniä" Espanjasta. Matsu El Picaro 2015 (9,99 €), täyteläinen, tanniininen, karhunvatukkainen, tumman kirsikkainen, kevyen luumuinen, mausteinen, lämmin. Tempranillo -rypäleestä ja kuukauden tammessa kypsytetty. Mielestäni hintaansa nähden loistojuoma! Viini -lehtikin antaa kelvolliset kolme tähteä (=laadukas ja hyvin tehty), joten kannattaa kokeilla. Burgerilla tai ilman.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti