maanantai 8. elokuuta 2016

Ruokaa raiteilla: Duetto Plus

Päätin sitten kirjoittaa vähän erilaisen ravintolajutun. Kuten monet tietävät, taitan päivittäistä työmatkaani junalla. Ja nimenomaan IC-junilla, vaikka VR yrittää sitä vuoroja karsimalla kovastikin vaikeuttaa. Usein valitsen paikkani ravintolavaunusta, paitsi silloin, jos en ole kovin sosiaalisella tuulella. Toisaalta meitä vakituisia työmatkakulkijoita on niin paljon, että täydellisen epäsosiaalisuuden tila on saavutettavissa vain välttämällä myös kausilippulaisille varattuja kiintiöpaikkoja. Tämmöisessä mielentilassa olen kuitenkin hyvin harvoin. Siispä kuppilaan.


Käyttämissäni junissa ravintolapalveluista huolehtii Avecra, joko kiertävillä myyntikärryillä tai sitten uudehkoilla kaksikerroksisilla DuettoPlus -ravintolavaunuilla. Usein ravintolavaunujen ruokatarjonnalle hivenen hymähdellään ja sitä moititaan sekä huonoksi että ylihintaiseksi. Minä sanoisin puolestani, että käsitys on ainakin osittain väärä.



Aamuinen (ja usein iltainenkin) kahvi (2,50 €) paikallislehden kera nautittuna ei mitään erityisiä hehkutuspisteitä kylläkään saa, mutta arvostan vaikkapa sitä, että se tarjotaan Arabian Teema-kupista!


Jos olen myöhässä ja tiedän, että en ehdi töissä aamiaiselle, otan ravintolavaunussa silloin kahvin kaveriksi karjalanpiirakan munavoilla. Se on oikeasti hyvää!


Illalla kahvin kanssa maistuu välillä pienen pieni mutakakku, joka pienuudestaan huolimatta on varsin oiva taittamaan makean nälkää. Ja mikä parasta, maksaa vain euron verran!


Junan viinitarjonta ei ole kummoinenkaan. Valittavana on kaksi valkoista ja kaksi punaista sekä yksi kupliva. Kaikki tasaisen huonoja, ainakin minun mielestäni. Mutta sehän ei kuitenkaan estä sitä, että erityistilanteessa junakavereiden kanssa on kuplivia maljojakin kohoteltu.


Vaan yleensä illalla, pitkän päivän jälkeen ja varsinkin perjantaisin maistuu lonkero, joka ikävä kyllä ei ole sitä ainoaa oikeaa laatua :(



Erittäin harvoin syön junassa oikein lounaan, mutta loman aikana piipahdin eräänä päivänä Helsingissä asioilla ja paluumatkalla nälkä otti vallan. Raiteilla tarjotut lihapullat on legendaarinen ja oikeasti hyvä annos, mutta nyt päädyin salaattiin. Ja kuten kuvasta näet, annos näytti herkulliselta ja myös maistui siltä.


Varoituksen sanana on sanottava, että mikäli matkustat Pendolinossa, älä ota tätä pizza-annosta kuin äärimmäisessä hätätilanteessa. Se on juuri niin rasvainen ja suolainen, miltä näyttääkin, eikä lonkero juurikaan tilannetta pelasta.

Että tämmöinen juttu tällä kertaa. Seuraavassa tuleekin taas tarinaa paikoillaan pysyvistä ravintoloista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti