tiistai 30. elokuuta 2016

Lounaalla Etelä-Helsingissä (vauvan kanssa): Hanoi Vietnam ja Mari's Smoothie

Kuukauden kesälomalla tulee vietettyä yleensä parikin Helsinki-päivää. Nyt sitäkin suuremmalla syyllä, että en kertakaikkiaan voinut olla näkemättä pientä tyttärentytärtäni viikkokausiin. Siispä junaan ja lounaalle pääkaupunkiin. Vanhan Kauppahallin kautta.


Uhkaavina väijyvät pilvet ymmärsivät pysyä loitolla, vaikka olin aivan varma, että kesäsade enemmän kuin kastelee meidät. Väärässä olin, pääsimme nauttimaan lounaamme puisto-olosuhteissa. Kastumatta.


Vanhaan Kauppahalliin emme suinkaan päätyneet ihan suorinta reittiä. Ajatuksissa oli ensin mennä Kanavanrannan Holidayn terassille, mutta kappas vaan, se olikin lounasaikaan suljettuna ja avasi ovensa vasta klo 16. Siispä kiersimme Katajanokan Kasinon kautta takaisin Kauppatorille ja sieltä vasta Kauppahallille. Holiday on kuitenkin blogimaailmassa noussut kesän aikana esille positiivisella tavalla, joten kyllähän se on jossain vaiheessa tsekattava!



Puistolounaan eväät ostimme tyttäreni suosittelemilta kauppiailta. Mari's Smoothie on smoothie- ja mehubaari, jonka valikoimiin kuuluu myös gluteenittomat leipomotuotteet. Me nappasimme sieltä mukaamme maukkaat smoothiet.



Seuraavaksi haimme vietnamilaiset kesäkääryleet Hanoi Vietnamin tiskiltä. Tätä nimikkoannosta on tarjolla vaihtuvin täyttein, nyt kolmella erilaisella. Valikoimiin kuuluu lisäksi muitakin vietnamilaisia ruokia.


Lounaan nautimme Tähtitorninmäen puistossa. Kaunista vehreyttä, aurinkoa, eikä sateesta siis tietoakaan.




Ja hyvältä maistui. Massiivisesta koostaan huolimatta pötkylät eivät ole mitään supertäyttäviä, joten kyllä niitä huoleti voi vetäistä parikin kappaletta. Varsinkin, jos haluaa maistella eri makuja.


Ihmispötkylämme eli perheemme vauva viihtyi matkassamme myös vallan loistavasti. Umpiunessa :)

Tämän leppoisan lounashetken jälkeen siirryinkin sitten taivaalle nauttimaan cocktailin. Siitä elämyksestä löydät kertomuksen täältä, klik.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti