Sitruunainen sunnuntai

Silmiini oli osunut ohje sitruunakekseistä. Itse asiassa useammistakin. Pehmeistä ja vähän sitkeistä sitruunakekseistä. Halusin niin kovasti tehdä niitä! Vaan onko mitään järkeä tehdä niitä vain itselle? Tunnen niin itseni, söisin koko satsin muutamassa päivässä. Ei järjen hiventä, mutta kun pakko oli päästä niitä tekemään, niin ajattelinkin viedä keksit toimistolle yllätykseksi.  Siispä keksien tekoon talvisen sunnuntain ratoksi.

Sitkeät sitruunakeksit

meilläkotona.fi

35 kpl (minä sain 48 kpl)

7 dl vehnäjauhoja

1 tl ruokasoodaa

½ tl leivinjauhetta

250 g voita

4 dl sokeria

1 muna

½ tl vaniljauutetta (valinnainen)

1 luomusitruunan kuori raastettuna

4 rkl sitruunamehua (tuli tuosta yhdestä sitruunasta)

Lisäksi

½ dl sokeria keksien pinnalle

Voita ja sokeria, pakko tulla hyvää! Vatkaa pehmeä voi sokerin kanssa vaaleaksi vaahdoksi, lisää muna ja vatkaa hyvin.

Pese sitruuna kuumalla vedellä huolellisesti (vaikka olisikin luomu) ja raasta kuori voi-sokerivaahdon joukkoon. Kuvassa ehdottomasti paras ikinä raastin tähän puuhaan! Purista sitruunan mehu joukkoon ja lisää vaniljauute.

Sekoita keskenään jauhot, sooda ja leivinjauhe. Lisää seos voi-sokerivaahtoon ja sekoita tasaiseksi.

Ota taikinasta noin ruokalusikallisen kokoisia nokareita ja pyörittele ne palloiksi. Pyöritä vielä lautasella, jossa on sokeria. Laita leivinpaperille ja litistä hieman. Jätä kekseille vähän kohoamisvaraa ja paista 175 asteisessa uunissa 10 minuuttia.

Kuten kuvasta näkyy, älä ihmettele, sillä keksien väri ei juurikaan paiston aikana muutu, mutta ei tarvitsekaan, sillä silloin ne pysyvät sitkeinä ja vähän kosteina.

Äh, miten hyviä. Liian hyviä. Minä niin kerään pisteet kotiin toimistolla! Tosin näistä ei tullut lainkaan sen näköisiä, mitä ohjeessa. Seuraavaa kertaa ajatellen pitää muistaa, että litistää taikinapalloja hieman vähemmän. Silloin sisus pysyy vieläkin kosteampana, nämä omat tekeleeni olivat ehkä liian littania.

Mutta hyvin tekivät kauppansa! Ei mennyt kuin hetki, kun nämä lähes viisikymmentä keksiä olivat kadonneet parempiin suihin. Ja mikä parasta, eivät siis kertyneet meikäläisen vyötärölle!