maanantai 8. joulukuuta 2014

Itsenäisyyspäivänä Farossa

Eipä juuri ollut isänmaallista käyttäytymistä, kun lähdin ystävieni kanssa itsenäisyyspäivänä Tallinnan laivalle. Se nyt vaan sattui olemaan ainoa ajankohta, joka meille kaikille sopi. Itsenäisyyspäivä on kuitenkin tärkeä päivä, joten ajattelimme, että syömme hyvin, mutta emme tee sitä laivalla. Muutaman kerran olin lukenut hyviä arvosteluja Ruoholahdessa toimivasta Farosta, joten päädyimme sinne. Sopivasti kävelymatkan päähän satamasta.


Ravintola sijaitsee kivenheiton päässä Ruoholahden metroasemalta, kanavan rannalla. Sateisen illan pimeydessä ravintola hohti kuin kaunis timantti ja kanavan vesi vielä moninkertaisti valoja. Kutsuvaa!



Ravintolan sisustus näytti oikein kivalta ja siis olihan se Vertti Kiven suunnittelemaa, joten ei ihmekään. Muita asiakkaita ei samaan aikaan paljonkaan ollut (klo 15.30-17.30), mutta tasaiseen tahtiin tarjoilijat lisäsivät pöytiin illaksi Varattu -lappuja.


Tärkeän päivän päivällinen aloitettiin asiaankuuluvasti lasillisella kuohuvaa. Italialainen Colonnara Brut Spumante (6,90 €) täytti tehtävänsä mainiosti ja johdatteli kohti ruokien valintaa. Ystäväni päätyivät valitsemaan Joulumenun (keittiön tervehdys ja kolme ruokalajia, 45 €), mutta minä olin jo etukäteen tehnyt valintani Bistromenulta, enkä niitä lähtenyt enää vaihtamaan.


Alkuruoka oli IHANA. Grillattua rapua, savujogurttia ja retikkaa (10 €). Aivan loistavia makuja ja kauniisti esille laitettuna. Olin enemmän kuin tyytyväinen. Kuten lautasesta (tai voiko tuota kivijuttua sanoa lautaseksi?) näkyy :)



Pääruoka oli minulle kirvelevä pettymys. Päivän kalana oli siika. Pähkinävoissa paistettuna, mukana rapeaa mustekalaa ja hummerivinaigrette. Käsittämättömän pieni ja mauton annos. Mustekala oli se paras osuus. Kalaa oli noin 10 sentin pala. Ja hintaa 24 euroa. Aivan liikaa. Siis hintaa. Annoin asiasta palautteen tarjoilijalle, joka kovasti asiaa pahoitteli ja lupasi viedä terveiset eteenpäin. Noh tiedä häntä, mutta ainakin sanoin asiasta.

Ruuille pyysin tarjoilijalta viinisuosituksen ja päädyin nauttimaan lasillisen Dopff&Irionin Rieslingiä Ranskan Alsacesta (7€/12 cl).


Jälkiruuaksi tilasin juustot (8,50 €), mikä olikin sitten nappivalinta. Kolmea juustoa sekä savumustikkahilloa. Jos nyt tämän kohdalla jostain olisin jaksanut kitistä, niin siitä, että nuo talon näkkileivän palat olivat ihan pieniä, kuin muruja. Että jos olisi ollut tarkoitus levittää juustoja näkkärin päälle, niin näkeehän jo tuosta kuvastakin, että ei onnistu....... Kyytipojaksi tälle setille otin lasillisen portviiniä, Quinta De La Rosa Port Tawny (9,50 €). Toimi!

Kokonaisuus oli hyvä, vaikkakin olin ihan hivenen pettynyt. Palvelu oli ystävällistä, tosin ehkä vähän hidasta, kokematonta ja sähläävää (pöytävarausta ei löytynyt, menut sekaisin, eikä maksaminenkaan sujunut ilman kommelluksia). Loppulaskuni oli 57,50 euroa sisältäen ruokien lisäksi kuohuviinin, lasillisen (24 cl) valkoviiniä sekä jälkiruuan portviinin. Olin sitä mieltä, että hinta olisi ollut kohtuullinen, mikäli pääruoka-annos olisi ollut pääruokakokoinen. Mutta kun nyt juuri tätä kirjoittaessani huomaan, että laskulta puuttuu sekä alkujuoma, että juustot, niin sittenhän tämä oli ihan kohdillaan :) Mutta onhan se todettava, että jos noin pienellä asiakasmäärällä jää näin paljon laskuttamatta, niin kuinkahan siellä pärjätään, kun sali on täynnä.......


Pakko kertoa vielä se, että käyntiämme seuraavana arkipäivänä sain sähköpostiini ravintolan lähettämän palautekyselyn. Viesti oli englanniksi. Ja kun avasin linkin kyselyyn, niin se aukeni näkymään, joka oli sekaisin englantia ja TANSKAA. Kielivalintaa muuttamalla sain kyselyn kokonaan englanniksi, mutta muita vaihtoehtoja ei ollut. Suomeksi vastasin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti