Kaksi kertaa Lusikassa

Myöhemmin lisättyä: Ravintolan toiminta on päättynyt 6/2015

Eipä ole tämmöistäkään mokaa aikaisemmin käynyt, että täydellinen ravintolavisiitti jää raportoimatta. Keväällä, kuitenkin tänä vuonna, kun tyttäreni miehensä kanssa jälleen oli reissussa, niin minähän muutin heille töölöilemään ja sain äitini mukaan. Sitten toisen yhteisen illan ruokailuun tuli mukaan myös sisareni ja päädyimme ravintola Lusikkaan, Lapinlahdenkadulle. Aivan siihen naapuriin, minne vanhin tyttäreni vuosia sitten 16-vuotiaana muutti ensimmäiseen vuokrakotiinsa, kun päätti lähteä Helsinkiin lukioon. Aivan samalta se katunäkymä edelleen näytti......

Olin siis jälleen kerran jostakin lukenut Lusikan mairittelevia arvosteluja, joten tietenkin halusin päästä katsomaan, mikä meininki oikein siellä on. Äidilleni oli ensimmäinen kerta elämässä, kun hän pääsi nauttimaan tastingmenua, josta ei tiennyt yhtään mitään etukäteen. Mutta niin me vain vedimme kuusi ruokalajia suositusviineineen (tosin äidin me emme antaneet ottaa ihan niin paljon....heh, milloinkohan omat tyttäreni alkavat rajoittamaan minun riemuani......). Kokemus oli niin mahtava, että päätimme ottaa nyt joulukuussa toisinnon, kun koko sisarussarja oli koolla. Ja äiti. Nyt siis raportti molemmista vierailuista!

Maaliskuu 2013

Koska tästä nyt jo on, jollei ihan vuotta, niin useita kuukausia kuitenkin vierähtänyt, niin on enää luottaminen vain valokuvien kertomaan. Sekä illan aikana muistivihkoon raapustettuihin sekaviin merkintöihin. Toivottavasti tästä kuitenkin välittyy se välitön ja herkullinen meininki, joka saa ehkä sinutkin paikassa vierailemaan.

Sen voin jo tässä kertoa, että hintataso oli ennallaan vielä joulukuussa. Vaikka mainetta ja suitsutusta on tullut niin kuuden ruokalajin menu maksoi molemmilla kerroilla 49 euroa ja viinit sille 36 euroa. Ilahduttavan järkevästi hinnoiteltua!

Setti aloitettiin ruualla, jota en missään nimessä olisi listalta tilannut. Caesarsalaatti neulamuikulla. Tässä maistelumenujen hauskuus juuri piileekin, ennakkoluulot on tehty voitettaviksi. Tai ainakin nieltäviksi. Viininä argentiinalainen Arido Sauvignon Blanc 2012. Ei kuvaa, mutta lisätietoja löydät maahantuojan sivuilta. Täältä, klik.

Toisena ruokana kovastikin ihastuttanut kukkakaalikeitto sahramiöljyllä. Viininä Jean Biecher Pinot Gris 2012, josta lisätietoja löydät vaikkapa tuottajan sivuilta, klik.

Kolmas herkku olikin poroa jonkin pikkelöidyn juureksen kanssa......Muistiinpanot on niin sotkuiset, että en osaa lukea omaa käsialaani, se on joko lanttu tai bataatti. Heh, hyvää kuitenkin, porohan on parasta! Viinin olen kyllä osannut kirjoittaa ja se oli punainen Scaia Corvina 2012, Venetosta, Italiasta. Viinistä lisää tietoa maahantuojan sivuilta, klik.

Neljäs annos oli viedä kielen ja järjen. Fenkolirisottoa sekä briejuustojen ehdoton huippu Brie de Meaux. Tätä juustoa kun maistaa, niin oih ja voih, se on menoa...... Viinien suhteen olen tässä kohdin siirtynyt kuvaamaan, oli vissiin liian pitkä nimi muistiin kirjoitettavaksi. Lisää tietoa täältä, klik.

Ja tässä pääruuan kohdalla on tunnustettava, että ei mitään muistiinpanoja, ei mitään käsitystä tai muistikuvaa, että mistä on kyse. Lihahan se on, mutta mikä liha? Äiti varmaan muistaa, koska hän muistaa aivan käsittämättömiä asioita, joten lisään tiedon tänne myöhemmin, jos muisti toimii :) Viininä Mark Brédif Chinon 2011, Loire, Ranska. Cabernet Franc -rypäleestä, tummille, punertavaksi jätetyille yrttisille liharuuille. Vielä vuoden 2009 vuosikerta on ollut Alkosta saatavilla, siitä voit lukea Viini -lehden arvostelun täältä, klik.

Kuudes ruokalaji päätti aterian. Jälkiruoka, jonka kanssa viininä vuoden 2005 Tokaji Aszú 5 Puttonyos, loistava jälkiruokaviini, muuta en ole kirjoittanut.

Vähän hatarat olivat nämä muistikuvat ja muistiinpanot tuolta keväältä, mutta ehkä otan tästä opikseni, enkä siirrä raportointia näin pitkälle! Hypätäänpä nyt sitten joulukuulle, viime viikkoon.

Joulukuu 2014

Keväisen käynnin kuvat on kuvattu keväisessä kirkkaudessa. Sen kyllä huomaa, kun katselee näitä joulukuisen tihkusateen ja ikuisen pimeyden tummentamia kuvia. Kameran vaihdoin puolessa välissä puhelimen kameraan, se auttoi vähän. Kuvankäsittely Picasassa on sekin vielä hieman harjoittelun asteella. Mutta sovitaanko, että ei anneta sen häiritä!

Eli samalla setillä lähdettiin. Kuudella ruokalajilla, eikä kaduttu, ei todellakaan.

Ja tästä lähdettiin matkaan. Ensimmäinen annos oli ilmakuivattua tonnikalaa ja siianmätimajoneesia. Nam. Viininä Capitel Tenda Soave Classico, Garganega -rypäleestä, Venetosta, Italiasta. Lisätiedot löytyvät maahantuojan sivuilta, klik. Viini on Suomessa vain ravintolamyynnissä, kuten lähestulkoon kaikki muutkin molemmilla kerroilla nautitut viinit.

Toinen annos oli minun makuuni turhankin outo. En edes tarkkaa kuvaa siitä onnistunut saamaan. Etikkamarinoitua anjovista sekä pienen pieniä kuutioita kuivattua ja savustettua härkää. Kukkameren alla. Mutta oudonkin ruuan saa nielaistua, kun on hyvä viini apuna! Touraine, Sauvignon Blanc, Loire, Ranska. Lisätiedot tukkurin sivuilta, klik.

Kolmas annos oli ehkä suosikkini. Ehkä. Ankkarilletteä, saksanpähkinäkreemiä ja yrtti-viikunasalaattia. Viininä Ottella Gemei, jonka vuosikerta 2013 löytyy kuin löytyykin Alkon (16,99 €) tilausvalikoimasta. Keskitäyteläinen, keskitanniininen, marjainen, mausteinen ja mokkainen punaviini Italian Venetosta.

Neljäntenä ruokana saimme nauttia risottoa, aivan kuten edelliselläkin kerralla. Nyt oli vuorossa paprikarisotto manchego-juustolla. Vai olisikohan tämä ollut sittenkin suosikkini........ Chateau Ste Michelle Riesling löytyy myös Alkon tilausvalikoimasta (13,50 €). Puolimakea, hapokas, hedelmäinen, sitruksinen ja mineraalinen jenkkiviini. Varsin maistuva yhdistelmä! Kuten seuraavasta kuvasta näkyy......

Viidentenä pöytään saapui pääruoka. Paahdettua lohta, bouillabaisse-vihanneksia ja tummaa sahramikastiketta. Viinin suhteen pysyimme Ameriikassa, nyt Kaliforniassa. Panamera 2012, Chardonnay. Lisää tietoa viinistä ja sen tuottajasta maahantuojan sivuilta, klik.

Kuudes eli jälkiruoka päätti mahtavan makumatkamme. En vaan pysty sanomaan, että mitä se on! Suklaakakkua ja suklaahelmiä ainakin, muutoin tämä ihanuus vei kielen ja mielen sekä ilmeisesti myös muistin. Olisiko sittenkin tämä ollut se paras????? Ei näitä pysty paremmuusjärjestykseen laittamaan. Paitsi siltä osin, että se etikka-anjovis oli minulle liikaa :) Viinejä on kaksi, ensimmäinen punainen Kloster am Spitz Vindemia 7 löytyy Alkon tilausvalikoimasta (23,60 €/0,375 l). Tummanpunainen, makea, kirsikkainen, luumuinen, viikunainen ja mausteinen herkku Itävallasta. Ja koska äidille ei punaiset juomat sovi, niin hän sai lasiinsa vähintääkin yhtä herkullista Gatti Piero Piemonte Moscatoa.

Tyytyväisinä ja kylläisinä lähdimme, eikä tämä käynti ollut viimeinen! Paikka on todella pieni, vain reilut parikymmentä asiakaspaikkaa. Pöytävaraus todellakin pitää tehdä. Fiilis on kotoisa, aivan kuin olisit kylässä kavereiden luona. Leppoisaa jutustelua, vaivatonta oloa. Jos nyt jostain kitisen, niin tällä toisella käynnillä oli alkuun ihan kamalaa taustamusiikkia, mutta se sitten loppui tai me totuimme, tiedä häntä...... Loppuun vielä siskolta lainattu tunnelmakuva. Kyllä meillä oli ihana perheilta!