lauantai 17. joulukuuta 2016

Sinihomejuustopiirakka

Perjantai-iltapäivän rauhallinen hetki työkavereiden kesken työhuoneessani (jossakin kai kahvitauoksi kutsutaan), natusteltiin edellisenä päivänä lahjaksi saatuja käsintehtyjä Chocokoon konvehteja, joista ei edes kuvaa ehditty napata, mutta onneksi tuolta linkin kautta voit nähdä, millaisia herkkuja oli tarjolla. Siinä samalla pohdittiin viikonlopun ja jopa jo joulun ruokatarjottavia. Olen onnekas, kun on samanhenkisiä, ruokaan hurahtaneita kavereita myös töissä!


Käsilaukustani pilkotti Viini -lehti ja siitä se sitten lähti. En tiedä, kuinka monta sinihomejuustopiirakkaa on tänä viikonloppuna tehty tai tullaan tekemään. Minä tein omani jo heti perjantai-iltana.




Sinihomejuustopiiras, viinirypäleitä ja viikunoita

Viini -lehti 8/2016
6 annosta

500 g esikaulittua, laskostettua voitaikinaa

Täyte
200 g ranskankermaa
170 g sinihomejuustoa
1 rkl timjamia hienonnettuna
3 tuoretta viikunaa
150 g tummia viinirypäleitä
1 dl pekaanipähkinöitä
½ tl jauhettua kanelia
3 rkl hunajaa

Voiteluun
1 munan keltuainen

Pinnalle
hunajaa


Kaupasta löytyi voitakinaa 400 tai 600 g:n pakkauksissa. Otin ja käytin 600 g. Aurajuustoa valmiina muruna on pussissa 150 g, käytin sen, enkä lisännyt. Timjamia meni varmaankin 2 rkl, rakastan tuoreita yrttejä!

Anna pakastetaikinan rauhassa sulaa. Kauli taikinalevyä suuremmaksi, sekä pituus- että leveyssuunnassa. Itse tein siitä lähes uunipellin kokoisen. Levitä ranskankerma taikinalle, mutta jätä reunoilta puolisen senttiä tyhjäksi. Ripottele päälle murennettu juusto ja silputtu timjami.


Pese hedelmät. Viipaloi viikunat ja puolita viinirypäleet. Rouhi pähkinöitä hivenen rikki. Levitä nämä kaikki piiraspohjalle. Joko säntilliseen järjestykseen, kuten minä tai sitten ihan vain sikinsokin, kuten lehdessä oli tehty. Ripottele vielä pinnalle kaneli ja valuta hunajaa. Itse en mitannut hunajaa, vaan valuttelin sen ristikoksi piirakan pinnalle. Säntillisesti :) Käännä taikinan reunoja hieman täytteen päälle ja voitele reunat keltuaisella.


Kypsennä 200 asteisessa uunissa 25-30 minuuttia tai kunnes taikina on paistunut mukavan kullankeltaiseksi. Minun vanhalla (30 v) uunilla tähän meni himppasen pidempi aika.


Kypsän piiraan päälle voit vielä valuttaa hunajaa, minä en sitä tehnyt. Ihan törkeän hyvää tuli silti!


Nautin viikonloppuani juhlistavan iltapalan punaviinilasillisen kera, mutta oi miten tähän sopisikaan samppanja! Ehkä jouluna?

1 kommentti:

  1. Tätä on pakko kokeilla! Kiitos vinkistä, taas kerran.

    VastaaPoista