lauantai 31. joulukuuta 2016

Joululahja äidille

Erilaiset lahjat ja muistamiset liittyvät vahvasti joulunaikaan. Nykyisessä tavara-ahdistuksessa suosin lahjoissa enemmän aineettomia elämyksiä tai sitten aineita, jotka lahjansaaja voi hulauttaa kurkusta alas. Ihan vaan nielaisemalla tai sitten ensin vähän pureskelemalla. Poltettavat lahjat ovat myös varteenotettava vaihtoehto, ehkä. Itse olen nyt kuitenkin viime viikkoina systemaattisesti polttanut kynttilöitä, jotka olen vuosia sitten saanut lahjaksi, mutta en ole raaskinut aikaisemmin polttaa, vaan olen niitä laatikossa säilönyt. Hullua sekin!

Äidilläni on kaikkea, hän ei tarvitse yhtään astiaa tai koriste-esinettä. Hän elää aktiivista elämää, käy paljon matkoilla, ulkona syömässä, konserteissa ja teattereissa, joten ei elämyksistäkään tavallaan ole pulaa, mutta sille linjalle minä nyt kuitenkin lähdin. Äidin kanssa elämysretkelle Lahteen.

Etukäteen olin vain varmistanut, että hänellä ei ole mitään muuta ohjelmaa tänä kyseisenä iltana. Kohdetta en kertonut, sanoin vaan, että mihin aikaan pitää olla valmiina, eikä vaihtopikkukenkiä tarvita! Saapuessani lapsuudenkotiini kerroin vieväni äidin kirkkoon. Äiti oli vähän, että ai jaa, vai kirkkoon. Ehkä vähän pettyneenä, koska oli jo monet kirkkokonsertit kolunnut. Kerroin sitten ystävästäni, joka laulaa Talent-ohjelmastakin tutuksi tulleessa Lahden Gospelkuorossa ja heidän konsertistaan Lahden Ristinkirkossa. Ei siis ihan mikään tavanomainen kirkkokonsertti! Siispä autoon ja kohti Lahtea!


Ennen kirkkoa kävimme Popot -ravintolassa nauttimassa lasilliset samppanjaa sekä syömässä. Ensimmäinen käyntini Popotissa oli FoodLoversien kanssa elokuussa, siitä voit lukea jutun täältä, klik.


Ensimmäisen käyntini jälkeen päätin, että seuraavalla kerralla nautin samppanjaa ja simpukoita. Se hetki oli siis nyt! Kilo sinisimpukoita valkoviinissä, aiolia ja ranskalaisia (17 €). Pidin tästä todella paljon, kuten pidin myös samppanjasta, ylläri! Champagne Cuvee Dangin Fays ei ollut myöskään hinnalla pilattu (6,36 €12 cl).  Kuplajuoma ei ole Alkon valikoimissa, mutta voit lukea siitä lisää maahantuojan sivuilta, klik.


Alkuruuan jätimme tarkoituksella väliin, varmistaen näin, että jaksamme jälkiruuan. Vanilja Creme Brûlée (9 €) vasemmalla ja cappuccino oikealla.


Täysinäisin vatsoin ja tyytyväisin mielin kohti kirkkoa!


Vuonna 1978 valmistuneen modernin Ristinkirkon on suunnitellut Alvar Aalto. Rakennuksen julkisivua koristaa 52 ikkunan muodostama risti, joka näin iltavalaistuksessa tulikin hyvin esille.


Olimme paikalla hyvissä ajoin, mutta niin olivat muutkin! Illan aikana oli kaksi konserttia, joista tämä klo 18 konsertti oli myyty loppuun jo aikoja sitten. Parhaat istumapaikat oli varmaankin varattu jo tuntia aikaisemmin. Vaikutti, että Gospelkuoron konsertti on monelle lahtelaiselle monivuotinen perinne, joka kiinteästi kuuluu joulun aloitukseen. Puolitoistatuntinen konsertti, 70 hengen kuoro, vierailevat solistit ja bändi. Ihan huippumeininkiä, pidimme molemmat konsertista todella paljon ja aika kului kuin siivillä.

Suurimman yllätyksen koimme kanteletaituri Ida Elinan kohdalla. Emme olleet varautuneet lainkaan siihen, mitä lavalle lennähti. Kun mainitaan kantele, tulee mieleen kansallispukuinen, lettikampauksinen, vaalea soittaja, joka hillitysti näppäilee soitintaan. No, vaalea oli tämäkin mimmi, mutta meininki täyspitkässä paljettikoltussa olikin sitten aivan huippua. Konsertin aikana otetut kuvat eivät oikein onnistuneet, mutta laitan tähän pari linkkiä, niin pääset sinäkin tutuksi Ida Elinan kanssa.

Ensimmäisenä Hello World paljettimekossa, sitten Happy, jossa näet hyvin kanteleen soittotekniikkaa. Ja viimeisenä Skyfall, video, joka julkaistiin juuri tällä viikolla. Huikeaa on! Ja miksi, oi miksi en ostanut levyä, vaikka niitä oli myynnissä? Siitä syystä suunnistan 14.1 Lempäälän kirkkoon Ida Elinan popkonserttiin. Eikös muutenkin fanit kierrä idoleiden perässä keikalta toiselle? Nyt kirkosta kirkkoon. Näin on elämä muuttunut....heh.....

Näihin tunnelmiin ja säveliin päättyy tämä juttu! Oikein hyvää uutta vuotta 2017, tämä oli tämän vuoden viimeinen julkaisu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti