torstai 1. tammikuuta 2015

Hivenen työläs lihapyörykkäcurry


Joskus olisi hyvä lukea reseptit ihan kokonaan loppuun saakka ja vasta sitten päättää, ryhtyykö puuhaan vaiko ei. No, minä en lukenut. Ihan siellä lopussa sanottiin, että työläs on. Juu, niin oli......


Lihapyörykkäcurry
Koti ja Keittiö 1-2/2015
4 annosta

Lihapyörykät

500 g possun jauhelihaa
200 g raakoja kuorettomia jättikatkaravunpyrstöjä
2 valkosipulinkynttä pilkottuna
1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
3 rkl kalakastiketta
1 munanvalkuainen

Jauhelihana minulla oli sika-nautaa. Muuten menin ohjeen mukaan.


Aloita sulattamalla ja valuttamalla pakastetut jättiravunpyrstöt. Muista ottaa suoli pois! Siihen pääset parhaiten käsiksi puolittamalla pyrstön selkäpuolelta. Sitten vain nykäiset rihmamaisen suolen pois.




Pilko pyrstöt ja sekoita kaikki ainekset taikinaksi.


Pyörittele pulliksi (ohjeen mukaan n. 35 kpl) ja paista pannulla. Pyörykät paistuu parhaiten, kun paistelet ne parissa erässä.



Pähkinäöljyssä olisi pitänyt paistaa, mutta pullo, jota luulin kaapissani pähkinäöljyksi (ja joka kuvassakin on), osoittautuikin pähkinällä maustetuksi viinietikaksi...... Eli ihan öljy-rasvaseoksessa paistelin pyöryköihin väriä pintaan.

Currytahna

2-3 punaista chiliä
4 valkosipulinkynttä
2 salottisipulia
2 rkl korianterinsiemeniä
1 tl kuminaa
1/4 tl valkopippuria
1½ rkl korianteritahnaa
5 cm tuoretta inkivääriä
1 sitruunaruoho
1 rkl pähkinäöljyä




Poista chileistä siemenet ja hurauta aineksista monitoimikoneessa karkeahko seos.


Korianterinsiemet olisi ollut syytä murskata ensin huhmareessa, sillä nyt siementen kuoret eivät kunnolla hienontuneet. Samoin oli haasteellista saada kovahko sitruunaruoho muokkautumaan tahnamaiseen muotoon...... Ja koska sitä pähkinäöljyä ei ollut, niin tässä kohdin korvasin sen seesamiöljyllä.

Kastike

400 ml kookosmaitoa
2 dl vettä + 1½ rkl kanafondia
1 rkl ruokosokeria
puolikkaan limen mehu

Siinä ne korianterinsiementen kuoret kelluu kastikkeen pinnalla.....
Laitoin ainekset kattilaan, sekoitin currytahnan joukkoon ja siinä se sitten oli. Currytahnainen kastike kaadettiin kasariin lihapullien joukkoon ja kypsenneltiin hauduttaen vartin verran.

Kyllä ne pullatkin siellä seassa ovat.....

Lisukkeeksi basmati- tai jasmiiniriisiä. Makuja tässä ruuassa oli todella paljon. Hivenen ehkä vierastin ravunpyrstön tuntumaa pullissa, ehkä pyrstöjä vaan pitää pilkkoa vieläkin pienemmiksi. Kastike jäi myös mielestäni vähän löysäksi rakenteeltaan, liekö sitten johtunut siitä, että kookosmaito oli kevytversiota.....Ihan hetken mielijohteesta tätä sapuskaa ei tehdä, sen verran paljon oli kaikkea erikoisempaa maustetta listalla, joita ei ihan tavallisesti ole kaapissa. No, nyt kun niitä on, niin pitäisi tehdä muitakin tämän makumaailman juttuja.


Opetukset:
- lue reseptit kokonaan
- inkivääriä ei saa raastettua mandoliinilla(kaan)
- korianterinsiemenet pitää murskata huhmareella
- suhtaudu varauksella kevyttuotteisiin

2 kommenttia:

  1. Curryt on kyllä hyviä, mutta niin työläitä. Olen tehnyt currytahnoja aina isomman satsin ja pakastanut puolet pieneen minigrip-pussiin.

    VastaaPoista