perjantai 24. lokakuuta 2014

Viskiä ja viiskymppisiä


Syksyisen lauantain ohjelmaa oli hiottu salassa jo viikkoja, itseasiassa jopa kuukausia. Sisareni pisti kyllä kaiken peliin suunnitellessaan yllätystä miehensä 5kymppisille. Puoliso kun oli valmistautunut ainoastaan sunnuntaisiin kahvikekkereihin sekä lauantaiseen kahdenkeskeiseen illalliseen sisareni kanssa. Vaan toisin kävi. Otimme suunnaksi Lahden ja kulkuvälineeksi paikallisjunan. Ja me muut juhlijat nousimme kyytiin matkan varrelta, joten olisittepa nähneet päivänsankarin ilmeen, kun tuttua porukkaa tupsahti parilta välipysäkiltä mukaan. Yllätys onnistui täydellisesti.

Järjestely vaati kylläkin sen, että me muut lähdimme matkaan edellisellä junalla ja kulutimme tunnin hyvinkin "mielenkiintoisissa" maalaistaajamakuppiloissa.


Minulle ja toiselle sisarelleni lankesi Alan mesta Järvelässä. Ilman "Our house wine is Jägermeister" -kylttiäkin olisin ymmärtänyt, että lonkerolinjalla mennään....... Täällä muuten on tarjolla vaikkapa pikkujouluihin jouluruokailu, jonka hinta on 7,50 euroa. En ymmärrä, että perhe ei innostunut...... Vaikka ois noin edullinen ja ravintola kuitenkin kertoo nettisivuillaan, että heillä on viiden tähden ruoka!


Lahdessa kohteenamme oli ravintola Taivaanranta. Taivaanranta kuuluu osana jo 20 vuotta toimineeseen, lahtelaislähtöiseen Teerenpeli -yhtiöön. Perheyhtiöön, joka harjoittaa ravintola-, panimo- ja tislaamotoimintaa nykyisin jo viidessä kaupungissa (Lahti, Tampere, Turku, Helsinki, Lappeenranta). Taivaanranta -nimellä löytyvä á la carte ravintola löytyy Lahden lisäksi myös Helsingistä. Juttua siitä voit lukea täältä, klik.


Ilta aloitettiin asiaan kuuluvalla maljojen kilistelyllä, jonka jälkeen siirryimmekin ravintolan kellarikerrokseen yllätysohjelmanumeroa varten.



Teerenpeli -yhtiöiden tislaamo sijaitsee Taivaanrannan yhteydessä ja koska sisareni mies on suuri viskinystävä, niin meille oli järjestetty ohjattu esittelykierros, jonka aikana pääsimme tutustumaan tislaamon tuotantotiloihin, kuulemaan mielenkiintoisia tarinoita sekä ennen kaikkea maistamaan tislaamon tuotteita eli viskiä sen eri kypsyysvaiheissa. Seurueemme miesväki oli tästä mahdollisuudesta hyvinkin innoissaan!




Koska innostuimme kovinkin esittämään kysymyksiä, niin arvioitu tunnin kierros venyi peräti puolella tunnilla. Mikäli tämä jalo juoma sinua kiinnostaa, niin suosittelen varaamaan kierroksen! Tai hankkimaan 1500 euron alkusijoituksella oman viskitynnyrin. Myös se on täällä mahdollista.


Seuraavaksi sitten illallispöytään. 


Taivaanrannan ruokalistalta löytyy sekä á la carte -annoksia että valmiita suositusmenuja. Puolet porukastamme valitsi kalaisan samppanjamenun (45 €) ja puolet lähti liikenteeseen lihaisammalla linjalla. Oma valintani oli olutmenu (44 €), vaikka en oluesta tuon taivaallista piittaakaan. Muutoin kuin ruuanvalmistuksessa!




Otetaanpa ensin kuvat samppanjamenusta.


Savumuikkutoast, Päijänteen muikunmätiä ja ruohosipulismetanaa.


Valkoviinissä hautunutta kuhaa, paahdettua kurpitsaa, lipstikkavinaigrette ja porkkanahollandaise.



Väliruokana hentoista kateutta herättänyt pala 12 kuukautta kypsytettyä Manchegoa viikunahillokkeen kera.


Espressojäätelöä ja paahdettua valkosuklaata.


Ja sitten kuvat omasta olutmenustani.


Yrtti-valkosipulietanoita, valkosipulipaahdettua leipää ja mallasviskivoita. Tämä annos oli ehkä illan heikoin lenkki. Siis etanapannu näytti todella rumalta ja kärvähtäneeltä, mutta se ei sitä kuitenkaan ollut. Juustokuorrutus oli todella maukas. Leipä oli hivenen kova, eikä voi sen päällä ollut pehmennyt lainkaan. Miinukset tulivat siis ulkonäöstä, voikin maistui lopulta aivan upealta.



Pitkään hautunutta karitsanpotkaa, Gruyére -juustolla ja paahdetulla valkosipulilla maustettu perunapyre ja karitsan haudutusliemikastiketta.


Suklaatorttua ja suklaa-portterijäätelöä.

Pöydässämme nautittiin myös seuraavat annokset:


Viskipippuripihvi (päivänsankarin valinta) eli grillattu härän sisäfileepihvi, kermaista viskipippurikastiketta, rosmariinivoissa paistettuja uunijuureksia ja gratinoitua uuniperunaa.


Ruisoluessa kypsennettyä porsaankylkeä, kurpitsaa ja savuolut kastiketta. Ainoastaan yksi alkuruoka jäi kuvaamatta ja se oli carpaccio hevosen ulkofileestä yrttisalaatin, parmesaanin sekä savuviski-aiolin kera.


Päivänsankarin jälkiruoka.

Kaikki ruuat olivat superhyviä ja koko juhlaseurueemme erittäin tyytyväinen valintoihinsa. Pientä hilpeyttä herätti se, että kaikki pääruoka-annokset oli koristeltu lehtipersiljan oksalla. Ei millään muulla.  Ja ne oksat olivat yhä jäljellä, kun kaikki muu ruoka oli tarkkaan syöty.....

Virallinen osuus

Sunnuntain virallisilla ja etukäteen tiedossa olleilla synttärikahveilla sisareni otti riskin, joka kannatti! Kokkauslistalla ainoastaan sellaisia ruokia, joita hän ei ollut koskaan aikaisemmin kokeillut. Riski kannatti, sillä kaikki kolme uutuutta olivat niin herkullisia, että jaan ne kaikki tässä teidän iloksenne.



Caesarpiirakka
Yhteishyvän Ruoka-liite lokakuu 2014
10-12 annosta

Pohja
100 g margariinia
3 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
1 kananmuna

Täyte
700 g maustamattomia broilerin fileesuikaleita
1 sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
4 anjovisfileetä
1 tl suolaa
ripaus rouhittua mustapippuria
3 kananmunaa
3 dl maitoa tai kerma-maitoseosta
150 g parmesaaniraastetta

Päälle
1 pkt pekoniviipaleita
100 g jääsalaattia
50 g parmesaanilastuja

Aloita taikinasta. Nypi pehmeä rasva ja jauhot keskenään. Lisää suola ja kananmuna, sekoita tasaiseksi. Painele taikina leivinpaperoidun irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Pistele pohja ja siirrä jääkaappiin.

Paista broilerinsuikaleet kypsiksi. Lisää loppuvaiheessa hienonnetut sipulit, suola ja pilkotut anjovisfileet. Kääntele hetki, jotta sipulit pehmenevät. Anna jäähtyä.  Sekoita munat, maito ja parmesaaniraaste keskenään. Levitä broileriseos taikinapohjalle ja valuta päälle muna-maitoseos. Paista piirakkaa 200 asteisen uunin keskitasolla noin 40 minuuttia. Loppuvaihteeessa voit peittää piirakan leivinpaperilla, mikäli pintaa näyttää paistuvan liian tummaksi.

Pilko pekoniviipaleet ja paahda pannulla rapeiksi. Valuta talouspaperilla. Revi salaatti. Lisää jäähtyneen piirakan päälle salaattia, pekonia ja parmesaanilastuja. Sisareni ratkaisi tarjolle laiton niin, että koristeli valmiin piirakan pekonilla sekä parmesaanilastuilla ja tarjosi caesarsalaattia erillisenä lisukkeena.


Mango-vuohenjuustopiiraat
Me Naiset -lehti 16.10.2014
8 annosta

400 g pakaste voi- tai lehtitaikinaaa
2 rasiaa (á 150 g) pehmeää vuohenjuustoa
½ tlk (noin 200 g) mangoa
2 rkl hunajaa
1 tl rouhittua mustapippuria myllystä

Kauli sulanut taikinalevy hiukan alkuperäistä ohuemmaksi. Nosta se leivinpaperilla peitetylle pellille. Leikkaa levyn reunasta noin 2 sentin levyiset nauhat ja nosta ne taikinan ulkoreunan päälle, jotta piirakkaan syntyy pieni reunus. Sivele nauhojen alle vähän vettä, jotta ne tarttuvat pohjataikinaan.

Vatkaa juusto haarukalla pehmeäksi. Levitä juusto veitsellä taikinapohjalle. Leikkaa mango ohuiksi viipaleiksi ja asettele viipaleet taikinalevylle. Valuta päälle hunajaa ja ripottele mustapippuria. Paista piirakkaa 225 asteisessa uunissa 10-15 minuuttia.


Salaatilla hunnutettu juustokakku
Me Naiset -lehti 16.10.2014
8 annosta

Pohja
200 g näkkileipää tai hapankorppuja
75 g voita

Täyte
150 g cheddarjuustoa (tai goudaa)
300 g tuorejuustoa (esim. mascarponea)
2 kananmunaa
mustapippuria

Pinnalle
250 g minitomaatteja
1 ruukku rucolaa
½ ruukkua basilikaa
½-1 valkosipulinkynsi
2 rkl oliiviöljyä
½ rkl viinietikkaa
½ tl suolaa

Hienonna näkkileivät tai hapankorput monitoimikoneessa huoneenlämpöisen voin kanssa. Jos keittiöstäsi ei löydy monitoimikonetta, niin voit hienontaa leivät panemalla ne tukevaan muovipussiin ja murskaamalla kaulimella. Ja sitten lisäät voin sulatettuna murujen joukkoon. Painele seos irtopohjaisen vuoan pohjalle ja reunoille. Siirrä vuoka jääkaappiin tai pakastimeen täytteen valmistumisen ajaksi.

Raasta cheddar. Sekoita raaste ja tuorejuusto, lisää loput täytteen ainekset ja sekoita tasaiseksi. Kaada täyte pohjalle ja paista 180 asteisessa uunissa 20-25 minuuttia. Anna jäähtyä.

Tee salaatti pilkkomalla tomaatit ja sekoittamalla ne yhteen rucolan ja basilan kanssa. Kastiketta varten hienonna valkosipuli ja lisää öljy, etikka, suola ja halutessasi myös pippuria. Minä (minä siis tein kastikkeen) lisäsin tähän vielä aivan pieneksi pilkottua basilikaa. Salaatti pyöriteltiin kastikkeessa ja nostettiin juustokakun päälle. Tämä piirakka oli ehdoton oma suosikkini!


Ja tottahan toki päivänsankarilla oli synttärikakku! Äitimme eli syntymäpäiväpojan anoppi oli pyöräyttänyt kakun, jossa komeili sankarin rippikuva. Siistiä! The Babyface :)


Että tämmöiset juhlat :)

2 kommenttia: