keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Viinisiskojen kekrikekkerit


Viinisiskojen eli kaveripiirin viiniklubin edellisestä kokoontumisesta olikin jo vierähtänyt muutama kuukausi aikaa. Silloin rapurallateltiin ja siitä voit lukea täältä, klik. Nyt oli sitten vuorossa vuodenaikaan sopiva sadonkorjuujuhla, kekri.

Muutaman reseptin sain illan emännältä napattua, mutta muuten tässä keskitytään enemmän kuvalliseen kerrontaan. Tervetuloa mukaan!



Alkajaisiksi nautimme Kir Royal -drinkit sekä briejuustoa, jonka kruununa oli mustaherukkahyytelöä. Olipa herkku! Kokonainen juustokiekko on näyttävä tarjottava, helppo ja herkullinen.



Alkuruokana meillä oli kurpitsakeittoa yrttiöljyn kera. Ja tietenkin itse leivottua leipää! Keiton ohje on Kodin Kuvalehden numerosta 21/30.10.2014.

Kurpitsakeitto ja yrttiöljy
10 annosta

700 g talvikurpitsaa
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
4 jauhoista perunaa (esim. Rosamunda)
4 porkkanaa
1/4-½ punainen chili
2 rkl öljyä
14 dl kasvislientä
2 dl kermaa
1-2 tl suolaa
½ tl mustapippuria
1 rkl sokeria

Yrttiöljy

1 dl tuoreita basilikan lehtiä
1 dl tuoretta tilliä
1 valkosipulin kynsi
1 dl öljyä

Lisäksi:
2 dl kurpitsansiemeniä

Halkaise kurpitsa, poista siemenet ja kuutioi. Kuori ja hienonna sipulit. Kuori ja pilko porkkanat ja perunat. Halkaise chili, poista siemenet ja pilko. Kuullota sipuleita ja chiliä öljyssä muutama minuutti. Lisää kurpitsa, juurekset ja kasvisliemi. Keitä, kunnes kasvikset ovat täysin kypsiä. Soseuta sauvasekoittimella, lisää kerma, kuumenna ja mausta.

Yrttiöljy valmistetaan sekoittamalla kaikki ainekset tehosekoittimessa. Laita valmis öljy kylmään maustumaan. Paahda kurpitsansiemenet kuumalla ja kuivalla pannulla. Koristele keittoannokset yrttiöljyllä ja paahdetuilla siemenillä. Voit hyödyntää myös käyttämäsi kurpitsan siemenet paahtamalla ja maustamalla ne itse, ohjeen siihen löydät täältä, klik.



Kurpitsankeiton kanssa maistelimme kahta erilaista valkoviiniä, molemmat Alsacesta. Arthur Metz Sylvaner oli meille kaikille uusi tuttavuus, mutta sitä ei löydykään Alkosta, vaan lähin ostospaikka taitaa olla Tallinnassa. Wolfberger Grand Cru Steingrubler Riesling 2012 löytyy Alkon tilausvalikoimasta 20,30 eurolla ja tähän kuivaan, erittäin hapokkaaseen, aromikkaaseen, mausteiseen ja sitruksiseen viiniin ihastuimme jo rapurallatteluissamme. Jopa niin, että teimme yhteistilauksen! Ei liene yllätys, että Riesling oli suosikkimme tälläkin kerralla.


Tässä kohdin olikin ns. välisamppanjan vuoro. Linard-Gontier.



Pääruokana meillä oli hirvipaistia suppilovahverokastikkeen ja duchesseperunoiden kanssa. Nam!


Kuvassa näet hirven kanssa nautitut viinit. Molemmat ovat matkoilta hankittuja, joten Alkosta näitä ei löydy. Tosin löytyy oikein hyviä Valpolicella Ripassoja, joten kannattaa käydä hyllyjä tutkimassa. Ripasso sopikin mielestämme hirvelle Malbecia paremmin. Joka ei sekään mikään huono ollut, argentiinalaiset Malbecit ovat yksiä suosikkejani!


Jälkiruuan ohje löytyy Viini -lehden Parhaat reseptit -teemalehdestä.

Karpalosemifreddo, kinuskia ja marenkia
4 annosta

Semifreddo
1 vaniljatangon siemenet
2 keltuaista
½ dl sokeria
2 valkuaista
2 dl kuohukermaa
3 dl jäisiä karpaloita

Halkaise vaniljatanko ja kaavi siemenet talteen. Vatkaa keltuaiset, vaniljan siemenet ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa toisessa kulhossa valkuaiset ja kolmannessa kulhossa kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Nostele valkuaiset ja kerma varovasti keltuaisvaahdon sekaan. Lisää jäiset karpalot ja sekoita. Kaada massa pakastusrasiaan ja nosta pakastimeen 4-5 tunniksi. Anna pehmetä jääkaapissa puolisen tuntia ennen tarjoilua.

Marengit
2 valkuaista
1 dl sokeria

Vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Pursota tai lusikoi vaahto leivinpaperin päälle uunipellille. Paista noin tunti 120 asteisessa uunissa.

Kinuski
1 dl sokeria
1 dl kermaa

Sulata sokeri kattilassa ja anna karamellisoitua hetki. Lisää kerma ja anna kiehua hiljalleen välillä sekoittaen, kunnes seos samenee kinuskiksi.

Pyöritä semifreddosta palloja, murustele päälle marenkihiput ja viimeistele kuumalla kinuskikastikkeella. Tarjoa heti.


Jälkiruokaviinistä ei sitten tullutkaan otettua kuvaa, mutta Viini -lehti suosittelee tälle kaveriksi italialaista Araldica Brachetto d'Acqui Dolce'a (11,98 €). Makea, keskihapokas, vadelmainen, kirsikkainen, mansikkahilloinen ja ruusuinen kuohuviini sopii sekä tervetulo-/onnittelumaljaksi että makeiden jälkiruokien kanssa.

Ja eihän ne ole juhlat, eikä mitkään, ellei pari kaulaa katkea. Ja sapelilla vielä! Nyt näin kävi kavereillemme Henkalle ja Maukalle :)


Ja loppuun muutamat kuvat ihanan oranssista, ruskafiiliksisestä kattauksesta. Kiitos illasta ystävät!


Hyvä idea saada teemaan sopivaa väriä kattaukseen on taitella kangasservetin kanssa yhdessä myös paperinen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti