sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Talvinen Porvoo


Porvoo on yksi perheeni kaikkien aikojen suosituimmista retkikohteista. Yleensä siellä käydään kesällä, mutta päätimme ystäväni kanssa piristää retkellä marraskuista lauantaita. Tietämättä, että kaupungissa oli samaan aikaan Tule Joulu Porvooseen -kampanjan avajaiset. Mitään tungosta ei kuitenkaan vanhan kaupungin kujilla ollut, näin kun ollaan turistisesongin ulkopuolella, niin mukavasti kaikki mahtuivat.

Sopivasti olin juuri retkeä edeltävänä päivänä törmännyt toimistolla käyneeseen työkaveriini, joka asuu Porvoossa ja jolta olen aikaisemminkin saanut hyviä vinkkejä. Niin myös nyt, hänen vinkkiensä mukaan valitsimme ruoka- ja juomapaikat.

Café Cabriole




Torin laidalla, jyhkeässä kivitalossa (ilmeisesti entinen pankki, koska toilettitilojen vieressä alakerrassa oli kassaholvi) sijaitseva Café Cabriole on erityisen kuuluisa kakkuvalikoimastaan. Me päädyimme kuitenkin suolaisen piirakan puoleen, sillä kevyen aamiaisen jälkeen nälkä ilmoitteli olemassaolostaan. Aurajuustopiiras oli erittäin herkullinen. Jälkiruuaksi kupillinen capuccinoa.





Eloisa Wine/Deli

Edit: toiminta päättynyt 10/2017


Ja kun siellä torin kulmilla pyörimme, niin samalla kävimme kurkkaamassa, miltä näyttää syksyllä avattu Eloisa Wine/Deli. Ei itku sentään, miksi tämmöistä ei löydy kotikaupungistamme tai edes naapurikaupungeista? Elämä on niin epäreilua! Viiniä, tastingejä, tapaksia, brunsseja, iltapäiväteet englantilaiseen tyyliin. En siis kestä! Onneksi sain sentään nyt glögin (6 €) nauttia tässä ihanassa ympäristössä, paikassa, jonne tulen taatusti käymään jokaisella Porvoon vierailullani tästä eteenpäin ja jonne tulen raahaamaan mukanani niin perheen kuin kaveritkin. Ettäs tiedätte!






Lattiakin oli näin ihana!

Ja jälleen, ties monennenko kerran tein sen vakaan päätöksen, että Porvoon on kokonaisen viikonlopun kestävän vierailun arvoinen. Ja vaikka kesä on aina kesä, niin tekemistä ja näkemistä riittää ympäri vuoden. Helpostihan sinne autolla pääsee näin päiväretkenkin merkeissä, mutta niin kovasti olisin halunnut nauttia myös hyvästä ruuasta hyvien viinien kera. Ja niin hyvin tunnen ystäväpiirini, että kuskista on turha haaveilla! Kaikki me rakastamme hyvää ruokaa ja juomaa. Näin ollen ainoa mahdollisuus on yöpyä. Niitä vaihtoehtoja aion nyt ihan tosissani tutkia.

Ostosmielessä minulla oli kaksi paikkaa, minne halusin. Toinen oli Kierti ja toinen Porvoon Wanha Rautakauppa. Kierti oli kiinni ja teen sitten tiskirättiostokseni netissä, joten suurta murhetta ei lukituista ovista tullut.

Porvoon Wanha Rautakauppa

Jos haluat nähdä käsittämättömät määrät erilaisia ruosteisia esineitä, niin tämä on oikea osoite. Toisaalta isäni varastot synnyinkotini piharakennuksissa olivat aikoinaan hyvinkin samansisältöiset, vähän huonommassa järjestyksessä vaan :) En oikein tiedä, että mitä odotin, mutta jollain tasolla olin hivenen pettynyt. Uuniluukkuja, -peltejä, vesisäiliöitä, kettinkejä, puuhelloja, vaikka mitä. Ostokset jäivät kuitenkin tekemättä.




Wanhan Aseman Makasiinipuoti

Aivan Rautakaupan välittömässä läheisyydessä sijatsee Wanhan Aseman Makasiinipuoti. Olen siellä kerran aikaisemminkin käynyt, mutta enää ei ole mitään syytä mennä. Lahjatavara on sekava sekoitus krääsää ja osittain ihan laadukastakin tavaraa, joka on melko hinnakasta. Seassa myös vähän vanhoja tavaroita. Makasiinin takaosasta löytyy nurkkaus vanhoja kirjoja, kahvila sekä pienoisrautatie. Ja parvelta ulkoiluvaatteiden outlet. Jonkinverran on tarjolla myös elintarvikkeita ja kuulemma Porvoon parhaita munia. Otin niistä kuvan :) Mutta täältäkään ei mitään tarttunut mukaan.





Porvoon vanha kaupunki on pullollaan sisustusliikkeitä. Ja antiikkia. Mutta koska meillä oli rajallisesti aikaa ja siitäkin merkittävä osa käytettiin syömiseen ja juomiseen, niin piipahdimme vain muutamasssa sisustus-/lahjatavaraliikkeessä.


Tässä kuva niistä yhdestä, Sisustus Ometasta, joka oli todella viehättävä pieni liike. Muuten on vähän sellainen olo, että kun on nähnyt yhden putiikin, niin on nähnyt ne kaikki. Valikoimat ovat yllättävän samanlaisia, tavallaan sellainen todella persoonallinen ote puuttuu. No, enemmänhän minä olen vanhojen tavaroiden kannalla ja todella harvoin hankin mitään uutta sisustustavaraa, joten en ehkä vaan ymmärrä......

Porvoo on kuitenkin ihana paikka, kesät ja talvet. Ja en voi lakata ihmettelemästä sitä ravintolatarjontaa...... Listallani on ainakin Sinne, El Alba, Sicapelle......

Loppuun fiiliskuvia kaupungilta:




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti